En yleensä ota reissuilla mukaan sellaista kosmetiikkaa, mitä en ole ehtinyt testaamaan kotona, mutta välillä on virkistävää tehdä tavassa poikkeuksia ja muistaa myös se, että matkoilla olosuhteet saattavat olla hyvinkin erilaiset kuin kotona, jolloin joku tuote saattaa olla kuin sinne tehty tai tuttu sisältö ei sittenkään se paras mahdollinen. Miettiessäni matkahiustuotteitta, pidin tärkeänä kolmea ominaisuutta; monikäyttöisyyttä, pienikokoisuutta ja uv-suojaa. Arkituotteet eivät oikein pärjänneet hyvinä haastajina näihin vaatimuksiin, niinpä suuntasin katseeni laatikkoon, jossa pyörii kaikki sellaiset kosmetiikkaputelit, jotka syystä tai toisesta eivät vielä ole päätyneet käyttöön tai en tiedä mitä niille tehdä (tai jos mieheltä kysytään, niitä oikeastaan pyörii vähän joka nurkassa).

Käsiin osui Rich Protect & Shine -suihke (saatu blogin kautta), joka kuulosti etiketin myötä niin hyvältä, että pakkasin sen oikopäätä matkalaukkuun, eikä tarvinnut pettyä, tuote osoittautui todella mainioksi matkakaveriksi. Suihke siis lupaa maksimaalista lämpösuojaa, sitoo kosteutta ja hoitaa, vähentää sähköisyyttä sekä samalla tuo kiiltoa, bonuksena sisältää vielä uv-suojan. Niillä lupauksilla se kuulosti varsinaiselta 3 in 1 -tuotteelta, joten olin jo myyty. Reissussa suihke olikin käytössä melkein päivittäin, ja sopi niihin oloshteisiin (kuivaan ja kuumaan) loistavasti, kun taas kotona se on unohtunut sivummalle, sillä välttämättä samanlaista monitoimituotetta täällä tarvitse vaan enemmän tulee valikoitua tuoteyhdistelmä kulloisenkin päivän tarpeen mukaan.

Viime vuonna käytin kesälomareissulla mainiota L’Oréal Solar Sublimeaurinkosuojasuihketta, mutta Richin eduksi nousi monikäyttöisyys, eli siinä mielessä tekee mieli nostaa tämä paremmaksi. Vaikka eihän tämä varsinaisesti aurinkosuoja ole, mutta järkeilin lämpö- ja uv-suojaominaisuuksien ajavan melkolailla saman asian ja enemmän kuin pelkkä aurinkosuojatuote.

rich protect shine 10

Toinen matkalla mukana ollut tuote, jota voisi jo kutsua luottotuotteeksi muodostunut, on Kicks Bronzing oil – hohtoöljy vartalolle, josta kirjoittelinkin jo viime kesänä. Tykkään siitä edelleen hurjasti ja kiitän sen kaunista lempeää sävyä ja keveää hohtoa, jotka sopivat kalpeammillekin kintuille ja käsivarsille! Harmitella tosin täytyy edelleen lasipurkkia, joka on todella hankala mukana kuljetettava – nyt se oli jopa kasvattanut kokoaan sitten viime kesästä (heh, ehkä ensimmäinen kerta ikinä kun valitan suosikkituotteen pakkauskoon kasvusta!)! Mutta siitä huolimatta, ihana tuote, joka viimeistelee kesälookin myös kotimaassa!

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Tuo Richin Protect & Shine -suihke on minustakin hyvä tuote :) Itse käytän sitä enimmäkseen kiiltosuihkeena ja samalla se vähentää hiusten sähköisyyttä. Kicksin hohtoöljyä en ole kokeillut, vaikka öljyt ovat täälläkin ahkerassa käytössä ;)

http://beauty-highlights.blogspot.fi/

Vastaa

Oi, tosi kiva kuulla, että olet tykännyt kanssa! Tuo antaa kyllä kivasti lisää kiiltoa, eikä latista tukkaa, kuten jotkut kiiltosuihkeet tuppaavat tekemään :) Hmm, ehkä täytyykin napata se täällä kotona pelkän kiiltosuihkeen roolin!

Vastaa

Vihdoin sain lisättyä sun blogin mun lukulistalle, Blogger on hieman nikotellut vastaan… :) Sulle olisi pieni haaste: http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/2014/07/kysymyksia.html

Vastaa

Ooh, ihanaa! Täytyypä käydä heti kurkkaamassa, suuret kiitokset <3

Leave a Reply to MS Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.