Sinivalkoisissa

Sininen ei ole niitä eniten käyttämiäni värejä, ja kun puhutaan sinivalkoisen yhdistelmästä, ei mieleen tule montaa kertaa, joissa minut olisi siinä värikombinaatiossa nähty. Niinpä en ole varma, kuinka omakseni tunsin tämän selvästi sinisen asun, jonka päälle sujautin selvästi valkoisen jakun. Ei ehkä täysin minua, mutta on hauska kokeilla! Ja jos sinivalkoisuus vierastuttaa liikaa, värikomboa olisi … Lue lisää

Kukkakuosi

Näin, kirjoittelin sepustuksen asukuvien oheen, mutta kas, sepäs ei tallentunutkaan vaan katosi jonnekin bittiavaruuteen. Höh. Taisin siinä mainita jotain huonosti nukuttua yötä seuranneesta valtavasta väsymyksestä, joka on vetänyt harteita lysyyn koko päivän. Parin vaivaisen yöunitunnin seurauksena ajattelu on kivistänyt päätä ja olen yrittänyt hukuttaa oloani kahvikuppiin. Eipä ole juuri auttanut, ja tuskinpa tästä virkoaa muuta … Lue lisää

Vielä viininpunaista

Viikko on ollut yhtä hullunmyllyä ja tänään perjantaina, viikonlopun ollessa jo ihan kynnyksellä, meinasi jaksaminen tyystin loppua. Tuijotin onttona työkoneen ruutua ja syvä väsymys valtasi kehon. Saattoi todella syvään huokaista edessä olevan viikonlopun autuutta. Huomenna aionkin ottaa ihan rennosti ja aivan varmasti nukkua pitkään, ladata akkuja koko viikonlopun edestä, sillä sunnuntain Fashion Weekendin kirpparin takia … Lue lisää