Viikko on alkanut silmät ristissä, olen nähnyt molemmat edelliset yöt painajaisia ja nukkunut huonosti. Katsottiin sunnuntaina Sherlockin toisen tuotantokauden päätösjakso ja Moriarty on tullut uniini, molempina öinä. Pitänee katsoa vastapainoksi jotain nollaavaa (Teletappeja ehkä?), jotta loppuviikon yöt sujuisivat paremmissa merkeissä. Sunnuntaina olisi myös pitänyt aloittaa asunnon pakkaaminen kasaan, mutta sen sijaan suuntasimme Luonnontieteelliseen museoon. En ole käynyt museossa sitten muutaman vuoden takaista remppaa edeltävän ajan, mutta tietty sinne oli juuri nyt päästävä kun olisi ollut muuta tärkeämpää (ja vähemmän mukavaa) tekemistä.

Kuten jo aiemmin vihjasinkin, päälle päätyi mustavalkoista, muttei tyystin. Punainen huulipuna ja clutch värittivät kokonaisuutta, jossa oli mukana myös pari sellaista elementtiä, joita harvemmin käytän; tekstiprintti ja collegepaita. Itse asiassa, collegea matskuna olen käyttänyt ehkä viimeksi yläasteella (ellei lasketa mukaan olohaalaria, jota en kyllä voi sanoa pahemmin käyttäneeni), kun omistin Leviksen siniharmaan hupparin. Rakastin hupparia niin paljon, etten ole raaskinut laittaa sitä vieläkään kiertoon, vaikken olekaan pukeutunut siihen 15 vuoteen. Käyttökertoihin nähden se on kyllä vielä käsittämättömän hyvässä kunnossa, että sen puolesta sitä voisi hyvinkin vielä käyttää, mutta noh, kaikki muu sitten ottaakin vastaan; löysä malli, tyyli ja väritys. Jos käyttäisin erikseen mainittavasti kotivaatteita, voisi se olla hyvä siihen, mutta en kotonakaan suosi ihan vastaavia ilmestyksiä ja remppapaidaksi sillä on taas liian paljon tunnearvoa. Kulkekoon siis mukana vielä tämänkin muuton, kunnes keksin sille jotain virkaa tai ihastun yllättäen uudelleen. :)

                        collegepaita 27collegepaita 32collegepaita 38collegepaita 19Pusero: Mango / Vekkihame: Zara / Clutch: Guess / Sukkikset: Mary&Charnos / Kengät: Buffalo

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

College-paita, vekkihame, pilkulliset sukkikset…aikamoinen yhdistelmä, mutta voi hitto kun se toimii! :) Tosi raikas ja nuorekas. Me like!! :) Sä oot kyllä ihan lyömätön yhdistelemään vaatteita, tuollainen ei olis tullut mieleni viereenkään.

Vastaa

Oi, kiitos ihana <3 Mahtava kuulla, että toimii! :) Hih, collegepaita tuntui turvalliselta yhdistää mustaan, mutta on vissiin ihan pakko kokeilla miten toimisi värien kanssa, täytyy kyllä vähän vielä pureskella mitkä värit saati millaiset alaosat istuvat näin rentoon yläosaan! Kiitos kommentistasi ja ihanaa illan jatkoa!!

Vastaa

Vekkihame ja college sopivat kyllä erittäin hyvin yhteen. Todella kaunis kokonaisuus. :)

Vastaa

Kaunis kiitos :) Mahtava kuulla, että toimii!!

Vastaa

Vautsivau! Niin raikas kokonasuus, ja jotenkin näytät ihan erilaiseltakin. Oiskohan se toi kirkas huulipuna. Todella magee asu.

Vastaa

Oi, suuret kiitokset!! :) Hih, meikillä saa kyllä ihan hirvittävästi aikaan ja lookin viimeisteltyä, siksipä erityisesti harmittaa, että olen niin huono meikkien kanssa :/

Vastaa

Wau! Enpä tosiaan olisi ihan heti arvannut, että sun päällä nähtäisiin collegea, mutta tosi hyvältä näyttää tämä kokonaisuus! Ja upea viimeinen silaus toi clutch + punaiset huulet.

Vastaa

Kaunis kiitos! Tosi kiva kuulla, että toimii :)

Hih, en varmaan itsekään olisi osannut arvata! Kai raskaamman puoleinen college-materiaali tuntuu vähän luontevammalta kun vastapainona on sirompi alaosa, ja ne ainaiset korkeat korot ;)

Vastaa

Asu on ihanan raikas ja punainen huulipuna on täydellinen!

Vastaa

Ihana kuulla, että tykkäät! Kaunis kiitos :) Puaninen huulipuna tuo kyllä heti särmää asuun kuin asuun, pitäisi vain uskaltautua käyttämään useammin :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.