Olen hurahtanut luonnonkosmetiikkamerkki Couleur Caramelin peitevoidenappeihin, jotka kulkevat usein käsilaukussakin mukana pika-apuna monitoimisuutensa ja pienen näppärän kokonsa myötä. Couleur Carameliin tutustuin Jolien kautta, sain pari nappia testaukseen alkuvuodesta ja niiden kuluttua loppuun oli itsestään selvää, että uudet on ostettava. Suositellut värit toimivat erinomaisesti, joten tykästyttyäni hankin ne ja vielä kolmannenkin värivertailua varten, ja yhdessä ne ovat lyömätön peitevärikombo, joista ainkain yhtä sävyä tulee käytettyä liki päivittäin.

Sävy Beige Doré (09) on suosikkini, se sopii hyvin taittamaan punoitusta ja toimii erinomaisesti näppyjen peittämisessä. Purkissa sävy näyttää tummalta, niin tummalta, etten ikinä olisi itse osannut sitä valita, mutta hyvä etten ollut itse valitsemassa, sillä se sulautuu ihoni sävyyn loistavasti; lopputulos on luonnollinen, mutta peittävä. Peiteaineen koostumus on täydellinen, voide liukuu hyvin iholle, eikä paakkuunnu, ja sitä voi hyvin levittää niin siveltimellä kuin sormellakin (itse käytän vaihtelevasti molempia menetelmiä). Tämä on sävyistä se, jota kannan usein käsilaukussani mukana, sillä se toimii hätäapuna luonnollisen sävynsä vuoksi myös meikkipohjan korjailuun, vaikkei siihen vissiin tarkoitettu olekaan… ;)

couleur caramel peiteaine 9

Tummiin silmänympäryksiin käytän kahta sävyä vuodenajan ja vähän meikinkin mukaan, sävyä Beige Diaphane (11) ja Beige Abricoté (08). Erityisesti Abricoté on erinomainen tummille silmänalusille neutraloivan sävynsä myötä, mutta myös vaaleampi Diaphane toimii myös hyvin jos iho on hyvin vaalea. Abricoté toimii ehkä paremmin häivyttämään tummuutta ja sopii jos silmänalusilla on turvotusta, Diaphane taas vaaleana sävynä tuo kuulautta katseeseen, mutta vaaleutensa myötä ei välttämättä ole paras turvotuksen päälle. Liian vaalea peiteaine saattaa jopa korostaa ongelmakohtaa. Yleispeiteaineena Diaphane taas vetää mielestäni pidemmän korren.

Abricoté ja Doré taittavat hyvin epätoivottuja sävyjä kasvoilta, mutta Diaphane toimii muuten vähän mihin vain; silmämeikkiä pohjustamaan, näppyjä piilottamaan, silmän alusille valoa tuomaan jne. Sävy on vaalea, joten se on selvästi peiteaine (yleensä laitan vielä kevyen puuterikerroksen päälle, jotta sävy tasoittuu paremmin ihonsävyä vastaamaan), eikä ajaisi siten ainakaan omalla ihollani samaa pika-apu roolia kuin superluonnollinen sävy Doré (sävy numero 9), joka sulautuu ihoon häkellyttävän hyvin.

couleur caramel peiteaine 17(Avoinna olevien purkkien sävy vasemmalta oikealle: Abricoté, Doré ja Diaphane.)

Couleur Caramelille täytyy antaa kiitosta myös pakkauksista, jotka eivät ehkä kauneudellaan hurmaa, mutta ajatuksellaan kyllä. Pakkaukset ovat mahdollisimman vähän luontoa rasittavia, ja niissä on käytetty kierrätyskartonkia (myös huulipunan hylsyyn on käytetty pahvia) ja täyttörasioita. Prosentti tuotteiden myynnistä ohjautuu kestävän kehityksen projekteihin.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Mulla on noiden mineraalipuuteri ja se jotenkin aina pöllähtää joka paikkaan kun avaan sen. Siksi en sitä käytä. Pitäisi varmaan antaa mahis noille muille tuotteille kuitenkin, koska oon boikotoinut merkkiä selkeesti ihan turhaan!

Vastaa

Itse tosin olen kokeillut Couleur Caramelilta vain näitä peitevoidenappeja sekä huulipunaa, ja niistä kyllä molemmista olen tykännyt! Tosin yksittäisten tuotteiden perusteella ei oikein voi vetää johtopäätöksiä koko merkissä, jollain merkillä jotkut tuotteet saattavat toimia erinomaisesti ja toiset eivät lainakaan. Enkä ole vielä törmännyt merkkiin, jossa olisin tyytyväinen kaikkiin sen tuotteisiin, niinpä itselle olisi varmaan sula mahdottumuus, että käytäisin vain yhtä merkkiä, mutta onneksi kosmetiikkalaukun sisällön voi täyttää niin monella merkillä kuin huvittaa :) Suosittelen siis antamaan vielä mahdollisuuden, muista en tiedä, mutta huulipuna ja tuota peitevoidetta ainakin uskallan suositella!

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.