Kreikkalainen Korres on niitä ihonhoitotuotebrändejä, jonka olen tiennyt ja käyttänytkin vaihtelevasti jo pitkään, mutta jostain syystä se tapaa herkästi unohtua uusia tuotteita hankkiessa ja miettiessä. Viimeisen puolen vuoden aikana kuitenkin vähän sattumien kautta käyttöön on päätynyt kerralla useampikin Korresin tuote ja mieltynyt kerta toisensa jälkeen. Pakkaukset tuntuvat välillä omiin silmiin sekavilta, miksi ne eivät ehkä olekaan niin tunnistettavia, mutta sisältö on ihanaa ja luonnollisuuteen nojaavat raaka-ainevalinnat sen sijaan ovat mieleen.

Korres ei varsinaisesti ole luonnonkosmetiikkamerkki (käsittääkseni sertifikaattia ei löydy) mutta sarja perustuu pitkälti luonnollisuuteen, eikä sisällä mineraaliöljyjä, silikoneja, propyleeniglykolia ja joitain muita synteettiselle kosmetiikalle tavanomaisia raaka-aineita. Lisäksi monet tuotteista sopivat vegaaneille ja pakkauksissa on huomioitu kierrätettävyys. Ensisijaisestihan Korres on profiloinut itsensä apteekkikosmetiikkasarjaksi, mutta sitä löytyy esimerkiksi Sokokselta ja omasta Lasipalatsin reunalla sijaitsevasta myymälästään.

Kun yritin miettiä suosikkia viime aikaisista Korres-suosikeista, oli jalustalle helppo nostaa neljä tuotetta, mutta paras onkin aina hankalampi. Näiden lisäksi käytöstä löytyy myös muutama muu voide sekä esimerkiksi kuvassakin vilahtava kulmakynä, joissa niissäkään ei ole valittamista, nämä tässä näkyvät vain ansaitsevat enemmän huomiota. Kulmakynää aloin käyttää vasta äskettäin, ja sen pohjalta täytyy jo sanoa, että pigmentti on superhyvä!

Greek Yoghurt-sarja

Jos lemppari on pakko valita, on se keväällä lanseeratun Greek Yoghurt -sarjan vaahtoava puhdistusvoide*, joka on aivan ihana! Nimensä mukaisesti se sisältää kreikkalaista jogurttia ja on probioottinen tuote. Nettisivuilta löytyy pitkä lista kaikkea, mitä tuote ei sisällä. Itselle tässä kuitenkin kärkeen nousee niinkin yksinkertainen asia kuin käyttökokemus, tuote on erityisen miellyttävä käyttää ja samaan aikaan todella tehokas. Voide vaahtoutuu kevyesti käsissä ja se poistaa ongelmitta ihan kaiken meikin ja tuntuu kivalle iholla. Iso etu on se, että tosi pieni määrä voidetta riittää, sillä koostumus vaahtoutuu niin, että se muuttuu entistä riittoisammaksi. Tämä purkki onkin kestänyt itsellä jo pienen ikuisuuden, eikä loppua vielä näy. Vaikka onkin markettiputsareita selvästi hintavampi, niin tässä on ehdottomasti huomioitava poikkeuksellinen riittoisuusaste ja muutenkin laadukas kokonaisuus.

Greek Yoghurt-sarjasta löytyy myös monia muita rauhoittavia ja ylellisenkin tuntuisia tuotteita, joista etenkin probioottinen seerumi* on noussut suosikkeihin. Täydellinen auringon stressaamalle ja kesän kuluttamalle iholle, vähän kuin kasvojen keveä aftersun maitomaisella raikkaudellaan.

Luonnollisia ja raikkaita tuoksuja

Kärkipaikasta puhdistusvoiteen kanssa kisasi White tea, bergamot & Freesia Edt*, johon miellyin ensihaistamalla myymälässä. Itse asiassa ihastelin lähellä leijuvaa hyvää tuoksua, josta myyjä vinkkasi sen olevan tämä.

Olen etsinyt astetta luonnollisempaa tuoksua ja jo omistamani kriteerit täyttävät ovat melko unisex-henkisiä, joten tämä tuli täyttämään täydellisesti kaipaamaani kesäistä, raikasta ja feminiinistä tuoksuprofiilia. Tuoksussa vivahtaa myski, bergamotti, mandariini ja jasmiini, eli kokonaisuus on kepeä ja freesi. Ei superpitkäkestoinen tuoksu, mutta harvemmin eau de toilettet ovatkaan.

Tuoksu on vapaa monista hajuvesille tyypillisistä synteettisistä ainesosista ja sopii vegaaneille. Huomasin muuten, että samainen edp (ja monta muutakin merkin tuotetta) on parhaillaan Korresin verkkokaupassa kesäalessa, joten jos kiinnostaa, kannattaa kurkata.

Water Lily Blossom -suihkugeeli vilahtikin jo viime kuun loppuneiden tuotteiden koosteessa. Ostin näitä taannoin kahden paketin, joten toinen tuli heti paikkaamaan loppuneen lovea. Sellainen tuote, jonka äärelle palaan mieluusti uudelleenkin. Pelkäsin, että tuote on liian nestemäinen omaan makuun, mutta päätin kokeilla ja hyvä niin. Suihkugeeli on tosi riittoisa, eli pieni määrä riittää ja se vaahtoutuu kevyesti. Juuri riittävästi siihen, että toimii esimerkiksi kuorintakintaan kanssa, mikä on itselle tärkeä tekijä suihkugeelissä. Ehdottomasti sellainen tuote, jonka äärelle palannen uudelleenkin!

Tuoksu on kevyt ja raikas lumpeenkukka ja on myös vegaaneille sopiva.

*saatu blogin kautta

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Moikka. Korres on itselle tuttu merkki, ja kiinnostuin tuosta tuoksusta. Arvelutti kyllä tuoksun tilaaminen ilman testaamista, mutta tällä kertaa riski kannatti ja tykkään siitä tosi paljon. Meillä ei toimistolla voi enää juuri tuoksuja käyttää allergikkojen ym. takia, ja otankin etätöissä ilon irti ja laitan runsaasti tätä joka päivä :D

Vastaa

Oi, onpa tosi kiva kuulla!! 😍 Tuoksun tilaaminen testaamatta on kyllä aina pieni riski, mutta niin kiva kuulla, että tykkäsit myöskin – itsellä tämä on ollut nyt kesäajan ehdottomasti käytetyin tuoksu, kivan raikas ja lempeä tuoksu. :)

Leave a Reply to Saara Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.