Sain kysymyksen Helsingin suosikkibrunsseistani, ja sen innoittamana päätin listata kaikki testaamani (ja käsittääkseni vielä voimissaan olevat) brunssit yhteen postaukseen. Jaottelin niitä köykäisesti sen mukaan, millainen fiilis niistä on jäänyt. Huomioitavaa tosin on, että joissain olen käynyt jo pieni ikuisuus sitten, joten taso ja sisältö ovat saattaneet sittemmin muuttua yhteen jos toiseenkin suuntaan. On myös vaikea verrata keskenään erilaisia brunsseja, kuten vaikkapa lounastyyppistä valmiita aamiaissettejä tarjoilevaan. Seuraavalla jaottelulla kuitenkin mennään, mutta lisätunnelmia löytyy kunkin paikan omasta brunssipostauksesta.

Arvosteluasteikko:
Erinomainen: Kokonaisuudessaan erittäin hyvä brunssi, joka vie nälän ja jättää hymyn huulille. Hinta-laatusuhde kohdillaan.
Hyvä: Oikein hyvä brunssi myöskin, mutta ehkä jotain olisi silti kaivannut lisäksi. Puutteellinen jälkiruokapöytä, ehkä? ;)
Tyydyttävä: Ei aivan täyttänyt odotuksia, liian lounasmainen, muuten vajavainen tai hinta-laatusuhde ei kohdillaan.

Mikään testaamistani brunsseista ei kuitenkaan ole ollut selvästi huono, toiset vain parempia kuin toiset. Kaikissa, myös tyydyttävä -kategoriaan laitetuissa, on kuitenkin ehdottomasti omat puolensa ja jokaiselle löytyy varmasti oma kannattajakuntansa sekä hetkensä. Listaa lukiessa kannattaakin muistaa, että oma makuni on selvästi aamiaistyylisiin kallellaan, ja erityisesti nautin hyvistä jälkiruoista. :)

Muita käytettyjä mainintoja listauksessa:

Hintaluokat:
Edullinen = alle 15€
Keskihintainen = 16 – 25€
Hintava = yli 26€

Brunssin tyyppi:
Aamiainen = brunssi on aamiaismainen ja siitä löytyy perus aamiaispöydän antimet, mukana ei juurikaan/ollenkaan lämpimiä ruokia
Lounas = brunssi on lounasmainen, ja salaatteihin sekä lämpimiin ruokiin painottunut, aamiaisantimet ovat vähäisiä tai puuttuvat kokonaan
Yhdistelmä = brunssi pitää sisällään sekä aamiaistarpeita että lämmintä ruokaa

brunssi helsinki 2brunssi helsinki 3

Erinomainen
Fazer Café (aamiainen, keskihintainen)
Stockmann F8 (yhdistelmä, hintava)

Hyvä
Café Lasipalatsi (aamiainen, keskihintainen)
Cafe Ekberg (aamiainen, keskihintainen)
Boulevard Social (yhditelmä, hintava, pöytiin tarjoilu)
Moko Café (aamiainen, keskihintainen)
Tin Tin Tango (aamiainen, edullinen, valmiit annokset)
Eat & Joy (aamiainen, keskihintainen)
Ravintola Oiva (aamiainen, edullinen)
La Torrefazione (aamiainen, edullinen, valmiit annokset)
Café Talo (aamiainen, edullinen)
Ravintola Sunn (aamiainen, keskihintainen, mutta hinta nousee nopeasti, sillä lämpimät hinnoiteltu erikseen)
Krulla (aamiainen, keskihintainen)
Hotel Kämp (aamiainen, hintava)
Primula (aamiainen, keskihintainen)
Dylan (aamiaista, keskihintainen)
Crustum (aamiainen, keskihintainen) nyk. Sis.Deli

Tyydyttävä
Brasserie Kämp (aamiainen, hintava)
Klaus K. Ilmatar (aamiainen, hintava)
Blue Peter (lounas, keskihintainen)
Fanny (lounas, keskihintainen)
Salutorget (lounas, hintava)
Ravintola Kiila (yhdistelmä, keskihintainen)
Namu Food & Lounge (lounas, keskihintainen)
Cafe Aalto (aamiainen, edullinen, valmiit annokset, ei omaa postausta)

Muuta
Chjoko (suklaabrunssi)

brunssi helsinki 5brunssi helsinki 6brunssi helsinki 7

Tarkemmat hinnat löytyvät brunssien omilta sivuilta, brunssiarvioissa kun saattaa olla vanhentunutta tietoa myös sen osalta.

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Hihih, loistava lista! :) Taidan linkata tän oman listani perään. Kiitos!

Vastaa

Hih, kiitti! Brunssilistat on kyllä ihan huippuja, mäkin olen monasti vieraillut sinun listauksen äärellä :)

Vastaa

Oletko Sandroa kokeillut? Helsingin Sanomat nosti sen kaupungin parhaaksi.

Vastaa

Ravintola Oivan brunssi Kalliossa on todella hyvä! Paras hinta-laatusuhde mitä Helsingistä löytyy. Oiva on siinä Kolmannen linjan ja Porthaninkadun kulmassa, legendaarinen ravintola.

Vastaa

Oivan brunssi oli kyllä hyvä, ja kuten sanoit, hinta-laatusuhde oli siinä kyllä poikkeuksellisen kohdillaan! Esteetikolle tosin baarimainen miljöö ei tarjoa samanlaista elämystä kuin jotkut muut paikat, ja jälkkäripöytä (jota itse odotan brunssissa ehkä kaikkein eniten;)) ei ihan tuonut täyttymystä. Mutta ei lainkaan pettymys brunssi kuitenkaan, suolainen osuus oli oikein hyvä ja toimiva! :)

Vastaa

Bongasinkin saman arvioin viime viikolla näistä uusista brunsseista, ja Sandro tosiaan hyppäsi silmiin erinomaisen arvionsa myötä! Se on kiikkunut muutenkin ”pitää testata” -listalla, mutta tämä vauhditti asiaa, ja toivottavasti ehtisi poiketa vielä ennen lomia. Tosin voi olla, että puoli Helsinkiä vyöryy sinne tulevina viikonloppuina Hesarin arvion innoittamana ;)

Vastaa

Kiitos tästä listauksesta.

Sellainen päivitys että Crustumhan ei ole enää Crustum vaan Sis. Deli… Brunssi kuitenkin kuulemma säilynyt lähes ennallaan.

Vastaa

Ah, suuri kiitos tiedosta! Muistelinkin kuulleeni, että Crustum olisi siirtynyt jonkun alle, mutta en ollut varma asiasta :)

Vastaa

Kiitos listauksesta, paljon tuttuja paikkoja siitä löytyi mutta myös uusia joita pitääkin kesän aikana testata.

Suosittelen lämpimästi Pursimiehenkadulla olevaa Mille Mozzarellaa (http://millemozzarelle.fi/mille/)joko lounasaikaan tai viikonlopun brunssia. Pieni ja viihtyisä paikka, erinomainen palvelu ja hyvää italialaishenkistä ruokaa.

Vastaa

Oi, näyttipä hyvältä nettisivujen kuvien perusteella! Paikka onkin ihan tuntematon minulle, joten suuri kiitos vinkistä, tätä täytyy ehdottomasti testata! :)

Vastaa

superhyödyllinen tämä!:) Kiitos siis!!

Vastaa

Oi, kiva jos oli iloa! :)

Vastaa

Loistava lista! Hei me linkitetään tähän myös meidän brunssiarviot, käy katsomassa :o) http://lwbrunch.blogspot.fi/p/brunssiarviot.html

Vastaa

Oi, mahtavaa – kiitos listasta, bongaisinkin sieltä jo pari, joita täytyy ehdottomasti käydä kokeilemassa :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.