Harmaavarpunen

Koska edelleen kärsin ajantasaisten asukuvien pulasta, hypätään kuvien kanssa muutaman viikon taakse. Oikeastaan voisi muutenkin, valoa oli enemmän ja ajatuskin kulki paremmin. Jos nyt jotain hyvää pitää hakea tästä hetkestä, niin olenpahan saanut vähän siivottua (kutsutaan sitä nyt sitten vaikka varhaiseksi joulusiivoukseksi) ja ripoteltua kodin täyteen kynttilöitä, kaivoinpa esiin alkavasta joulukaudesta muistuttelevan suuren koristetähdenkin. Eihän … Lue lisää

Ihan pinkkinä

Juttu ei luista. Tämä tekstiä vajaa valmis postaus on ammottanut ruudullani avonaisena jo parin tunnin ajan, ainakin, mutta en vain saa sanan sanaa kirjoitettua. Sen sijaan eksyn kurkkimaan tuttuja blogeja, selaan yhä uudelleen Facebookin etusivua ylös alas, valitsen pieteetillä kynsilakkasävyä ja levitän kasvonaamiota. Ihmettelen päivän pressitilaisuuden goodie bagista paljastunutta pensseliä ja kuorimarautaa, piilottelen sohvannurkassa, maistelen … Lue lisää

Mustavoittoinen asu

Tänään en oikein ole päässyt käyntiin lainkaan ja ulkona hallitseva pimeys saa aikaan tunteen kuin oltaisiin jo pitkällä illassa, vaikka kello vakuuttaa ihan muuta. Meillä on kotona runsaasti valopisteitä ja näinä pimeimpinä päivinä en ole säästellyt niiden (ja kynttilöiden) käyttöä, mutta siitä huolimatta tuntuu kuin valoa ei olisi sisälläkään tarpeeksi. Tällaisen uneliaan hämärän myötä aika … Lue lisää