Odotin Hong Kongilta paljon, eikä se ole yhtään vähempää antanut. Kaupunki rakentuu häkellyttävällä tavalla kerroksiin, ja katse hapuilee yhä ylemmäs. Sen tasot ja osat antavat kukin tavallaan ja monenkirjavat yksityiskohdat vievät mennessään. Kaupunki täyttää kaikki aistit.

Jalat on kävelty uuvuksiin, mutta tänään, toisena kokonaisena matkapäivänä on tarkoitus rasittaa niitä aavistus vähemmän, kavuta korkeuksiin kaapelivaunulla ja ihailla kaupunkia ylhäältä, vielä ylempää kuin eilen. Illan hämärtyminen otettiin vastaan lasillisella, korkeuksissa henkeäsalpaavan näkymän äärellä. Kaupunki on niin täynnä kaikkea, että hotelli on vain nukkumista varten ja nytkin olen jo puolimatkassa ulos, palaen halusta päästä parinkymmenen asteen sopivasti lämpimään kaupunkisäähän.

Katso myös nämä

9 comments

Vastaa

Olipas nätin näköinen asu. :) Mieheni kanssa juttelimme Hong Kongin välipysähdyksestä tässä pari päivää sitten. Jos menemme Ausseihin niin voi olla, että mennään ensin Hong Kongiin vähäksi aikaa ja sitten jatketaan siitä Australiaan vuodeksi. Odotan siis mielenkiinnolla vinkkejä kaupunkiin! :)

Vastaa

Kiitoksia, parempaa asukuvaa vielä myöhemmin luvassa, kunhan kaikki kuvat ehdin koneelle rauhassa purkamaan :) Suosittelen lämpimästi poikkeamaan jos vain aikataulunne sen sallivat, itse pidän Hong Kongista valtavasti, ja parempia matkapostauksia ehdottomasti vielä luvassa kun matkalta kotiudun!

Vastaa

Tosi kauniita matkakuvia! Oon ite lähössä Honkkareihin pääsiäisen tienoilla niin kiva lukea näitä reissupostauksia :)

Vastaa

Kiitoksia! Oi, Hong Kong on ihana! Parempia matkapostauksia luvassa jahka palailen Suomeen :)

Vastaa

Kiitos aiemmasta matkatavarapostauksesta! Ihastuin tuohon kirjahyllykuvaan :)

Vastaa

Kiva kuulla, jos oli iloa! Jatkoa vielä seuraa, heti kun ehdin viimeistellä postaukset :)

Vastaa

Hongkong! Nauti olostasi! Mulla lähti just yks kavereistani vuodeksi sinne opiskelemaan ja Face-päivitykset kuvineen ovat olleet nautittavaa seurattavaa.

Vastaa

Oi, kiitoksia! Hong Kong on kyllä upea, voisin hyvin kuvitella viettäväni täällä pidempäänkin :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.