Otin heti siitä kepeimmästä vuositavoitteestani kiinni ja kaivoin huulipunalaatikostani yhden niistä huulipunista, jotka ovat jääneet auttamattoman vähälle käytölle. Ostin aikoinaan Couleur Caramelin luumuisen Baiser Volé (nro 240) -sävyn kokeilematta, eli puhtaasti sillä perusteella, miltä sävy näytti hylsyssä. Amatöörivirhe, tiedän. Ja ei sillä, sävy on kyllä tosi kaunis, kuultavan kostea kirsikkainen, mutta se ei vain ollut sitä, mitä juuri sillä hetkellä (tai edelleenkin kyllä) kaipasin, eli vahvapigmenttistä tummaa luumunpunaista huulipunaa.

marron glace 2couleur caramel 240

Lähimmäs toivomaani lopputulosta tämän kanssa pääsee kun huulet pohjustaa luumunvärisellä huultenrajauskynällä ja siihen tarkoitukseen Kikon sävy nro 207 on loisto. Silti lopputulos saisi olla makuuni mattaisempi ja olen saanut vihiä, että MACin Diva -sävy voisi olla juuri sitä, mitä etsin. Olenkin poikennut moneen otteeseen Stockalla sitä kyselemässä, mutta aina kun satun paikalle, on juuri kyseinen sävy loppunut. Huonoa tuuria tai sitten ilmeisen moni muukin on ihastunut luumuhuuliin. Niinpä täytyy vielä turvautua tähän ja kun nyt asian taas muistin, poiketa ohi kulkiessa väriä kyselemässä. Kun löydän kaipaamani huulipunan opettelen käyttämään tätä ilman tummaa pohjustusta, kuultavan herkullisena sävynä.

marron glace 5marron glace 9

Ihanan vahvapigmenttinen ja väriltään juuri sellainen tumma luumu on IsaDoran geelikynsilakka sävyä Marron Glacé*. Se kuivuu nopeasti ja kaksi kerrosta riittää kauniiseen ja peittävään lopputulokseen. Viikkoon ei pysyvyys ainakaan omassa käytössäni yllä, mutta enpä kyllä minkään muunkaan kotikäyttöisen kynsilakan kanssa sellaisiin pitoihin ole päässyt. Hyvä normikesto siis odotettavissa!

Kuvia käytössä luvassa molemmista, sekä luumunpunaisista huulista että kynsistä seuraa pian, kunhan saan purettua asukuvat, joita tämä kaksikko (tai kolmikko) tehostaa!

marron glace 7*saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Kerrassaan upea puna, mukavan marjaisa huulilla, vaikka puikossa tosi tumma.

Vastaa

Kiitti! :) Tuo marjaisa olikin loistava sanavalinta! Mietin tätä kirjoittaessani, että miten sävyä kuvailisi. Se oli Jolien sivuilla kuvattu luumuksi, mutta itselle tuli enemmän kirsikka mieleen, mutta tuo marjaisa olikin just eikä melkein sopiva kuvaus. Hihi, vähän niin kuin kuningatarhillo :D

Vastaa

Herkullisen hurmaava väri! <3

Vastaa

Kiitti! <3

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.