Alan ymmärtää, että olen tehnyt asioita muutossa aiemmin niin väärin, tai en välttämättä väärin, mutta ehdottomasti vaikeamman kautta. Ensinnäkään, en ole koskaan oikeastaan panostanut pakkaamiseen, oikeastaan olen vain käynyt hakemassa pinon pahvilaatikoita mistä milloinkin tai lainannut pienen erän muovilaatikoita, ja kun ne ovat loppuneet (yleensä jo astioiden ja kirjojen pakkaamisen jälkeen), viimeiset tavarat on tullut survottua minne milloinkin mahtuu. Myös mustat jätesäkit ovat nielleet tavaraa sisuksiinsa urakalla, ratkeillen sitten kannettaessa ja kismittäneet purkaessa. Siinä tulee amatöörin ja ammattilaisen ero, vaikka tämä on 11. muuttoni, olen täysi amatööri ja koen ahaa -elämyksiä muutto toisensa jälkeen. Nyt se elämys on tullut pakkaustarvikkeista ja erityisesti niiden oikeasta mitoituksesta.

Torstai-iltana meille saapui muuttoyhteistyön myötä Niemeltä pakkaustarvikelähetys ja kotiimme kärrättiin erä pakkausta helpottavaa tarvetta. Tarpeisiimme oli laskettu sopivaksi 60 muuttolaatikkoa, jotka tyhjinä vievät yllättävän vähän tilaa ja täytenä on helppo pinota päällekäin (ja muutossa tietenkin siirtää nokkakärryillä), sekä niiden lisäksi nippu erilaisia pakkaustarvikkeita, kuplamuovia, teippejä, lattiasuojaa jne. Kaikkea, mitä emme olisi varmaankaan itse osanneet hankkia, mutta nyt kun ne ovat siinä, huokaisemme tyytyväisenä; tulevat ehdottomasti tarpeeseen. Aikaisemmin olen ostanut kitsastellen kymmenisen muuttolaatikkoa, mutta ihmekös sitten muuttopäivänä kannettavana onkin epämääräisiä tavarakasoja. Nyt yhden täyttyvän muovilaatikon tilalle saa heti uuden tyhjän, ja pakkaus sujuu nopeasti kun ei tarvitse tehdä taikoja tilavuuden maksimoimiseksi.

   niemi 3niemi 13niemi 1

Iloinen ylläri oli laatikkokuorman kyljessä sisään tuodut pahvilevyt, jotka taittuivat laatikoita tuoneen käsissä näppärästi kookkaiksi laatikoiksi, eikä miksi tahansa laatikoiksi, vaan henkarivaatelaatikoiksi. Monelle ne saattavat olla jo tuttua kauraa, mutta itse en ollut törmännyt tähän nerokkaaseen ideaan aiemmin. Laatikoissa on niinkin yksinkertainen juju kuin ylös asetettava muovitanko, jossa on pienet väkäset estämässä henkareiden liukumista liikuttaessa. Laatikot imevät sisäänsä liudan takkeja tai pukuja, jolloin niitä ei tarvitse rytätä laatikoihin. Plus vaatteet on niiltä maailman helpoin nostaa suoraan henkareissaan kaappiin, tai sitten niitä voi hyvin säilyttää tangoilla yli pahimman muuttohässäkän ilman huolta rypistymisestä. Samainen laatikko käy myös vaikkapa kattokruunun kuljettamiseen, mutta kuten ehkä arvaatte, meillä ne täytetään vaatteilla.

Kirsikkana kakun päällä saimme kokeiltavaksi Niemen tutusta punaisesta väristä poikkeavia vihreitä laatikoita sekä samansävyisiä kangassäkkejä. Tutun kuuloisia tavaroita, mutta erityistä niissä on käyttötarkoitus. Niemi on aloittanut vastikään yhteistyön Kierrätyskeskuksen kanssa, mikä asiakkaalle tarkoittaa näppärää maksutonta lisäarvopalvelua. Muutossa kun kertyy kaikkea roinaa, mitä ei ole järkeä eikä halua pakata uuteen kotiin nurkkiin pyörimään, niinpä ne voi suoraan vaivatta heittää vihreisiin bokseihin ja muuton yhteydessä jättää Niemen henkilökunnalle kierrätyskeskukseen toimitettavaksi. Näppärää! Muutossa on niin paljon muutakin ajateltavaa, että tämä on taas yksi asia vähemmän itselle huolehdittavaa, ja kierrätys sujuu sopivasti siinä samalla tavaroita läpi käydessä.

      niemi 6niemi 19niemi 11

Kiitos hyvien muuttolaatikoiden, pakkauksen kanssa ei ole pitänyt kiirettä, vaikka ehkä olisi jo syytä alkaa suhtautumaan edessä olevaan urakkaan vakavasti, sillä muuttajat tulevat lauantaina klo 9 ja silloin on oltava valmista. Laatikkoja vain tuntuu olevan niin paljon, että uskottelen itselleni, että äkkiäkös niihin hyllyt tyhjentää. Todellisuus voi olla toinen, sillä joka muutossa tavaramäärä on yllättänyt. Nyt ainakin tilavat laatikot mahdollistavat sen, että vaatteet pystyy siirtämään niihin henkareineen ja eikä tarvitse kikkailla tilanpuutteen kanssa. Paitsi kotona. Vielä en nimittäin tiedä, mihin nämä kaikki 60 laatikkoa mahtuva täysinä…  :) Näissä merkeissä siis kuluu tämä ilta ja huominen, tai noh, varmasti jokainen ilta aina lauantaiaamuun asti. ;)

Muutto toteutetaan yhteistyössä Niemen kanssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Vihreät kierrätyskamppeet kuulostavat tosi hyvältä idealta. Ja kyllä, riittävän iso määrä muuttolaatikoita on pelastus – mä olen joke kerta osannut tilata vähän enemmän bokseja kuin edelliskerralla, mutta vieläkin on petrattavaa (ne jätesäkit ja muu irrallinen kantamus on joka kerta ollut riesana kaikesta huolimatta)

Tsemppiä muuttoon! :)

Vastaa

Musta kanssa ihan loistava juttu! Tuo on just sellainen asia, jota ei osaisi kaivata, mutta nyt kun ne ovat käytössä, niin huomaa että ovat älyttömän näppärät :) Vihreisiin laatikoihin pystyy hyvin heittelemään sellaista käsiin sattuvaa turhaa tavaraa, jonka muuten sen enempää ajattelematta vain survoisi johonkin omaan muuttolaatikkoon, vaikkei oikeasti enää tarvetta olisikaan!

Kiitos kovasti! On kyllä ihan älytön huojennus siitä, että nyt on ammattilaiset apuna. Viime vuosina on tullut muutettua niin monta kertaa, että kieltämättä se muutto-osuus tässä uuteen kotiin pääsyssä on se ainoa miinuskohta, mutta ehkä tämän oikeasti organisoidun muuton myötä se yleensä kaikkein raskain kohta, eli siirtymäosuus, saa silmissäni profiilin kohotuksen :)

Vastaa

Kuulostaapa pureksitulta. Pitäisi aina vaan asiassa kuin asiassa ymmärtää suosiolla kääntyä ammattilaisen puoleen. :)

Vastaa

No niinpä! Omalla kohdalla on myönnettävä, että olen ollut ikäni tosi huono käyttämään palveluita. Kai se on jotenkin peruja kotoa kasvaneesta ajatuksesta, että jos jonkun voi tehdä itse, niin miksei tekisi, mutta viime vuosina ajatus on alkanut muuttumaan ja kai mukavuudenhalu ja oman ajan arvostus lisääntynyt. Olenkin päässyt askeleen lähemmäs ajatusta, että jos jonkun voi helposti ulkoistaa ja siten lisätä itselleen mukavuutta (ja sitä aikaa, jota ei koskaan tunnu olevan liikaa), niin miksei niin tekisi.

Ja niin, niitä ammattilaisia on eri aloilla tosiaan ihan syystä, ja kuten tässä on tullut huomattua, konsepti on hiottu kaikkine yksityiskohtineen pitkällä kokemuksella sellaiseksi, etten itse todella pystyisi samaan tai, että sitä edes kannattaisi lähteä yrittämään. :)

Vastaa

Tärkeätä ja itsekin hyväksi koettua asiaa. Nyt toivon blogiltasi pitkästä aikaa niitä sisustusjuttuja ;).

Leave a Reply to Eliisa Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.