Pimeä ilta ja tumma trenssi

Olemme pysyneet lähes koko päivän sisällä ja ahertaneet pitkin hampain. 60 Niemeltä yhteistyön puitteissa lainassa ollutta muuttolaatikkoa tullaan noutamaan maanantaina, ja meillä on jäänyt osa niistä ilkeästi roikkumaan täysinä asunnon nurkkiin. Nyt kun noutopäivä lyötiin lukkoon, oli pakko tarttua toimeen ja miettiä, minne ne loput tyhjäisi. Ei niin helppo homma, ja vaikka ajattelimme, että yhdellä … Lue lisää

Mirri vapaalla

Viikonloppuisin kaivan kaapista niitä juttuja, jotka eivät niinkään välttämättä sovi töihin, ja nyt se juttu oli kookas kaularusetti. Olen rusettia joskus aiemminkin käyttänyt, mutta sitten se vain on unohtunut jonnekin laatikon pohjalle, osuen käsiin uudelleen vasta nyt muuttolaatikoita purkaessa. Innostuin, ja se oli ihan pakko saada käyttöön mahdollisimman pian, niinpä sunnuntain asu rakentui rusetin ehdoilla. … Lue lisää

Piece of Memories

Tämä syksy on tuonut tietoisuuteeni huikeita uusia yrittäjiä, jotka luovat vahvaa brändiä, panostavat alusta asti yksityiskohtiin, tekevät intohimolla ja hyödyntävät kansainvälistä kenttää luontevasti ja luovasti. Yksi näistä uusista tuttavuuksista on korumerkki, johon sain jo loppukesästä kutsun tutustua, sillä se oli kuin minulle luotu. Kokonaisuus ei ollut vain kauniita koruja, vaan merkin jokaisella palasella oli tarina … Lue lisää