Safarin suosikkiasu

Tämä asu on viimeisen kokonaisen safaripäivältä, ja otettu päivän viimeisinä valoisina hetkinä. Koko viikko oli kulunut liian vähillä yöunilla ja tuntitolkulla päivästä toiseen istuen, mutta uusien kokemusten yltäkylläisyydessä. Vaikka siis väsymys painoi ja erityisesti jaloissa viipyili kestoturvotus, mielessä oli haikeutta ja vielä olisi ollut valmis jatkamaan. Sopivasti tuona viimeisenä päivänä asu koostui reissuvaatesuosikeista. Pellavableiseri mietitytti … Lue lisää

Tallinna-päivän talviasu

Instagramissa mainitsinkin jo, että tänä vuonna lahjoin itseäni vähän ennakkoon. Ensimmäinen lahja on aineeton, ja enemmänkin lupaus itselle. Syksy on ollut superkiireinen, mikä toki on hieno asia näin vasta-aloittaneelle yrittäjälle, mutta nyt joulunajan aion ottaa rauhassa ja alkuvuonna jätän kalenteriin kunnolla tilaa itselle ja tulevan suunnittelulle. Toinen lahja taas on puhtaasti materialistinen. Olen jo ties … Lue lisää

Kaksivärinen talvitakki

Tuntuu, etten oikein onnistu karistamaan valon puutteen aiheuttamaa syväväsymystä kehosta mitenkään, mutta kuullun perusteella sama ongelma tuntuu vaivaavan useita. Eilen nukuin kymmeneen aamupäivällä, sitten joskus puolenpäivän aikaan torkahdin vielä, samoin kuin myöhään iltapäivällä. Siitä huolimatta uni tuli illalla hyvissä ajoin ja nukuin ongelmitta tänään aamukahdeksaan. Tuolla samalla syklillä voisin varmaan hyvin jatkaa pimeän kauden yli, … Lue lisää