Hiekan sävyissä

Yllättyykö kukaan enää, jos sanon, että on ollut vähän kiireistä? Flunssa on jo lähes selätetty ja saakin nyt pysyä poissa ihan oikeasti. Tänään olen tuijottanut exceleitä ja muita taulukoita työstäessäni yhtä aika- ja energiasyöppöprojektiani (joskin erittäin tärkeää sellaista). Nyt kellon taittuessa iltakahdeksaan lauantai-iltana tuntuu, että on aika jo lipua ihan vain olemisen äärelle. Tai oikeasti … Lue lisää

Keltainen kesämekko

Normaalisti hehkuttaisin perjantain ihanuutta, mutta tänään perjantai on ollut kuin maanantai, asiat vain eivät ole mennyt putkeen. Pahimpina vastoinkäymisenä mainittakoon vaikka muutaman tunnin työstämäni raportti, joka lähes valmiina meni ja kadotti kaiken sisältönsä taivaan tuuliin niin, että tekninen tukikin joutui myöntämään, ettei vastaavaa omituisuutta ole tullut vastaan. Kun pääsin kotiin, oli kyllä erittäin vahvasti olo, … Lue lisää

Valkoinen kesämekko Tunisian kujilla

I’m back! Olipa ihana loma ja vivahteikas matka. Viikkoon mahtui paljon uusia kokemuksia ja maailman avartumista. Nyt kotiin päästyä olo on onnellinen kaikesta koetusta, mutta samalla uupunut. Toissa yö meni reissatessa. Lento Tunisista Frankfurtiin lähti kahden aikaan yllä ja jatkolento Helsinkiin vasta lähempänä kymmentä aamulla, olo iltapäivällä kotiin palatessa oli kaikkea muuta kuin levollinen ja loppupäivä … Lue lisää