Meillä vallitsee aikamoinen kenkämania, ja vaikka oman korteni kekoon olen kantanut, en usko, että olen tällä hetkellä talouden pahimmin kenkiin haksahtanut. Vaikka ei tietenkään kysymystäkään siitä, ettei juuri minun kenkälaatikot söisi vähäisiä säilytystilojamme. Kuten aiemmin vihjasinkin, on niitä paketteja postiin muistakin kuin kenkäfirmoista saapunut, mutta kyllä jalkineet on nyt hip ja pop.

Itse olen tiiraillut kesäkenkiä, ja niin on tehnyt myös mies. Ensin saapui ne kauniit konjakinväriset, sitten mokkanahkaiset loaferit Bexleyltä Ranskasta ja nyt viimeisenä, veistoksellisen kauniit mahonkiset Loaket Briteistä. Siinä ohessa tyhjä kenkälaatikko on täyttynyt kaikenmoisista kenkienhoitovälineistä ja –aineista, ja hyvä niin, miksi hankkia laadukkaat kengät, jos niitä ei ole valmis huoltamaan. Välineiden saralla päästäänkin kohtaan, josta myös minä hyödyn – siis tietenkin hyvännäköisten miestenkenkien tuoman visuaalisen ilon lisäksi. Toki itsellä on ollut jo pieni huoltopakki omasta takaa, mutta nyt lankkien ja harjojen valikoima on ainakin tuplaantunut, ellei jopa triplaantunut.

IMG_3062IMG_3110IMG_9188IMG_3144

Bexleyn tilauksen yhteyteen sujautin kolme ruskeaa lankkia, vaalean beigen, punaruskean ja tumman ruskean, sekä erityisen näppärän mustan mokkasuihkeen, Tiger of Swedenin paljon käytetty mokkanahkainen laukku mielessäni. Plussaa nämä aineet saavat myös poikkeuksellisen tyylikkäistä pakkauksista, nämä ovat jo ihan uudenlainen ilo kaivaa laatikosta käyttöön. Mainiot olivat myös miehen tilaamat seetripuiset lestisetit ja minulle sujahti kenkäpusseja helpottamaan pakkausta tuleville reissuille. Tähän asti olen pujottanut kengät käteen sattunaisiin muovipusseihin laukkua pakatessani, mutta onhan ne huomattavasti kivempi kaivaa esiin tyylikkäistä kangaspusseista.

IMG_3090IMG_9131IMG_3038

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

No on kyllä tyylikkään näköisiä välineitä (ja kenkiä ;)) Eihän tuommoisia raaskis laatikoissa pitääkään! Jos saa toivoa, niin mitenkäs olis muuten jos laittaisit jonkinlaista seikkaperäisempää kenkienhoitopostausta seuraavan kenkähuollon yhteydessä? :) Itseäni ainakin voisi kiinnostaa!

Vastaa

Vahvasti visuaalisena nautin aina siitä, kun myös pakkaukseen on panostettu, ja nämä ehdottomasti huokuvat omaan silmään ladusta ja tyylikkyydestä. Ovat myös hyvä esimerkki siitä, ettei nätti pakkaus tarkoita yhtä kuin korkea hinta, purkkeja kun taisi saada kympillä kolme (jos nyt en ihan väärin muista), eli suurin piirtein samoissa hinnoissa liikutaan kun meidänkin peruskenkäkaupoissa myytävien tylsempien lankkituubien kanssa. :)

Kiva kuulla, jos kenkienhuoltopostaus kiinnostaisia! Nyt onkin otollinen aika siihen, kun olen kaivamassa kevätkenkiä esiin ja työntämässä talvikenkiä varastoon – pistänpä siis toteutukseen kun seuraavan kerran otan erän kenkiä kausihuoltoon :)

Vastaa

…oletko nyt ihan varma, että esim. me ei seurustella? :D Nuo Bexleyn lepolestit näyttävät nimittäin hämmentävän tutuilta ja kenkäpussitkin kuulostavat kovin tutuilta :D

Kenkäpusseissahan on myös se hyvä puoli, että toisin kuin muovikassi, kankainen kenkäpussi myös poistaa pölyä kengän pinnasta ja osaltaan siis varmistaa sitä, että kenkä on huomattavasti kiiltävämpi kun sen ottaa pussista käyttöön :-)

Vastaa

Hehe, no jopas! :) Mitäs vielä kaapistasi löytyy – voidaan sitten sen perusteella jatkaa shoppailua, selkeästi kun olet meitä askeleen edellä? ;)

Ah, totta, enpä tullutkaan ajatelleeksi tuon pölynpoiston kannalta kangaspusseja, mutta nyt kun sanoit, niin varsin loogiseltahan hyöty kuulostaa! Itse taisin vain (tälläkin kertaa) unohtua liikaa visuaaliseen puoleen :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.