Ylisuuret villapaidat ja villasukat ovat olleet marraskuun kotiasujeni ykkönen ja luulen, että sama sisävaatetus kestää läpi talven. Syyskoti on ollut viileä, kuten vanhat asunnot tapaa, ja niin on kahden talven kokemuksella myös kotini, jonne nyt viikonloppuna pääsen muuttamaan.

Tämä puuterinvärinen neule on yksi viime viikkoina eniten käyttämistäni neuleista. Oikeastaan olen käyttänyt sitä hyvin vähän ulkona (vielä, pakkaset ehkäpä muuttavat tilanteen), mutta kotona siihen on ollut aivan ihana käpertyä. Olisin tehnyt sen tänäkin iltana, mutta tajusin pakanneeni sen jo laatikkoon odottamaan muuttoa.

Niissä samoissa laatikoissa odottaa myös monta pientä uutta juttua kotiin. Sellaisia, joita en ole näin väliaikaisasunnossa viitsinyt ottaa käyttöön. Ne ovat ikään kuin porkkanoita itselle, tarkoituksena tehdä paluusta mukavaa pienen jännityksen keskellä. Isompiakin kotihankintoja pitäisi tehdä, mutta parempi asettua ensin ja harkita niitä sen myötä pidempään kuin hankintalistalla pitkään kiikkuneita kodinkoneita ja piensisustusta.

Neulepaita: & Other Stories / Mekko: Oasis / Nilkkurit: Beatrice / Silmälasit: Heritage, Instru
Kuvat: Ilona, Torpan tyttö

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kauniit kuvat ja kaunis on mallikin 👍 Just eilen katselin ylisuurta neuletta yhden oppilaan yllä ja ajattelin, että hoikalle se tosiaan sopii. Tosin, kotioloissa sillä nyt ei ole suurta merkitystä, että sopiiko vai ei. Tyyliohjelmien tekijät saisivat aivoverenvuodon mun kotipukeutumisestani.

Vastaa

Oi kiitos! Haha, totta, kotona on helppo olla ihan miten vaan! Mä just viime viikolla nauroin yhtenä päivänä omaa asuani, joka oli kylmän myötä kerrostunut siten, että eka oli pitkä yöpaitapaituli ja villasukat, jonka lisäksi vedin jalkaan kuviolliset olohousut. Kun sekään ei riittänyt, puin vielä päälle tämän jättineuleen ja look oli todellakin vähän mitä sattuu. Mutta kotona voi ja saa! :)

Vastaa

Kuva 4 <3 ihana:) Kivaa viikonloppua:)

Vastaa

Hih, kiitti! Kiitos samoin!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.