Muistatteko vuodenvaihteessa tapahtuneen kaatumiseni? Huulen alla sijaitseva haava on parantunut vauhdilla ja suun sisäpuolella jälki on jo lähes huomaamaton. Huomaamaton ulkopuoleltakin meikin kanssa, ja etenkin suoraan katsoessa, haava kun jää sopivasti huulen taitteen varjokohtaan. Kun meikin nappaa pois, jäljellä on vielä punainen viiva ja se häiritsevin asia, ärsyttävä kova ja kiristävä kohta, joka sivusta katsottuna näkyy kohoumana, mutta edestä ei sen kummemmin. Hätäilin jo, että jääkö siihen sellainen pysyvästi ja kävin näyttämässä lääkärille.

Kuulemma vasta vuoden jälkeen näkee, miten haava on parantunut ja sitten, jos niin tahtoo, voi tehdä korjaustoimenpiteitä. Toivotaan, ettei sellaista kaipaa enää vuoden jälkeen ja varmuuden vuoksi ostin haavan paranemista nopeuttamaan lääkärin suositteleman silikonipitoisen voiteen. Painelen läpinäkyvää geeliä haavaan aamuin illoin, mikä on tuttua jo vuosien takaa. Ihollani on paikoin taipumus arpikudoksen liikakasvuun, joten olen ennenkin käyttänyt heti leikkauksien jälkeen erinäisiä lääkäreiden suosittelemia voiteita paranemisprosessia tukemaan. Tätä Medical Skincare Silico-lipid Serumia tosin en ole aiemmin kokeillut, joten mielenkiintoista katsoa, vaikuttaako geelillä olevan mitään vaikutusta. Nyt muutaman viikon käytön jälkeen ei vielä, mutta toisaalta se olisikin ehkä liian paljon odotettu, paraneminen kun aina ottaa oman aikansa.

Olisipa kuitenkin kiva jos punoitus ainakin häipyisi kesään mennessä, jolloin muutenkin tekee mieli käyttää meikkiä vähemmän. Otsan arpeni (se kun kävelin ovea päin, tapaturma-altis kun olen) ainakin kadotti punoituksensa vajaassa vuodessa ja todellisen paranemisspurtin se otti Laser Genesis -hoitojen jälkeen, ja on nykyään lähes huomaamaton. Tietyssä valossa se näkyy uurteena ja tuntuu sormeen pienenä palkona, jos tietää mitä katsoa ja tunnustella. Siinä tosin lähtötilanne oli parempi, haava liimattiin tiiviisti kiinni, tämä tuoreempi haava vähän aukesi ensiavussa käynnin jälkeen ja koska on läpihaava, on myös tavallaan haavaa enemmän vaikka ulos näkyy vähemmän, siitä ehkä se häiritsevä kovettumakin tulee.

Tällä postauksella sinällään ei ollut sen isompaa pointtia kuin, että saatuani muistiin haavan nykytilan, on helpompi vertailla sen paranemista jatkossa. Etenkin katsoa ensi vuodenvaihteessa, onko se ajan ja voiteen yhdistelmällä kadonnut sellaiseksi, ettei tunnu enää siltä, että sille täytyisi jotain korjaavaa tehdä. Ja tietty, jos teillä on kokemusta haavojen paranemista vauhdittavista voiteista, otan mielelläni vinkkejä vastaan!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.