Viimeiset kolme päivää ovat olleet hyvin poikkeukselliset, sillä sen lisäksi, että ollaan oltu kyläilemässä läpi Juhannus, olen myös viettänyt olemattomasti aikaa koneen äärellä ja ottanut vain muutaman kuvan – nekin tänä aamuna hulppeasta aamiaispöydästä, jonka isäntämme loihtivat meidän vielä heräillessä. Aika ylellistä!

Vapaus normaalin arjessa täyttämistä rutiineista teki oikeastaan tosi hyvää ja tuntuu, kuin olisi ottanut pidemmänkin loman kuin vain pari päivää. Nyt kotiin tultua oli ilo kirjautua sisään blogiin ja purkaa satsi vielä kameraan unohtuneita asukuvia. Ehdin kirjoittelemaan matkablogin puolellekin matkahaaveista, tänä iltana kun olen aktiivisesti tutkinut maailmankarttaa ja haaveillut.

raakakakku

 Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.