Porohame

Talven rippeet ovat nopeasti kadonneet näkökentästä, joten parasta karistaa talven pölyt lumet jaloista myös täällä blogin puolella, julkaisten vika selvästi talvinen asukuva pois keveämpien tieltä. Osa talvitakeista on kiikutettu jo varastoon, mutta eteinen lainehtii vielä talvikengistä. Asia on korjattava pikimmiten. Tosin havahduin eilen siihen, kun ystävä kyseli, milloin ehditään näkemään, että kalenteri hälyttää täysbookattua toukokuun … Lue lisää

Bleiserikelit

Ihana kevät! Vähän myöhässä, mutta saapuihan se lopulta. Vappu käsillä ja synttäritkin ovella, Oslon reissu häämöttää edessä ja päivien päässä on silmujen ilmestyminen puihin. Voin jo melkein tuntea nenässäni tuoreen nurmikon tuoksun. Tätä on odotettu! Suuri harppaus otettiin perjantain ja lauantain välillä myös pukeutumisessa, perjantaina oli vielä paksu talvitakki päällä ja jalassa talvikengät, mutta lauantaina … Lue lisää

Kenkiä, kenkiä

Meillä vallitsee aikamoinen kenkämania, ja vaikka oman korteni kekoon olen kantanut, en usko, että olen tällä hetkellä talouden pahimmin kenkiin haksahtanut. Vaikka ei tietenkään kysymystäkään siitä, ettei juuri minun kenkälaatikot söisi vähäisiä säilytystilojamme. Kuten aiemmin vihjasinkin, on niitä paketteja postiin muistakin kuin kenkäfirmoista saapunut, mutta kyllä jalkineet on nyt hip ja pop. Itse olen tiiraillut … Lue lisää