L’Atelier des Délices on kiistatta yksi herkullisimmin brändätyistä luonnonkosmetiikkamerkeistä ja jälleen yksi muistutus siitä, ettei luonnonkosmetiikka ole syyttä noussut yhdeksi puhutuimmista aiheista ja kiinnostavimmista trendeistä. Sarjan pakkauksia kuvittaa macaronipinot, fudgepalat ja pikkuiset leivokset, värimaailma on yhtä aikaa söpö ja raikas – viimeisen päälle mietitty ja ihan omanlaisensensa tuotesarja. Ranskalaiset osaavat, näkyyhän se jo Patykan eheässä ja ylellisessä kokonaisuudessa.

Ensikosketukseni L’Atelier des Délices -sarjaan sain viime kesänä, jolloin sain testattavakseni Anti-age -päiväemulsion. Soma tuubimainen pakkaus kylkeen kuvioidulla vadelmaleivoksella, tuoksu kevyen vadelmainen ja koostumus täyteläinen. Säikähdinkin alussa paksuhkon oloista koostumusta, sillä vierastan täyteläisiä päivävoiteita, lähinnä arkiaamujen kiireiden vuoksi. Liian moni paksumpi voide on myös onnistunut jättämään aamun raikkaalle iholle paksun hengittämättömän tunteen, mikä on ajanut suosimaan ohuempia voiteita. Olisihan toki pitänyt jo osata odottaa luonnonkosmetiikalta muuta kuin sitä mihin on tottunut markettirasvojen kanssa; vadelmaleivosvoide levittyy pehmeästi ja imeytyy nopeasti, eikä siitä hengittämättömästä tunteesta ole tietoakaan.

Tämä siis toimii meikinkin alla näin sekaihoisellakin, mutta siitä huolimatta käytän tätä ensisijaisesti viikonloppuisin. Arkiaamuisin aina viimeiseen asti torkuttaen tulee kaikki aamutoimet hoidettua puolijuoksua, niinpä suosin hyvin kevyitä meikinalusvoiteita, sellaisia joiden päälle mineraalipohjan voi levittää samantien. Viikonloppuisin on paremmin aikaa antaa ihon imeä rauhassa kosteutus ja vitamiinit itseensä, siksi viikonlopputuotteeni monesti vaihtelevat vähän arkena käyttämistäni. Tämä L’Atelier des Délicesin päivävoide sisältää iltahelokkia, hyaluronihappoa, kaakaovoita ja luomusertifioituja kasviöljyjä, eli se on erinomainen ikääntyvän ihon voide tai talvi-ihon kosteuttaja, ei siis ihme, että se on ollut erityisen aktiivisessa käytössä juuri näinä talvikuukausina.

IMG_1866IMG_1887

Jolien putiikissa tammikuussa vieraillessani sain matkaan sarjan kasvojen puhdistusgeelin, juuri omalle sekaiholleni sopivan. Olin jo pitkään etsinyt luonnonkosmetiikkamerkin puhdistusainetta, joka todella poistaisi kaiken meikin. Useiden kokeilujen ja pettymysten jälkeen aloin epäilemään yhtälöä mahdottomuudeksi, kunnes Jolien Katja suositteli tätä ratkaisuksi. Innolla, vaikkakin hieman epäillen tartuin pulloon, ja sanottava on heti alkuun, että kyllä, tämä todella toimii. Joskaan ei ihan samalla intensiteetillä kuin vahvemmat kylppärin kaappini vakiot, mutta miksi toimisikaan, eihän tämä ole edes samoista aineista kasattu. 98,8 % puhdistusgeelin raaka-aineista on luonnollista alkuperää ja 12,9 % raaka-aineista on luomuviljeltyjä, siihen verrattuna L’Oréalini jää hyvin kauaksi taakse.

Pääasia kuitenkin on, että tuote tekee mitä lupaa, ja kun tekniikan löytää (vaahdottaa ensin kevyesti geeliä kämmenillä ja sitten pyöräyttää kasvoille), ripsarikin katoa kokonaan silmänympäriltä. Geeliä joudun käyttämään aavistuksen tavallista putsaria enemmän, tai sitten vain syynään kämmenelle puristettua määrää tarkemmin, sillä en haluaisi milllään tuotteen loppuvan. Halvempien aineiden kanssa tulee helposti oltua suurpiirteisempi.

En käytä mitään erillisiä paikallisia- tai esiputsareita, mutta jos sellainen on jo luontevassa arkikäytössä, pesee tämä tietenkin pienemmällä määrällä meikin rippeet pois. Pullo on kaunis, kuten jokainen sarjan tuote, mutta armottoman altis sormenjäljille ja muille meikkitahroille. Puhdistusaine tuoksuu kevyesti sitruunalle, mikä muistuttelee kyljen kutkuttavasta sitruuna-marenkileivoksesta. Raikas, kevyt ja toimiva, niillä sanoilla kuvailisin L’atélier des Délicesin putsaria, ja uskaltaisin suositella kaltaisilleni mukavuudenhaluisille, mutta luonnonkosmetiikan puoleen haikaileville. Hintavahan tuote kyllä on, mikä ainakin itsellä valitettavasti vielä jarruttelee päivittäiseen käyttöön siirtymisessä.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Itselläni tuo putsari ja kasvovesi päivittäisessä käytössä. Ostin jouluna ja about puolet on jäljellä. Eli aika riittoisaa omasta mielestäni kyllä :) Ja toimii, ei kuivata kuten muut geeliputsarit. Suosittelen myös muitakin tuotteita, niihin täytyy vaan säästää hetki, että viitsii ostaa :P

Vastaa

Tosi kiva kuulla, että olet tykännyt myöskin! :) Ihan totta, että pieni määrä ainetta vaahtoutuu jo tosi kivasti ja miellyttävästi, itse vain usein joudun tuplaamaan annoksen tekemällä täsmäpuhdistuksen vielä silmänympärille, jotta kaikki ripsari lähtee. Tässä tosin varmaan vaikuttaa kuinka jämähtävää sorttia ripsari ja muu meikki ovat. Iho puhdistuu mineraalipohjasta ja peitevoiteista kyllä oikein näpsäkästi pienelläkin geeliannoksella!

Olisi kyllä kivakokeilla myös saman sarjan kasvovettä, mutta juuri tuli hankittua heräteostoksena Estelle&Thildin kasvovesi tämän ja vanhan putsarini seuraksi, mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten :)

Leave a Reply to Mönkkeli Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.