Tämä viime maanantain asu toteutui yhteistyössä kiireen ja laiskuuden kanssa. Kaikki alkoi siitä, että olin haahuillut kotona koko päivän ja kun illalla oli tarkoitus suunnata äidin luona käymään, olikin kello hurahtanut huomaamatta aimo harppauksen eteenpäin ja yhtäkkiä kiire yllätti. Totesin, etten ehdi enää suihkuun ja suihkuteltuani kuivashampoota takkutukkaani havaitsin, että tyvi on niin likainen, ettei kuivashampookaan enää pelasta, vaan se on ihan pakko saada jotenkin piiloon. Koska hattuja en oikeastaan omista tai ainakaan sellaista ei siinä hädässä tullut mieleen, ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jäi käteen sattunut kukkapanta, jonka pujotin päähän ilman sen kummempia viimeistelyjä tai viilailuja. Pääasia, että tyvi peittyi ja niinhän se peittyikin, mutta lopputulos jäi kauniisti sanottuna huolettomaksi!

Tyvi oli hoidettu, mutta seuraavan haasteen toi panta. Tuntui, ettei ihan mikä tahansa asu sovikaan sen kanssa yhteen, joten hetken seisottuani vaatekaapilla ilman ideoita totesin, että mekko on aina nopea ja hyvä valinta. Niinpä tartuin suoraan kukkakuvioiseen ja päätin jo ennen päälle laittoa, että kelvatkoon. Eteisessä katseeni osui juuri kotiin kiikuttamiini mokkanahkaisiin remminilkkureihin, jotka sujautin jalkaan siitäkin huolimatta, etteivät ne kieltämättä olleet se ilmeisin valinta kuumaan kesäpäivään. Kello tikitti vauhdilla ja lähtö läheni, kirosinkin, etten ollut tullut meikanneeksi päivällä kun sitä aikaa oli. Taputtelin hopussa mineraalipohjan, sudin vähän ripsaria ja totesin, että jos vien huomion huuliin, muu meikki saakin olla luonnollinen. Siksi siis punaiset huulet. Että sellainen asu, kaikkea muuta kuin harkittu, mutta toimiiko silti? Ainakin äiti tykkäsi, mutta luulen, että äitini tykkäisi vaikka ilmestyisin paikalle juuttisäkissä!

kukkapanta 100kukkapanta 111kukkapanta 033kukkapanta 1kukkapanta 126kukkapanta ja kengat 1kukkapanta 118Mekko: Mango / Kukkapanta: Gina Tricot / Remmikengät: Zign, saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Vau, vau ja vielä kerran WAU! Kuinka upeita, hieman rosoisia kuvia! Siis niin perfect! Ja sinä, upeus <3 Kokonaisuus on ihan täysi kymppi! Mutta sä oletkin niin upea, että sama mitä puet <3

Vastaa

Voi eikä, kitos ihanuus!! <3 Hih, pieni rosoisuus tuntui sopivan tähän asuun just eikä melkein, vaikka mekko ja pää onkin kesäise kepeitä kukkia täynnä :)

Vastaa

Upea look! Toi mekko on mielettömän kaunis!

Vastaa

Oi, kiitos kovasti!! :)

Vastaa

Ihanan katseenvangintseva asu! Ja kun nuo kuvatkin on vielä muokattu tuolla tavalla, niin tunnelma on aivan mieletön!

Vastaa

Voi kiitos!! Hih, kokeilin ensin vain huvin vuoksi filtteriä, mutta se näyttikin sopivan niin hyvin, että oli pakko vetää loputkin kuvat sen läpi :D

Vastaa

Huhhei, mageimmat kuvat IKINÄ!

Vastaa

Jee, huippua että toimii!! Kiitos <3

Vastaa

Ohhoh- siis ihan mielettömät kuvat! Toi seinä, rosoisuus ja kaikki – nää vois olla jossain ihan parhaassa lehdessä! Tää on nyt vahvasti sanottu mutta nämä on musta hienoimmat kuvat koskaan!

Vastaa

Oi eikä, ihan mahtava kuulla, että toimi näin hyvin! Jee, aivan ihana juttu <3 Hih, kiitos näistä kivoista sanoistasi!

Vastaa

Kommentoin aikaisempaa postausta, jossa puhuit ujoudesta jne. Olen itsekin ollut nuorena ujo, mutta siitä olen kai päässyt eroon (ainakin saan päinvastaisia kommentteja, jos esittelen itseni nykyään ujoksi). Tämä ehkä liittyy siihen, että osaan esimerkiksi pitää oikeuksistani kiinni tai antaa palautetta.

Olen edelleen hyvin introvertti ja ehkä tietyllä tavalla myös epäsosiaalinen; en ole esimerkiksi kovin utelias, ja joskus kahvipöytäkeskustelun tyyppisessä tilaisuudessa tai uuden ihmisen tavattuani en meinaa keksiä mitään kysyttävää tai kommentoitavaa, koska en vain ole niin erityisen utelias vieraiden ihmisten suhteen.

Minulla introverttiuteen liittyy sellainen piirre, että suhtaudun vieraisiin ja uusiin ihmisiin jopa hieman vihamielisesti. Ennen kuin tunnen jonkun henkilön, on hän minulle kärjistettynä ”vihollinen”, joten en yleensä osaa tehdä aloitetta keskustelusta tai tervehtiä ensimmäisenä. Kehonkielenikään tai eleenikään eivät varmasti ole erityisen ystävällisoloisia, joskaan ei omasta mielestäni mitenkään vihamielisiäkään (mutta kaukana kaikesta avoimesta, sen myönnän). En tietenkään tee mitään erityisen vihamielistä tekoa (esimerkiksi sotke uuden naapurin ikkunoita tms., heh), mutta olen luonnostaan siinä tilanteessa jotenkin kylmäkiskoinen. Sitten kun jonkin ajan kuluttua ainakin osa uusista ja vieraista ihmisistä on osoittautunut ”kivoiksi”, suhtaudun heihin avoimemmin. En vain osaa pitää tuntemattomia ihmisiä ”ystävinä”, joten olen monella tavalla heitä kohtaan kovin varautunut. Uskon, että tämä johtuu pitkälti luonteestani, koska olen jo pienenä ollut hieman samantyyppinen (pelkäsin vieraita jne.). Viime aikoina tämä asia on vain alkanut aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia, kun esimerkiksi parisuhteeni toinen osapuoli kohtaa ihmiset paljon avoimemmin ja oudoksuu tätä minun tapaani. Kieltämättä se ei ole omasta mielestänikään se maailman hedelmällisin tapa, mutta aika vaikealta tuntuu sitä lähteä muuttamaan. Ulkopuolinen voisi ehkä ajatella, että olen kokenut aiemmin jotakin ikävää, siis niin, että joku olisi kohdellut minua todella kaltoin tms., mutta sellaisesta ei ole kyse.

Saitko yhtään kiinni siitä, mitä tarkoitan? Onko sinussa yhtään kuvailemani kaltaista piirrettä? Minua jotenkin häiritsee, kun saan tästä negatiivista palautetta, tai ainakin koen asian niin. Olisi toki kiva osata suhtautua vieraisiin ihmisiin lähtökohtaisesti ystävinä, ei vihollisina, mutta näin se ei vain minulta tunnu luonnistuvan.

Hienot kuvat tosiaan tässä postauksessa!

Vastaa

Kiitos kommentistasi ja luulen, että sain tosi hyvin kiinnikin siitä, mitä tarkoitit!

Tunnistan monta asiaa itsestäni, kuten tuon uteliaisuuden puuteen. Olen kyllä kiinnostunut asioista, mutten niinkään ihmisistä, mikä takoittaa pitkälti tuota hyvin samaa, mun on tosi vaikea keksiä keskusteltavaa tai kyseltävää ja sellaiset tilanteet vaatiikin tosi paljon pinnistelyä. Tykkään siitä, että toinen on puhelias ilman, että se vaatii minulta aktiivisuutta, siksipä monet läheiseni ja aina ennen tätä hetkeä, myös kumppanini ovat olleet paljon puheliaampia ja ulospäinsuuntautuneempia.

Mitä taas tulee tuohon ”vihamielisyyteen”, olen kanssa ollut lapsena todella arka ja pelokas uusien ihmisten suhteen, kaiken kaikkiaan hyvin varautunut (heh, ja kyllä edelleenkin). Olen saanut kuulla lukion loppuun asti, että vaikutan kylmältä, kovalta, vihaiselta ja jopa ylpeältä – siis puhtaasti olemukseni perusteella, tilanteissa, joissa en ole vielä edes avannut suutani (myös kasvonpiirteeni ovat aika kovat, mikä tuki varmaan entisestään vaikeaa lähestyttävyyttä ja vaikutelmaa). Lapsena minua kiusattiin paljon siitä, että näytän jatkuvasti kuin olisin omassa maailmassani, mikä toisaalta varmasti olikin totta, en jaksanut yrittää olla muiden kanssa enkä oikein edes osannut, joten mietiskelin paljon ja vietin aikaa yksin. Ovatpa jotkut joskus kauan sitten sivallelleet autistiseksikin, sellaisia heittoja en hyväksy, mutta pystyn jotenkin ymmärtämään silloisen olemukseni perusteella.

Pelkän ulkoisen pohjalta tehdyt tulkinnat jäivät kuitenkin vaivaamaan ja mietin, että olen niin introvertti ja jos vielä olemukseni huokuu vaikeasti lähestyttävyyttä, ei kombinaatio ole mikään kaikkein hedelmällisin. Niinpä aloin ihan tietoisesti muuttamaan asiaa parinkympin korvilla. Aloin kiinnittää huomiota kehonkieleen ja opettelin hymyilemään ihan muuten vain, ilman syytä ja vaikka kadulla kävellessä. Se todella vaati tietoista opettelua, mutta maksoi vaivan ja oikeastaan on helpottanut ihan hirveästi ujouttani (sana ’ujo’ on piirun verran harhaanjohtava), sillä olen huomannut, että ihmiset kokevat, että olen läsnä, vaikken sanoisi ihan mitään, ihan vain sillä, että hymyilen ja kiinnitän huomiota kehon kieleen. Heh, kuulostaa ehkä ihan hassulta.. :)

Viime vuosina olen ensimmäiset kerrat elämässäni saanut palautetta, että olen helposti lähestyttävä ja näytän niin mukavalta. Se on tuntunut häkellyttävältä ja jopa huvittaa, etenkin kun tietää, ettei pään sisällä ole merkittävää muutosta tapahtunut, ainoastaan olemukseen on tuonut tiettyjä eleitä, joitka tietää ihmisten tulkitsevan mukaviksi. Nykyään ne eleet ja tavat olla tulevat jo ihan lunnostaan ja hymyilen tosi paljon ihan huomaamattani. En edelleenkän puhu paljoa, mutta monesti hymy näyttää riittävän. Siitä on siis ikään kuin tullut turva, voin olla hiljaa ja etäällä, tavallaan omassa maailmassani, vaikken ulospäin enää näytäkään siltä.

Ja ihan totta tuo, että itsekin olen oppinut pitämään puoliani ja oikeuksistani kiinni. Lapsena otin kaiken vastaan, mikä tekikin minusta todella helpon kohteen. Nykyään on vähän päinvastoin, olen herkkä epäoikeudenmukaisuudelle ja puutun kyllä nopeasti epäkohtiin ja monia muita paljon rohkeammin. Silti koen itse olevani edelleen erittäin introvertti, vaikka olenkin oppinut tapoja olla ja toimia tiettyjen tilanteiden ”vaatimusten” mukaan ja ikään kuin antaa hetkellisesti vaikutelman muusta.

Huih, tulipa pitkä vastaus! :)

Vastaa

Jumankekulis, mikä nainen! Kuvissa ja asussa on kukista huolimatta jotain tosi mahtavan rokkihenkistä, mihin mä ihastuin ihan kympillä. Way to go, A-M, lisää tällaista settiä – eikä kukaan nyt oikeasti usko sun olevan mikään ujo ja herkkä kukkanen nämä nähtyään… ;)

Vastaa

Wau, incroyable! Mahtavia kuvia, upea malli! Kaikki kohdillaan, mekko sopii sulle, kukkapanta kruunaa ja vielä punaset huulet. Parfait!

Leave a Reply to JonnaH. Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.