Vaatekaapin vanhin mekko

Vaikka olen viime vuosina tehnyt merkittävää karsintaa vaatteiden ja asusteiden suhteen (ja ylipäätään suhtautunut huomattavasti vanhaa tietoisemmin  uusiin hankintoihin), niin on ilo huomata, että jotkut vanhat vaatehankinnat kulkevat edelleen voimissaan matkassa mukana. Ja kun puhutaan tämän postauksen vanhasta mekosta, sillä on kaksoismerkitys. Mekko itsessään on vanha, aika varmasti kokonaisiältään vaatekaappini vanhin, ja taitaa se myös olla … Lue lisää

Klassinen polka dot -mekko

Onpas ollut työn täytteinen viikko, mikä on aika ihanaa ja todella odottamatonta! En ollut yhtään valmistautunut siihen, että työtä olisi jo heti yrittäjyyden alussa tässä määrin, mitä nyt on ollut. Nyt työnteko ei ole yhtään haitannut, päinvastoin, sitä on jonkinlainen uuden alun into ja ihana tunne siitä, että tekee juttuja, joille itse on sanonut kyllä … Lue lisää

Blogin alun tarina ja 10 muuta vastausta

Blogin luonnoksissa on taas ikuisuuden roikkunut kysymyspaletti, jonka jo aikaa sitten bongasin jostain toisesta blogista. Näissä huvittaa, kuinka eriparisia kysymysten teemat ja laajuudet ovat, mutta toisaalta, ehkäpä se juuri tekee niistä hauskoja vastata. 1 Mikä on blogisi tarina ja kuinka se alkoi? Ollessani vuonna 2006-2007 vaihdossa Malesiassa pidin julkista blogia voidakseni jakaa matkakuulumiset ikään kuin … Lue lisää