Näin matkapäivän (Fesistä Tangeriin junalla, Tangerista Tarifaan lautalla ja Tarifasta Algecirasiin bussilla + kahden tunnin aikaero meidän menetykseksi, huh ) ollessa käsillä, on ehkä hyvä palata erääseen valmiiseen postukseen, jonka olen unohtanut luonnoksiin. Valoisaa kautta on hyvin jäljellä, joten kesätuotteista uskaltaa vielä puhua, itsellä tänä kesänä (ennen reissua) selvästi kärkeen on noussut kolme keveää, erityisesti tähän kauteen sopivaa tuotetta. Käytän kesäisin ja talvisin hyvin eri tuotteita, talvella voiteet ovat paksumpia ja erilaisia öljyjä kuluu runsaasti, kesäisin taas suosin raikasta ja hetkessä imeytyvää. Muutenkin ihonhoitoni on kesäisin rennompaa, pääpaino on suojaavissa tuotteissa ja hemmottelevissa tuoksuissa, talvella katson hoitavuutta ja arjen tuotevalikoimakin on laajempi.

kesatuotteet 2

Mádaran Deep Moisture Gel on aivan loistava tuote rasvoittuvalle ja herkästi kiiltävälle iholle, ja kaikessa keveydessään täydellinen meikinalusvoide kuumaan kesäpäivään, ja on itsellä ollut erityisesti lämpimien työpäivien luottotuote. Se ei kuitenkaan sisällä aurinkosuojaa, joten jos tarkoitus on ulkoilla, on meikinalusvoiteestakin hyvä löytyä kerroin. Mies osti tämän alkujaan itselleen, mutta se on liian kevyt hänen tarpeisiinsa, joten omin sen itselleni ja tykästyin. Voide on kevyt ja geelimäinen, eli imeytyy hetkessä ja jättää ihon miellyttävän mataksi, mutta raikkaaksi. Talvella iho kaipaa enemmän kosteutta, joten silloin vaihdan hieman täyteläisempään, mutta kesäkautena tämä on huipputuote nimenomaan rasvaiselle/sekaiholle. Ehdottomasti ehkäisee kiiltoa meikin(kin) alla käytettynä!

Toinen kesällä korkattu on Jolielta saatu Melvitan Bouquet Floral Extraordinary Orange Blossom Water, appelsiininkukkaseerumi. Vaikka tuote on pääasiassa suunnattu kuivalle iholle, ei sekaihoisenkaan kannata sitä kiertää. Käytän tätä iltaisin kasvoveden tapaan, ja iho jää miellyttävän raikkaaksi ja kosteutetuksi, sellaiseksi, että keveämpi yövoide riittää vallanmainiosti. Tuote on tavallista kasvovettä paksumpaa ja hieman geelimäistä, silti itse käytän levitykseen vanulappua. Oikein kiva ja erityisen hemmotteleva tuote, joka kukkaisuudessaan tuntuu sopivan erityisesti näin kesään.

Aurinko lämmittää mielen ohella myös kehoa ja ihokin voi kesäaikaan huomattavasti paremmin; talvikuivuus on omalla kohdalla vain kaukainen muisto. Niinpä kroppakaan ei kaipaa talven täyteläisiä ja öljyisiä tuotteita, vaan keveys on vartalollakin valttia. Oslon lentokentältä ostettu Jason Soothing 98 % Aloe Vera geeli, kuten mikä tahansa täysi aloegeeli, on ihanan keveää kesäkäyttöön ja hellii helteen lämmittämää ihoa. Iholle jää raikas ja rauhallinen tunne, ja niinpä tätä tulee käytettyä myös ihokarvojen poiston jälkeen. Tykkään!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.