Koneen äärellä viihtymiseni menee selvästi muutaman päivän sykleissä ja nyt on meneillään se lyhyt kausi kun ulkomaailma vetää puoleensa huimasti enemmän kuin ruudun tuijottaminen. Ei sillä, ideoita kyllä olisi ja epäilen, että löydätte minut muutaman päivän tai viikon kuluttua kiroamasta sitä, kuinka koneen kansiot pursuavat uusia asukuvia ja muuta arjen aikana kertynyttä kuvasälää!

Tällä viikolla huomio on ollut ihan vain omassa navassa ja (edelleen) kotijutuissa. Reissun kolmen viikon herkuttelurupeaman jälkeen olo oli pöhöttynyt pallo, mikä on tuttua kun syö pitkään putkeen ulkona eikä edes yritä säästellä jälkkäriannosten koossa ja määrässä. Niinpä otin taas itseäni niskasta kiinni ja tein pienen ryhtiliikkeen, ruokailun suhteen kyllä palasin arkeen jo heti matkan jälkeen, mutta kummasti liikunnan kanssa sai käydä pienen päänsisäisen kamppailun, mutta viimein tällä viikolla sain senkin mukaan kuvioon. Niinpä arkirytmin syynääminen on vienyt viime päivinä huomiota, ja ne tutut keskeneräiset kotijutut työllistävät edelleen.

rantatunika 3lokrum dubrovnikrantatunika 20

Kotona on lähtenyt liikkeellä dominopalikat, sillä nyt kun sain sohvapöydän maalattua, oli pakko hankkia uutta verhokangasta ja nyt tarvitsisin yhden rullan jotain mielettömän kivaa tapettia. Enkä tietenkään halua odottaa mitään parin viikon toimitusaikaan ja lisäksi hinnankin pitäisi olla halpa, puoli-ilmainen mielellään. Ei siis vissiin ihme kun ei tunnu tärppäävän, heh. Tänään kurvasin ratikalla Ruoholahden K-rautaan, ja vaikka olemme senkin jo kertaalleen aiemmin tänä vuonna kolunneet (kuten varmaan jokaisen lähialueen rautakauppaketjun toimipisteen), päätin silti käydä vielä varmuuden vuoksi kurkkimassa valikoimaa jos vaikka olisi päivittynyt. Menin siis innosta puhkuen paikalle ajatellen, että nyt kyllä ostan jonkun, mutta lähdin pettyneenä, en pystynyt viemään mitään niistä kassalle, ihan tyhmiä malleja kaikki. Netistähän löytyisi vaikka mitä kivoja kuoseja, mutta pöyristyttävillä toimitusajoilla (etenkin ihmisille joka haluaa päästä liisteripurkkiin kiinni heti), niinpä en tiedä mitä tehdä. Missä olisi tarjolla heti hyllyssä kivoja kohtuuhintaisia (halpoja) tapetteja? Mattapintaista ja graafista kuviointia, marokkolaishenkeä tai vaikka ihan vain raitaa? Ei kukkaa, luontokuvioita tai värejä, vaan ihan vain raikasta mustavalkoista tai pehmeää harmaata.

Tapettivalikoiman silmäilyn jälkeen eksyin vielä kurkkimaan mattoja Kodin ykköseen, eikä kai olisi pitänyt, lempeän värinen räsymattorinkula varasti sydämeni, vaikkei matot nyt olekaan se tärkein juttu. Kotona sitten haaveilin matosta ja tapeteista, miettien mihin ompelukoneeni poljin on muutossa kadonnut, sillä uusi verhokangas palaa halusta saada muotonsa. Siinä kotijuttuja miettiessä ote lipesi päiväkahvista ja kuinka muutenkaan kävi, kuin että se syöksi sisältönsä osin valkoiselle neuleelleni ja etupäässä valkoiselle sohvallemme! Tätä menoa joudutaan nopeammin kuin osattiin ikinä kuvitella sohvaostoksillekin, tai ainakin päällishankintoihin. Näköjään tarvelista kasvaa sitä mukaa kun saa yhden kohdan ruksittua yli. ;)

rantatunika 22beach outfitrantatunika 4rantatunikaTunika: Lindex, saatu blogin kautta / Farkkushortsit: H&M / Sandaalit: Topshop / Korikassi: Seppälä / Nilkkakorut: Accessoriez

Asukuvat matkalta, tuoreet kuvat kun vielä jumittavat kamerassa.

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Onpas pirtsakka asu ja kivasti sopii kengät ja laukku yhteen. Taidat käyttää hyvinkin paljon korkoja, niitä kun näkyy monissa kuvissa :) Saanko kysyä, että kuinka pitkä olet? Itse kun laitoin juuri samantyyppiset Hilfigerin kiilakorot jalkaan niin taas jaksoivat ihmiset päivitellä pituuttani, huoh. Lähtötilanne on 178-179 ja siihen ne korkeat kiilat niin kai sitä aika pilvissä sitten mennään :D

Vastaa

Oi kiitti! Kyllä, korkkarit ovat aivan ehdottomasti mun juttu ja usein, mitä korkeammat sen paremmat (toki mielellän silti niin, että pystyy kävelemään)! ;) Voi että, olet ihanan pitkä, olen vähän kade – ottaisin tosi mielelläni muutaman sentin lisää nykyiseen 173 cm:n mittaani :) Musta pituus on upea juttu, joten käytä ehdottomasti korkoja just niin paljon kuin huvittaa!!

Vastaa

Ostin alesta tuon saman! Se on huippu. Nyt vain odotellaan ensi viikon Istanbulin reissua ja syyskuun alun Rodoksen matkaa. :)

Kyllä se niin on, että kodin laittaminen on melkoinen lumipalloefekti. Menet yhden paikan laittamaan kuntoon/päivittämään, niin johan näyttää viereinen nurkka huonolta sen jälkeen… Loputon suo, mutta niin mukava kahlata.

Vastaa

Oi, mä katselinkin, että tätä näytti olevan alessa! Tykkään tunikasta tosi paljon, se on ihan loistava juurikin reissuille lämpöisiin kohteisiin tai rannalle :) Voi vitsit, kuulostaa kyllä niin ihanalta tulevat reissut! Etenkin tuonne Rodokselle voisin lähteä ihan heti nyt (vaikka ei Istanbulissakaan valittamista ole, mutta Rodos on vielä näkemättä :))!

No niinpä juuti, just noin tässä on tuntunut käyvän! Alkaa tuntua jo ikuisuusprojektilta, mutta ehkä tämä tästä ;)

Vastaa

Ai kun sä näytät kauniilta vähäisessä meikissä/meikittä! :)

Vastaa

Oi kiitos! Tässä kyllä on suotuisa valo, ei punakkuus näy ;)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.