Turkisliivi

Olette jo ehkä huomanneet, että minulla tuppaa olemaan useimpina kausina tietyt suosikkivaatteet, joita käytän kyllästymiseen asti. Ei ole epäilystäkään, etteikö tänä syksynä toinen niistä olisi tyttömäinen kellohelmainen ruutuhame, joka on blogissakin silloin tällöin jo vilahdellut. Toinen ihastus taas ei olekaan täällä vielä näkynyt, Zaran joulunpunainen neule, mutta on ollut päällä varmaan joka toinen päivä (tänäänkin, … Lue lisää

Pimeä ilta ja tumma trenssi

Olemme pysyneet lähes koko päivän sisällä ja ahertaneet pitkin hampain. 60 Niemeltä yhteistyön puitteissa lainassa ollutta muuttolaatikkoa tullaan noutamaan maanantaina, ja meillä on jäänyt osa niistä ilkeästi roikkumaan täysinä asunnon nurkkiin. Nyt kun noutopäivä lyötiin lukkoon, oli pakko tarttua toimeen ja miettiä, minne ne loput tyhjäisi. Ei niin helppo homma, ja vaikka ajattelimme, että yhdellä … Lue lisää

Sunnuntai

En ymmärrä mihin aika vain viikonloppuisin katoaa, mutta ihan joka sunnuntai havahdun siihen samaan ajatukseen, että joko se meni? En tiedä onko osasyyllinen ekstrapitkät yöunet vai vain se, että on mukavaa, mutta aika viikonloppuisin on kyllä mittasuhteiltaan niin erilaista kuin arkisin. Mutta ei auta, huomenna se taas koittaa, maanantai. Vaikka tuntuukin, että puolet suunnitelmista on … Lue lisää