Jälleen yksi kiireinen arkiviikko takana, mutta nyt on käsillä odotettu hetki; laukku pakattu, kohti lentokenttää ja kohti Varsovaa. Ihanaa! Siitä onkin pieni ikuisuus (ja aivan liian kauan) kun olen ollut reissussa ihan vain huvin vuoksi. En siis todella malttaisi odottaa.

Jätin tuttuun tapaani pakkaamisen aivan viime tippaan. En ymmärrä mikä siinä on, että vuosi vuodelta jaksaa ajatella reissua entistä vähemmän ennen reissua. Perillä on täysin läsnä, mutta ennen matkaa kaikki esivalmistelut jäävät ihan viime hetkiin ja yleensä vasta lentokentällä havahdun siihen, että ehkä voisi napata hotellin osoitteen talteen tai ylipäätään tsekata kohdemaan rahayksikön. Noh, aina sitä on selvitty. Tähän asti.

Nytkin suuntaan matkaan ihan vain käsimatkatavaroin, eipä sitä nyt viikonloppureissulle edes sen enempää kannattaisi ottaakaan mukaan. Vähällä pärjää mainiosti pari päivää. Kosmetiikka tuottaa aina eniten päänvaivaa, mutta jotenkin nekin on aina saanut ahdettua lentokentän pieneen muovipussiin, joita olen napannut kotiin varastoon, ettei tarvitse viedä aikaa ja tilaa kentällä.

Ärsyttävin on ehkä deodorantti, en vieläkään ole löytänyt minikokoista toimivaa dödöä. Mietin jo, että lähtisikö matkaan ilman, mutta ehkä seuralaista ajatellen en kuitenkaan uskalla. Toinen tilaa vievä on hiuskosmetiikka. Kasvoille nappaan yleensä pieniä testipussukoita ja muutenkin kasvokosmetiikkaa käytän vähemmän, mutta hiukseni sekoavat jos eivät saa kunnon tuotteita. Niinpä on pakko vähän priorisoida, joten karsin meikkejä ja voiteita, mutta hiukset saavat must-tuotteensa minikoissa.

Mutta nyt kohti lentokenttää! Nauttikaahan viikonlopusta, ehkäpä kuullaan tulevan parin päivän aikanakin – ihan varmasti ainakin instan puolella!

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

oot aika kaunis;)

Vastaa

Oi kiitos! :)

Vastaa

Nuo Moroccanoilin tuotteet ovat aivan ihania :).
Kivaa reissua! :)

Vastaa

Ne on kylläe! Oi kiitos :) Ihanaa viikonloppua!!

Vastaa

Itse otan matkoille mukaan stick-deodorantin. Ei tarvitse pakata nesteiden joukkoon vaan menee vapaasti laukussa.
Kiva, kun blogi on taas aktiivisempi :)

Vastaa

Oi, onpas hyvä idea! En ymmärrä, miten en olekaan iste tullut asiaa ajatelleeksi – olen vain miettinyt talkkimaisia dödöjä, mutten stick-dödöjä! Kiitos siis vinkistä, tämän hankin seuraavalle reissulle mukaan :)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.