Huomenta pupuset! Huomasin harrastavani nyt aikamoista postauspommitusta, mutta koen älytöntä hinkua päästä eroon kesäasukuvista ja roikkuvista postausluonnoksistani, vaikka noin niin kuin järkevästi ajatellen, niitä voisi olla ihan hyvä säästellä niille kausille kun aikaa, asiaa tai edes valoa ei ole paljon. Mutta panttailu ei vain huvita vaan enemmänkin puhdas pöytä viehättää, niinpä menkööt. Voin sitten itkeä taas marraskuussa pimeyden aiheuttamaa materiaalikatoa.

Nyt ei paljoa enää pitsimekkoa käytellä ja pahoin pelkään, että päivä kun nämä kuvat napattiin, oli viimeinen kesäpäivä tänä vuonna. Eilen kiisteltiin miehen kanssa siitä, onko nyt syksy vai kesä, mies kun oli sitä mieltä, että syksyhän se ja itse taas ajattelin optimistisesti, että vielä loppukesää mennään. Tiedän, onhan ulkona jo hirvittävän syksyistä, bleiseri on täytynyt kaivaa esiin ja kasan sukkiksiakin kävin hamstraamassa Sokokselta (sukkistestini jatkuu näin kesätauon jälkeen ja seuraavana testaan House -merkkiä), mutta silti miellän elokuun vielä loppukesän kuukaudeksi. Syyskuu onkin sitten jo syksy, vaikka olisikin lämpimiä kelejä. Mutta niin, eipä kai tuolla niin väliä ole, kai oikeasti merkityksellistä on se, miltä ulkona tuntuu ja näyttää, ja nyt viime päivinä on näyttänyt kyllä aika kurjalta! Mutta fiilistellään hetki vielä kesäpukeutumista näillä menneillä asukuvilla, joissa mekko on sama kuin muutaman viikon takaisissa kuvissa Budvan rannalta.

pitsinen mekko 5pitsinen mekko 01 pitsinen mekko 38pitsinen mekko 7pitsinen mekko 36pitsinen mekko 2  Pitsimekko: Vila / Sandaalit: Coccinelle / Laukku: Marc by Marc Jacobs / Vyö: Madewell

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Kaunis mekko ja sandaalit sopii siihen upeasti !
Moni pukeutuu jo nyt todella syksyisesti vaikkei vielä niin kovin kylmä olekaan. Toisaalta olin itse viime viikolla yhtenä päivä mekko päällä töissä ja palelin hirveästi, ehkä se johtui kuitenkin enemmän pienestä flussasta kuin kylmyydestä.

Suloista sunnuntaita !

Vastaa

Oi kiitos! Olen miettinyt ihan samaa, sillä usein kun on mennyt ulos, ei siellä todellakaan ole niin kylmä kuin jotenkin on mielessään ehkä ajatellut! En tiedä johtuuko se helteiden äkillisestä loppumisesta vai mistä, sillä niihin verrattunahan on viileää, mutta noin niin kuin yleisesti kotimaan kelejä ajatellen, on vielä oikeastaan aika lämmin ja vaikka sandaaleissakin pärjää tosi mainiosti! :)

Voi, toivottavasti ei tule pahempaa flunssaa, sairastaminen on kurjaa! Ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa sinulle :)

Vastaa

Meillä on sama ”vääntö”, kun mies, joka on syntynyt 21. päivä väittää syntyneensä syksyllä, kun taas minusta elokuu on selkeästi vielä kesää. :D

Vastaa

Haha, ihana – ihan selvä kesähän toi on (siis näin mun mielestä) :D

Vastaa

Loppukesä tämä ehdottomasti on! Me taas eilen grillattiin, kenties viimeistä kertaa tänä vuonna. Täällä Kotkassa oli eilen upea sää, näyttää vielä tänään jatkuvan. Mä en siis vielä ole oikein edes kokenut sitä syksyistä fiilistä, joten on niin hassua kun ihmiset puhuvat syksystä! Miehelläkin alkaa huomenna kesäloma! :D Ehtii sitä oikeaa syksyä vielä synkistellä! :)

Vastaa

Oi vitsit, kuulostaapa ihanalta! Meillä on jotenkin kummasti loppuneet kesätekemiset helteiden myötä, vaikka oikeastaan on vielä tosi kivat kelit, kuten tänäänkin (ainakin täällä). En tiedä, ehkä tuo lämpötilojen äkillinen muutos vaikutti ja mieli siirtyi monella kertaheitolla syksyyn, vaikkei vielä suotta tarvitsisi :) Itse kanssa yritän pitää vielä kiinni kesäfiiliksestä, sillä kuten sanoit, syksystä ja talvesta ehtii varsin hyvin saada irti sitten myöhemminkin!

Hih, ihanaa kesälomaa ja uutta viikkoa – toivottavasti kelit suosii! :)

Vastaa

Tää on kyllä täydellisin mekko mitä olen kuunaan nähnyt. Sitten kun haluat siitä luopua, ei mihinkään kirppiskasaan vaan mä ostan sen. Ni :D

Ja toi valojuttu… Voi rähmä kun ottaa aivoon jo valmiiksi! Meidän täytyy kehitellä jotain, ettei mee ihan synkistelyksi ja kuvattomaksi koko syksy ja alkutalvi…

Vastaa

Hih, kiitti ihana! Tää oli kyllä loistolöytö aikoinaan – taisin ostaa vähän empien, mutta on kyllä muodostunut ihan lemppariksi! :)

No niinpä, ihan ehdottomasti! Vaikka se laivareissu sinne ja kaikkea muuta mukavaa, vähän piristämään ja kuvasaldoa kerryttämään :D

Vastaa

Kyllä minunkin mielestäni vielä elokuu loppukesää on.:) Olen nauttinut suunnattomasti, kun on vielä aika lämmintä, mutta rasittavaksi käynyt helle on loppunut. Sadekin tuntuu välillä ihan piristävältä.:)

Vastaa

Mun mielestä kanssa nyt on ollut monena päivänä aika ihanat säät, etenkin pukeutumista ajatellen – periaatteessa on vielä varsin lämmin ja kesävaatteissakin pärjää, mutta silti neule ei ole liioittelua! :) Sataa nyt ei ihan joka päivä tarvitsisi (sitä ehtii varmasti tapahtua syksyn mittaan ihan riittävästi), mutta puolipilvisen ja aurinkoisen sään puolesta liputan ehdottomasti :) Kiitos ihana kommentista ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.