constanta-dinner-7constanta-dinner-11

Rakastan merta, joten Romanian rantaviivalla seisovaan Constantaan saapuminen tuntui ihanalta vaihtelulta vuoristomaisemien ja sisämaan kylien jälkeen. Meri on kaupungissa vahvasti läsnä, onhan asutus rakentunut tiiviisti rantaviivaa mukaillen. Mustanmeren maisemasta ja vaahtopäisten aaltojen seuraamisesta hullaantuneena halusimme aivan ehdottomasti illallistaa meren äärellä. Hotellimmekin sijaitsi vain kivenheiton päässä rantaviivasta, joten ulkoilmaillallinen meren tuoksussa kuulosti ihanalle. Varasimme pöydän Le Premier -ravintolasta ja saimme ehkäpä ravintolan parhaan paikan rauhallisesta kulmasta ihan lasitetun kaiteen vierestä suoralla näkymällä rannalle ja tietenkin merelle.

constanta-dinner-1constanta-dinner-17 constanta-dinner-10constanta-dinner-6constanta-dinner

Ruokalista on painottunut mereneläviin ja kasvissyöjänä yritinkin tavailla romaniankielistä tekstiä menusta selvitellen, mitkä vaihtoehdot voisivat sopia minulle. Onneksi ravintolasta löytyi englanninkielentaitoinen tarjoilija, joten yhdessä hänen ja googlen avustuksella löydettiin erinomaiset vaihtoehdot. Ei siis tarvinnut päätyä yllätyksiin vaan saimme juuri sitä, mitä sillä hetkellä kaipasimme! Ruoka olikin herkullista ja kaiken kruunasi maisema, joka auringonlaskun yhteydessä värjäytyi ensin pastelliin ja sitten pimeni. Ranta tyhjentyi hiljaa ja maisema muuttui rauhalliseksi. Illallinen oli ihana, ja ihanan kiireetön.

constanta-dinner-16 constanta-dinner-15 constanta-dinner-5

Le Premier on viihtyisä illallispaikka, mutta erinomaisia vaihtoehtoja löytyy myös Tomisin satama-alueelta, joka on suosittu illanviettopiste sekä paikallisilla että turisteille, eikä suotta – pienien huviveneiden täyttämän poukaman rantaviiva on poikkeuksellisen viihtyisä ja täynnä persoonallisia, tunnelmallisia ja toisistaan sopivasti erilaisia ravintoloita. Ei siis ole lainkaan huono ajatus lähteä liikkeelle jalan ja poimia pöytä kaikkein houkuttelevimmasta satamaravintolasta! Edustalla on myös usein nähty delfiinejä, joten jos hyvin käy, näkymän kruuna lauma noita upeita eläimiä!

Info

Le Premier
Str. Aristide Karatzali, nr. 1
Constanta, Romania
office@lepremier.ro

Vinkki: Asiakaspaikkoja on runsaasti, mutta parhaan, eli merinäköalalla varustetun pöydän saamiseksi suosittelen varausta!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.