Mulla on hyvin selvästi jokin orastava dementia, sillä en niin millään muista mistä asioista olen täällä jo maininnut tai jopa pidemmin kirjoittanut ja mistä en. Sama juttu tapahtuu kotonakin, muistelen jutelleeni miehelle, mutta paljastuukin, että olen käynyt keskustelua pääni sisällä enkä hiiskunutkaan ulospäin mitään. Ihmettele nyt siinä sitten miksei toinen tartu aiheeseen. Välillä yritän hakea hakusanoilla blogistani, josko kuitenkin olisin jo ihan samanlaisen postauksen kirjoittanut, mutta haun osumatarkkuus on yleensä aika heikko kun ei kuitenkaan muista, mitä sanoja olisi käyttänyt ja missä muodossa. Niinpä, antakaa anteeksi laho pääni. Kiljukaa siinä vaiheessa kun alan julkaisemaan samoja asukuvia yhä uudelleen (niin ei ole tainnut vielä käydä?).

zara vekkihame 21

Joka tapauksessa, ajattelin kirjoitella (taas) kesästä ja nukkumisesta, eli kahdesta lempiasiastani. Ihan vain sen takia, että niitä tässä maanantaiaamu(päivä)lla sohvalla istuessani ajauduin taas pohtimaan. Ensiksi havahduin erästä meiliä kirjoittaessa siihen, että meidän reissu on jo ensi viikolla! Olin ensin kirjoittamassa viestiin, että lähden siinä parin viikon päästä, mutta samalla tajusin, että lähtö on jo ensi viikon lopussa (mikä kuulostaa jostain kumman syystä hirmu paljon lyhyemmältä ajalta kuin kaksi viikkoa!). Siis aivan ihanaa, mutta hui – sehän on ihan kohta!

Mua kyllä naurattaa, sillä reissubudjettini on niin mini, ettei mitään rajaa. Joku saattaisi panikoida tällaisella matkabudjetin ollessa käsissä, mutta itse yritän ottaa rennosti. Kai sieltä jostain saa jonkun patongin joskus aneltua itselleen syötäväksi ja meressäkin voi peseytyä, vai? Voin sitten loppureissusta myydä matkalaukun sisällön ja vaikka miehen, jos näyttää etten muuten pääse takaisin kotiin. Kolmen kuukauden karenssi ansiosidonnaiseen (tai tavallaan neljän, koska haku tapahtuu takautuvasti) on kieltämättä alkanut tuntumaan tässä loppuvaiheessa. Ekat pari kuukautta meni oikein hyvin vanhasta työpaikasta saaduilla lomarahoilla ja vikalla palkalla kun oli tarkka, mutta tässä kesän korvilla jo kieltämättä tuntuu. Onneksi on kahden hengen talous ja blogi!

zara vekkihame 12

Ai mutta, pitikö puhua kesästä? Heh. No niin, siis reissu on ihan kohta ja kesäkin on jo saapunut. Sitä vain halusin fiilistellä kanssanne, että miten ymmyrkäinen onnesta olen tästä itselle todella spesiaalista kesästä. Ehkä olenkin maininnut, että olen hyvin nuoresta iästä lähtien ollut kaikki kesät töissä ja kun siirryin vakitöihin, kääntyi asetelma siihen, että kaikki lomat oli reissussa. Niinpä Suomen kesä on jäänyt vähille viimeisenä kymmenenä vuotena ja olen jollain tapaa haikaillut niitä lapsuuden ikuisuuden mittaisia kesälomia ja tylsyyden tunnetta kesäauringossa istuessa ja miettiessä, että mitä sitä tekisi. Epäilen, että siihen pitkän kesän tunteeseen en enää koskaan pääse, mutta ei se haittaa, nyt olen nimittäin niin onnellinen tästä ainutlaatuisesta kesästä, jolloin ei ole kiirettä eikä isompaa ohjelmaa. Voin ihan oikeasti olla ja nauttia, tehdä pieniä kesäjuttuja tai ihan vain istua nurtsilla ja tylsistyä. Tosin tänä aamuna naurahdin mielessäni, että todennäköisesti käykin niin, että homehdun koko kesän kotona läppärin äärellä (rakkaat ystävät, älkää antako niin tapahtua!). Joka tapauksessa, kiireetön kesä on ylellisyyttä, jota nyt todella osaa arvostaa.

Sitten siitä nukkumisesta. Kotiin jäätyä on ollut kiva havainnoida itseä, kuten vaikka omaa unirytmiä. On ollut hauska huomata, kuinka herään näin valoisaan aikaan luonnostaan mainittavasti aikaisemmin kuin vielä keväällä, vaikka menen jotakuinkin samaan aikaan nukkumaan. Uskallan siis vetää johtopäätöksen, että talviajasta on itselle vain haittaa. Sen lisäksi, että kuljen puoli vuotta koomassa, myös nukun tavallista enemmän ja ”menetän” hyviä tunteja. Nyt siis päivät ovat pidempiä monella tapaa. Sen lisäksi ylellisyyttä on olla pirteä. Olen ollut uniongelmainen läpi elämäni ja etenkin pari viime vuotta uneni kärsi valtavasti jatkuvasta stressistä. Alun kangertelun jälkeen olen käytännössä nukkunut syntisen hyvin töistä pois jäätyäni. Painajaiset eivät ole enää kiusanneet, enkä liioin ole heräillyt tai stressannut mieltäni samaan tapaan puhki. Olen saanut lepoa  juuri niin paljon kuin kroppani on tarvinnut, viime vuodet kun on kulunut jatkuvassa väsymyksen tilassa, jossa ei tunnu koskaan olevan riittävästi aikaa (viikonloppuja lukuun ottamatta) nukkua kunnolla ja herätä pirteänä. Nyt on, ja kuulkaas ihanat, tämä on taivaallista!

Kovasti olen jo miettinyt, että miten ihmeessä onnistun löytämään tällä unentarpeellani balanssin kunhan taas palailen päivätöiden ihmeelliseen maailmaan, sillä jatkuva väsymys jos mikä on tosi kuluttavaa mielelle ja kropalle. Siinä riittää pureskeltavaa, mutta arvatkaas mitä? Ajattelin nyt köpöttää raput alas ja istahtaa toviksi meidän viihtyisälle sisäpihalle jääkahvin kera, hengittää syvään kesältä tuoksuvaa lämmintä ilmaa ja sukeltaa hetkeksi omaan kuplaani. Onnellisuus piilee pienissä asioissa.

zara vekkihame 24Hame: Zara / Pusero. Zara / Vyö: Global / Laukku: Massimo Dutti / Kaulakoru: H&M / Kengät: Marian

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Minä olin myös monta vuotta täysipäiväisesti töissä ja sitten aika lailla vuosi sitten määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä päätin alkaa viimeistellä vuosiksi roikkumaan jääneitä opintojani. Ensimmäiset kuukaudet sujahtivat tuosta noin vain ilman että opinnot varsinaisesti edistyivät…;) Pikkuhiljaa niitäkin on saatu kasattua, mutta viimeistään ensi vuoden alussa on taloudellisesti pakko löytää jotain töitä, kaikki opinnot toivottavasti myös silloin valmiina. Olen nauttinut ihan mielettömästi näistä hetkistä, kun arkipäivän ohjelmana on vain liikuntaa, siivoilua ja nettisurffailua. Monen monta päivää on sujahtanut ohi tekemättä varsinaisesti mitään hyödyllistä, mutta jotenkin annan sen itselleni anteeksi tietäen, että tällaista tilannetta ei ehkä enää ikinä kohdalle satu…Tekemisen puutetta ei todellakaan ole ollut, siitä pitävät opinnot huolen, mutta se, että en ole ollut töissä on muokannut päivistä kivan ”vastuuttomia” :) Joten tosiaan, kuinkakohan sitä tästä enää päivätöihin toipuu? :)

Vastaa

Voi että, kuulostaapa ihanalta ja pystyn kyllä niin hyvin samaistumaan sanoihisi! Ihan sama ajatus on itselläkin motivoinut nauttimaan tästä ajasta, sillä voi hyvin olla, ettei vastaavaa tilaisuutta enää vastaan tule! Siksi ei haluaisikaan hätäillä, mutta tietenkin tietää, että tässä on juuri siksi, että saisi asioita eteenpäin ja uuteen suuntaan. Toki on myös taloudellinen motivaattori vastassa ja taakaamassa sen, ettei haahuiluvaihe venähdä liiaksi! :)

Tosi kiva kuulla, että olet saanut viimeisteltyä opintojasi ja samalla myös nauttinut – tuo juuri ihan täydellinen kombo! Mutta tällaisen vaiheen jälkeen kyllä päivätyörytmiin palaaminen ja henkisesti valmistautuminen on ihan oma lukunsa – kun on voinut tehdä mitä mieli tekee, säntillinen ja kiireinen arki ei kyllä saa ratkeamaan odotuksesta :D No mutta, ei kai sitä auta muu kuin ajatella, että aikansa kutakin. Itse toivon, että paluuta helpottaisi se, että voisin aloittaa työssä, joka ihan oikeasti innostaisi ja motivoisi, joka kuulostaisi omalta. Toivottavasti löydetään molemmat sellaiset paikat! :)

Kiitos ihanasta kommentistasi, on niin kiva kuulla vastaavan tyyppisessä tilanteessa olevien kokemuksia ja mietteitä! Ihanaa viikon jatkoa sinulle! :)

Vastaa

Tuo hame on aivan ihana :-)
Äläkä murehdi, kaikki on välillä hieman demeentikkoja.. varsinkin naiset. Sitä tuppaa unohtamaan aina semmoiset asiat mitkä ei ole tärkeitä :D

Vastaa

Voi kiitos ihana! Haha, no niinpä juuri :D

Vastaa

Sinun kesäsi kuulostaa aivan ihanalta, nauti todenteolla! :) Haluan kiittää sinua ihanasta blogista ja myöskin siitä, miten ihanasti vastailet meidän lukijoiden kommentteihin. Blogistasi tulee aina niin hyvälle mielelle :) Vietä oikein ihana ja rentouttava kesä!

Leave a Reply to tinat Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.