Harmaa asu

Olen onnistunut viime aikoina kokoamaan hälyttävän usein (minulle) poikkeuksellisen värittömän asun ja tämä lauantain asu oli oivallinen esimerkki siitä. Ei ole yhtään tapaistani, ettei ole jotain väripistettä, vähintään värillistä asustetta, mutta nyt ei vain jotenkin onnistunut. Mallailin kyllä kotona keltaista, viininpunaista ja vaaleaakin laukkua, mutta loppujen lopuksi musta tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta, niinpä sillä mentiin. … Lue lisää

Leopardihuivi

Huomenta (vaiko päivää jo pitäisi toivottaa?)! Olen taas ihan intopiukeena aloittamassa uutta viikkoa pitkän, mutta ah, niin inspiroivan to do -listan kanssa. Käytiin viikonloppuna miehen kotiväkeä katsomassa ja ainakin niillä kulmilla oli ihan mieletön auringonpaiste, sellainen valoisuus, jollaista ei ole kyllä hetkeen täällä Helsingissä näkynyt (eikä kyllä näy tänäänkään, mutta ilmeisesti myös täällä oli eilen … Lue lisää

Mustaa valkoisella

”Onko hankalaa olla puhumatta tulevaisuuden toiveista?” kysyttiin tällä viikolla. Siihen oli helppoa nyökätä, sillä totuus on, että ajatukseni ovat viime aikoina seilanneet ihan muissa maisemissa ja on ihan tosi vaikeaa keskittyä arkisiin asioihin kun koko ajan pää kokoaa palapeliä nimeltään lähitulevaisuuden suunnitelmat. Siitä tapaa puhua mikä on mielessä päällimmäisenä, niinpä elämäni ihan kaikkein läheisimmät ovat … Lue lisää