Maatuska

Kyselin mieheltä, että alankohan hiljalleen muistuttaa maatuskaa, sillä jostain syystä olen kovasti innostunut murretuista väreistä, kaftaanimaisista linjoista, voimakkaista kontrasteista ja kuosien sekametelisopasta, siitäkin huolimatta, että on kesä ja pitäisi hehkuttaa kirkkaita sävyjä, bikineitä ja ilmavia materiaaleja. Kuulemma värivalintani kieltämättä viittailevat jo siihen suuntaan, joten mielenkiinnolla odotan mihin uusi kuosi- ja värivillitykseni kehittyy. Nyt jätin haikeana … Lue lisää

Kuviohame ja keltainen laukku

Jos Suomessa säät temppuilevat niin sekaisin on sääkirjat täälläkin. Koko Balkanin aluetta tuntuu vaivaavan sadealue, joka pitää pintansa päivästä toiseen, joten ei auta maan tai kaupunginvaihto, kaikkialla sataa. Hotellin respa päivitteli, että yleensä tähän aikaan vuodesta on 30-35 astetta ja yhtä aurinkoa, mutta nyt, vettä tulee kaatamalla ja lämpötilat ovat pahimmillaan tipahtaneet reilusti alle 20 … Lue lisää

Kukkakuosia iltahämärässä

Lämpimiin kohteisiin matkatessa yritän tietenkin pakata ensisijaisesti mukaan monikäyttöisiä vaatteita, mutta sen lisäksi täytän matkalaukkuni mielelläni väreillä. Aurinkolomakohteisiin värit sopivat kuin nakutettu, eikä paljonkaan tunnu liialta, vaikka sama asu saattaisi Helsingin katukuvassa näyttää jopa liiankin räikeältä. Monikäyttöisistä vaatteista loistoesimerkki on tämä Kotorin kauniissa satamassa napatun asukuvan värikäs pusero, jonka sain blogin kautta hetkeä ennen matkalle … Lue lisää