Kosmetiikkahankintani jakautuvat hyvin selkeästi pihistä ja panosta –kategorioihin, ja mieluiten pitäydyn ensin mainitun puolella. En ole samoin kosmetiikkaan hurahtanut kuin vaikkapa vaatteista intoutunut, joten siksi itselle on suhteellisen helppo pihistellä juuri kosmetiikan kohdalla. Se ei tarkoita, että ostaisin automaattisesti halvinta, vaan että olen suht tarkka, mistä maksan ja kuinka paljon. Kosmetiikan suhteen en siis juuri tee heräteostoksia (poikkeuksena kynsilakat), vaan saatan pyöritellä uutta värikosmetiikkahankintaa pitkäänkin mielessä. Haluan toki käyttää ladukkaita tuotteita, mutta kosmetiikassa säästän huomattavasti herkemmin kuin vaikkapa vaatteissa. Tuotteita, joihin panostan mielelläni ovat muun muassa hiustuotteet ja iholle jätettävät voiteet, öljyt ja seerumit. Pihistelen taas herkemmin puhdistustuotteissa, kasvovesissä ja monessa värikosmetiikkatuotteessa.

Yksi kategoria, josta en ole valmis maksamaan paljoa on kuorinta-aineet. Vaikka olen kokeillut hintavampiakin, olen ollut niin tyytyväinen perusmarketista löytyviin, etten ole nähnyt syytä maksaa yhtään enempää kuin muutaman euron. Niissä minulle merkitsee ensisijaisesti rakeiden miellyttävä koostumus, ei liian pientä eikä liian suurta, eikä liian kovaa tai liian harvaa. Omaan makuun on täydellisesti sopinut Herbina MarjaSpa kasvojenkuorintavoide, jota minun on pitänyt hehkuttaa jo varmaan viime keväästä asti, mutta se on vain unohtunut kaiken muun alle.

Toki marketeista löytyy montakin oikein toimivaa kuorinta-ainetta, mutta tässä on koostumuksen lisäksi pari erityisen ihanaa plussaa. Ensimmäinen on kotimaisuus, Herbinan tuotteet valmistetaan Suomessa, Heinävedellä. Toinen edukseen nouseva ominaisuus on tuoksu, joka tässä on aivan huumaavan herkullinen. Itselle tulee siitä mieleen metsämansikkajogurtti, ja tuoksu tuntuu näin yli vuoden aktiivisen käytön jälkeenkin vielä ihan yhtä ihanalta nenään kuin alkuvaiheessa. Miinus on, ettei se ole luonnonkosmetiikkaa, jota olen suosinut nyt monen muun tuotteen kohdalla, ja itse asiassa ennen Herbinaa käytinkin pari purkkia Laveran kuorinta-ainetta, mutta yksnkertaisesti vain pidän tästä enemmän ja hintakin on edullisempi. Herbinassa viehättää myös voidemainen koostumus, läpikuultava purkki (pidän aina kun voin nähdä paljonko tuotetta on jäljellä) ja muutenkin hempeä pakkaus. Kaikin puolin herkullinen tuote, jota on joka kerta ilo käyttää!

Muita mielestäni toimivia ja kohtuuhintaisia ovat taustalla näkyvä Oliv Naturell Face scrub ja Erboristica Peeling Face, mutta Herbina lyö edellä mainitut laudalta tuoksullaan ja on myös muistaakseni näitä kahta edullisempi.

Katso myös nämä

8 comments

Vastaa

Kuulostaa mielenkiintoisilta :) Mulla on tällä hetkellä Vichyn Normaderm -sarjan kuorinta, mutta tuntuu, että niitä varsinaisia kuorintarakeita on tosi harvassa ja sen takia ei tunnu kovin tehokkaalta. Nämä ”markettituotteet” olisivat lisäksi varmasti edullisempia!

Vastaa

Itsekin olen kokeillut liudan kuorinta-aineita, ja niistä ei kyllä ikinä muuta kuin kokeilemalla tiedä, että kuinka paljon niitä rakeita oikein mukana on! :) Ja toki makukin vaikuttaa, meillä esimerkiksi mies tykkää sellaisista pienistä rakeista, ja itse taas vähän karheammista – noh, eipähän tule käytettyä toisen tuotteita ;)

Vastaa

Pitääpäs kokeilla tuota Herbinaa. Herbinan tuotteista olen kokeillut kasvovettä. Tällä hetkellä käytössäni Lumenen Kirkastava Naamio&Mikrokuorinta, joka on tuntunut tehokkaalta tuotteelta.

Vastaa

Oi, tuo kirkastus tekisi kyllä nyt terää! Just katselin pari päivää sitten otettuja asukuvia ja mietin, kuinka harmaalta iho näyttääkään :/ Kuulostaa siis enemmän kuin hyvältä, joten kiitos vinkistä, täytyykin tutustua lähemmin kun seuraavan kerran piipahdan kosmetiikkaosastolla :)

Vastaa

Miekin olen kokeillut tuota ja se oli ihan hyvä. :) Tai ehkä pitäisi kirjoittaa, mitäpä en olisi kokeillut… ;) Kosmetiikassa, niin tuotteissa kuin merkeissä, on tarjontaa valtaisasti. Se on kuin yksi, iso, päättymätön viidakko ja paljon on tultu kokeiltua sillä saralla. Toisaalta oli vähän väsyttävääkin seilata eestaas ja etsiä koko ajan parempaa ja parempaa. Vähän aikaa sitten kekkasin sellaisen merkin kuin Mary Kay ja olin ihan myyty. Oletko sinä kokeillut Mary Kaytä..? Rupesi kiinnostamaan, mitä tykkäisit. :)

Vastaa

No niinpä! Itse olen ihan pulassa kaiken sen valikoiman äärellä, eikä todella tiedä mistä pitäisi lähteä kun on tarvetta etsiä korvaava merkki vanhalle tuotteelle! Siksipä kaikki suositukset otetaankin ilolla vastaan, kuten vaikkapa tuo Mary Kay! :) Olen kokeillut Mary Kaylta ainoastaan erästä hohtovoidetta, ja siitäkin on varmaan 10 vuotta, mutta erittäin mielelläni kokeilisin, sen verran hyvää olen muistakin merkin tuotteista kuullut, mutta mistä niitä voi ostaa? Silloin ikuisuus sitten muistan meillä kotona käyneen Mary Kay –esittelijän, joka tuotteita kauppasi, mutta miten on, jos tuttavapiiristä ei sellaista löydy? :)

Vastaa

Minä tutustuin Mary Kayhin miun espanjalaisen tädin ystävättären kautta, joka on Mary Kayn kauneuskonsultti. Vietettiin vähän niinkuin tyttöjen iltaa ja saimme kokeilla ihonhoitotuotteita. :) Se oli tosi kiva tapa tutustua niihin ja samalla sai vinkkejä ihonhoitoon, eikä maksanut mitään.

Tykkäsin kaikista kokeilemistani tuotteista, mutta joidenkin tuoksuissa oli toivomisen varaa. Toisaalta, tärkeämpää on vaikutukset kuin tuoksu, mutta kyllähän nyt ihana tuoksu olisi plussaa (tai sitten tuoksuton vaihtoehto)! :) Tällä hetkellä miulla on käytössä Mary Kayn tuotteita, mm. Set Milagroso ja huulienkuorinta ja huulivoide.

Mary Kayn tuotteita voi ostaa vain kauneuskonsulttien kautta, jotta hinta pysyisi kohtuullisena (ei turhia välikäsiä), kun kyseessä on kuitenkin korkealaatuinen tuote.

Harmi juttu, ettei tuttavapiirissäsi ole ketään konsulttia, koska mieluitenhan uuteen merkkiin tutustuisi itselle tutun henkilön kautta. Uskaltaisitko etsiä lähimmän konsultin Mary Kayn suomenkieliseltä sivustolta..? :)

Vastaa

Hitsit, tuollainen olisi kyllä niin kiva tapa, että olisi tuttu ja luotettava konsultti!

Meilläkin kävi Mary Kayn kauneuskonsultti kotona (silloin 10 vuotta sitten), mutta henkilö oli vain etäisesti tuttu ja siitä tuli tosi vahvasti kaikille olo, että pakko ostaa jotain. Itselle jäi illasta vähän huono fiilis (ehkä senkin takia, että olin itse sen laittanut alulle, ja muillekin tuli vähän tyrkytetty olo – koin olevani jotenkin vastuussa), mistä onkin jäänyt vierastus vastaavia iltoja kohtaan.

Jos olisi ollut tuttu, niin välttämättä se ei olisi tuntunut samanlaiselta myyntitapahtumalta vaan olisi ollut enemmänkin juuri kauneusilta kivassa seurassa! Itselle on tärkeää, että voi tutustua tuotteisiin rauhassa ja ettei tunne mitään painetta ostaa. :) En siis ehkä uskaltaisi itse järkätä vastaavaa (heh, en kyllä tuntisi riittävästi ihmisiäkään kutsuttavaksi paikan päälle:)), mutta voisin kyllä piipahtaa paikalla jos joku muu vastaavan kauneusillan järjestäisi ;)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.