Vanhin vaate kaapissani on jotakuinkin viidentoista vuoden takaa. En ole säästänyt sitä siksi, että olisin ajatellut käyttäväni sitä vielä (vaikka teoriassa kyllä voisin, tyylillisesti yläosa vain ei oikein tunnu enää istuvan makuuni) vaan yksinkertaisesti siksi, että olen joskus käyttänyt sitä niin paljon, etten vain raaski laittaa vanhaa lempivaatetta kiertoon. Löytyy kaapistani kyllä muitakin vanhempia vaatteita, joita edelleen käytän ja sitten sellaisia, joista arvon käyttääkö vai eikö käyttää. Tämä valkoinen iltamekko on sellainen.

En enää ostaisi sitä jos näkisin kaupassa, mutta silti se on omalla tavallaan hirmu söpö, enkä ole raaskinut laittaa mekkoa sivuun. On myönnettävä, että olen käyttänyt sitä vain yhden ainoan kerran ennen tätä kertaa, 10 vuotta sitten uutena vuotena, enkä pysty uskomaan, että se on yhä kaapissani, kulkenut mukana muutosta toiseen. Aina kirppiskasaa kootessa se on siinä kintaalla lähteäkö pinon jatkoksi, mutta sitten kuitenkin pakitan, ajattelen, että voisi olla ihan mukava laittaa se päälle vielä joku kerta. Ja niin se aika vain kuluu. :)

Tänä kesänä päätin, että jos mekko ei ole syksyyn mennessä päätynyt päälle, on sen aika mennä, ja niinhän se sitten päätyi reissulla käyttöön, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tykkään yläosasta, pääntien pitsi on kaunis, mutten tykkää alaosasta tai pahemmin mekon materiaalista. Alaosaa voisi kyllä tuunata, mutten tiedä onko yläosa niin kiva, että se kannattaisi ja olisiko todennäköisyys mekon käyttöasteen kasvuun yhtään parempi pienin muutoksin. Värikin kyllä on nätti, mutta Suomen käyttöön vaikea. Mekolle todella ei vain ole monia sopivia käyttötilaisuuksia ja käyttöaika rajoittuukin mielestäni lähinnä kesään. En tiedä yhteisen taipaleemme jatkumisesta, mutta tuntuihan se hauskalta laittaa sama mekko päälle, jossa on viimeksi nauttinut illasta niin monta vuotta sitten!
valkoinen iltamekko 12valkoinen iltamekko 02

Toisenväriset kengät ehkä olisivat sopineet asuun paremmin, mutta koska matkalaukussa oli mukana vain muutamat popot, oli pakko valita niistä jotkut asun jatkoksi. Huulipunakin muuten on ostoksia reissulta, tarttui matkaan sieltä Kikosta, mistä löytyi muutenkin matkaan kaikkea ihanan väristä.

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Hatunnosto siitä, että 10 vuoden takainen vaate mahtuu päällesi. Harva nainen onnistuu samassa…

Vastaa

Ja vielä harvempi mies ;)

Vastaa

Haha, niinpä ;)

Vastaa

Ehkä pitäisi jättää mekko varastoon ja testata sitä uudelleen seuraavan 10 vuoden kuluttua ;)

Vastaa

Ihana mekko! Todella kaunis ja sopii sulle ihan älyttömän hyvin! Säästä ihmeessä se tuleviin kesiin :)

Vastaa

Oi, mahtava kuulla, että toimii! Mullekin jäi tästä käyttökerrasta vähän sellainen fiilis, että ehkä en kuitenkaan ihan vielä ole valmis pistämään kiertoon, etenkin lämpölomille mekko tuntuu istuvan oikein hyvin :)

Kiitos kommentistasi ja ihanaa alkavaa viikkoa!

Vastaa

Kaunotar ja ihana tausta!

Mitä jos käyttäisit mekkoa pelkkänä yläosana? Lyhennä helmaa niin, että alaosa toimii alushameena ja käytä mekon päällä jotain hametta. Joku kellohelmainen hame voisi toimia erityisen hyvin!

Vastaa

Oi, kiitos :)

Ah, aivan totta! Miten en olekaan tullut tuota vaihtoehtoa ajatelleeksi? Sitä on jotenkin jumittunut niin ajatukseen mekosta, ettei ole sannut purkaa kokonaisuutta paloihin :) Tosi hyvä idea kyllä, täytyypä mallailla kotona miten toimisi muiden alaosien parina!!

Vastaa

En tiedä mitä materiaalia mekko on, mutta voisikohan sen värjätä jos ajattelet, että valkoinen on vaikea väri? Omat kokemukseni tekstiiliväreistä ovat hyvät ja värjäsin aikoinaan samantyylisen mekonkin. Siitä tuli oikein hyvä ja sai uudella värillään jatkoaikaa.

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.