Matka yhdelle kolmesta Mantananin saaresta vaatii aikaa, parhaimmillaan sinne ehtii parissa tunnissa Kota Kinabalusta, tunti maantietä ja tunti vettä halkoen, mutta se kannattaa. Toisin kuin kaupungin edustalla olevat somat pienet paratiisisaaret, se ei ole yltäkylläisen täynnä turisteja, vaikka retkiä sinnekin liki päivittäin tehdään. Mantananin saaret on mainittu Borneon alueen neljänneksi parhaaksi sukkellus-/snorklauskohteeksi, kolme ensimmäistä sijaitsee toisella puolella suurta saarta, joten tämä on kehutuin kohde, johon ehtii tehdä päiväretken.

Mantanania koristaa pitkä ja kaunis valkoinen hiekkaranta, jota kostuttaa lämmin ja matala aallokko. Snorklausretken sinne hankkinut pääsee todennäköisesti nauttimaan kahdesta eri vedenalaisesta kohteesta, ehtien silti rentoutua keskipäiväivän lämmössä rannan riippumatossa löhöillen tai hiekkaan varpaat upottaneena. Vesi on kirkasta ja sykähdyttävän turkoosia. Näkyvyys on hyvä, huomattavasti parempi kuin Kota Kinabalun edustalla. Toki, kuten monissa vastaavissa turistiretkien suosituimmissa kohteissa, korallisto on jo kokenut paljon tuhoa. Sukellusretkeläinen saattaa kuitenkin päästä syvemmälle, kohteisiin, joissa loisto ei ole vielä vaurioitunut. Silti, Mantananin vedenalainen maailma on vaivan arvoinen, ja päihittää mennen tullen Sabahin pääkaupungin lähisaarien näkymät.

Pieniä kaloja on monipuolisesti, kookkaat korallit huojuvat rauhallisessa aallokossa ja pisteinä pohjalla koristaa rannalle rantautuneita kookkaammat koukeroiset simpukat ja sähkönsiniset meritähdet. Mitä etäämmälle retkeläiset tuoneesta veneestä ui, sitä rauhallisempana ja kauniimpana vedenalainen näkymä avautui. Maailma pinnan alla on lumoava ja kaunis katsella, ihan vain kelluen ja hiljaa hengittäen. Aurinko lämmittää selkää, ja tuntuu, ettei ole kiire minnekään. Pitkä päivä Mantananin palmujen kupeessa oli yksi matkan kauneimmista elämyksistä, joka on painunut kuviin ja mieleen, ja lämmittää varmasti vielä pitkään harmailla kotikulmilla tarpoessa.

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

MATKAKUUME!

Vastaa

Heh, arvaa eksyinkö tänään jo tutkailemaan lentolippuja seuraavaan potentiaaliseen reissukohteeseen. Ja viime matkasta on, hmm, kolme päivää…. jaiks!

Vastaa

Ihana ranta!

Vastaa

Ranta oli kyllä upea, ihanaa hienoa lämmintä hiekkaa, oih!

Vastaa

Aivan huikaisevia kuvia nämäkin! Voisivat olla minkä tahansa matkaoppaan kuvituksesta :).

Oliko sinulla salama käytössä tuolla matkalla – ehkä ei, kun valoa oli varmasti muutenkin riittävästi…? Kuvat ovat niin upean kirkkaita ja valoisia, että jäin heti miettimään, miten saisin itsekin tuollaisia. Pitäisi kai vain saada ihana aurinko tänne meillekin, kaiken harmauden keskelle.

Vastaa

Oi, kaunis kiitos, olen otettu! Helppoahan kuvaaminen toki on, kun kohde on häikäisevä ja värikylläinen. :) Harvoin käytän salamaa, eikä nytkään sellaista mukaan päätynyt, mutta kuten epäilitkin, valoa oli kyllä mielin määrin tarjolla, toisin kuin täällä, kuvaamisen ollessa talviaikaan on vähintäänkin haasteellista. Siispä kevättä ja aurinkoa odotellessa.. :)

Vastaa

Voi vitsi miten aivan uskomattoman ihania kuvia!! Mäkin niiiin haluan…

Vastaa

Oi kiitos! Maisemat olivat kyllä henkeä salpaavat, ja pitkää valkoista hiekkarantaa ei voita mikään :)

Vastaa

Todellinen paratiisi turkoosine vesineen! Minäkin jo haikailen etelän aurinkoon ensi syyslomaa ajatellen, mutta viisihenkisen perheen on kyllä tyydyttävä vähemmän eksoottisiin olosuhteisiin. Pääasia, että saisi ladata silloin akkunsa täyteen aurinkoenergiaa, on tämä Suomen syksy ja talvi sen verran pitkä rupeama.

Vastaa

Ehdottomasti! Reilu parin tunnin matka tuonne oli kyllä kaiken vaivan arvoinen kun tyhjä ranta avautui horisontissa silmien eteen! Mutta tosiaan, aurinko se on, joka tekee ihmeitä, ja se onneksi löytyy lähempääkin! :)

Olenkin aina miettinyt, että perhematkustusta, että miten kulut varmasti äkkiä nousevat kun mukana on parikin lasta. Siinä kyllä joutuu epäilemättä tarkastelemaan kohdevalikoimaa ihan eri aspekteista. Kyllä normaalituloinen jotenkuten pystyy itsensä toiselle puolelle maailmaa lennättämään, mutta sitten kun aletaankin puhua pienestä ryhmästä, niin ei se välttämättä enää olekaan kulujen arvoista vaivasta puhumattakaan. Mutta onneksi maailma on ihania kohteita pullollaan, ja varsin läheltäkin löytyy vaikka mitä kivaa! :)

Vastaa

Heippa! Aivan upeita kuvia ja varmasti mahtava reissu! Itsekin olisi tarkoitus lähteä tuonne ensi talvena. Missä mahdoitte yöpyä? Oliko majoitus lähellä rantaa?

Vastaa

Kiitoksia! Oli kyllä ihana unohtumaton matka, täydellinen talvikohde :) Kota Kinabalu oli tosi kinkkinen kohde majoituksen kannalta, ja pähkäilimmekin sitä poikkeuksellisen pitkään. Keskustassa ei ole uimakelpoista rantaa, ainoastaan aidoitettu satamaviiva. Hotelleja meren tuntumassa ja merinäköalalla kyllä siinä on useitakin, ei luonnollisesti rantaa. Jos haluaa hotellin rannalla, täytyy mennä keskustan ulkopuolelle, mikä sitten taas vaatii aina taksimatkan keskustaan ja vastaavasti jos keskustasta haluaa rannalle, vaatii sekin taksin tai veneen nappaamista.

Mietimme pitkään, mikä sopisi meille parhaiten ja päädyimme kuitenkin pysymään keskustassa, sillä emme järin viihdy eristyksissä. Keskustassa kuitenkin on ostosmahdollisuudet ja ravintolat, joten olo oli vapaampi kuin etäämmällä resortissa. Poikkesimme läheisessä Shangri La –resortissa syömässä, ja paikka vaikutti kyllä oikein kivalta, mutta oli meidän makuun silti liian kaukana, mutta jos on enemmän ranta- kuin kaupunkilomailija, kannattaa ehdottomasti harkita sellaista.

Me varasimme puolikkaaksi ajaksi huoneen Horizon hotellista, ajatellen, että vaihdamme loppuajaksi johonkin toiseen, esimerkiksi läheiseen Le Meredieniin tai rantaresortin kauempaa, mutta viihdyimmekin hotellissamme niin hyvin, että päädyimme pysymään siellä koko ajan. Horizon hotel ylitti odotuksen, oli uusi ja tyylikkäästi sisustettu, keskellä kaupunkia. Ulkouima-allas luonnollisesti löytyi sekä hyvä kuntosali ja spa. Aamiainenkin oli oikein kattava ja majoituksen hinta varsin kohtuullinen. Jos aiot pysyä kaupungissa, suosittelen tsekkaamaan hotellin yhtenä vaihtoehtona. :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.