Keskellä ei mitään

Niin harmittaa, että omalle läppärille kävi miten kävi just ennen reissua! Olen tänään yrittänyt saada ladattua kuvia lainakoneen kautta blogiin, mutta ei tule mitään. Tai tulisi, mutta siihen menee koko päivä, enkä nyt vain mitenkään tahdo käyttää kaikkea aikaa kuvien latailuun kun on niin paljon nähtävää ja koettavaa ympärillä. Tietty, ehtiihän nuo matkakuvat purkaa tänne … Lue lisää

Illallinen Rukatunturin laella

Vaikka Kuusamo ja aivan erityisesti Ruka on monelle se loman pääetappi ja toivekohde, oli se meille vain välietappi. Lähtiessäni mukaan yhteistyöhön Holiday Clubin kanssa (jonka kautta siis majoitumme) oli päivän selvää, että tahdoin vielä pohjoisemmaksi. Samalla ne syyt, jotka monen vetävät juuri Kuusamoon, eli monipuolinen lomailijan tarpeiden huomiointi ja huvitustarjonta, olivat se syy, jotka itseä … Lue lisää

Yllätysmatka

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti, olisin kirjoittanut tämän postauksen jo iltapäivällä, mutta arvaattekin jo, ettei mennyt. Kävi nimittäin niin, että läppärini sanoi itsensä eilen illalla irti. Se oli kyllä odotettavissa, mutten millään olisi toivonut sen tapahtuvan vielä, sillä meillä on edessä reissu, josta aivan ehdottomasti tahdon päivittää blogia paikan päältä. Lisäksi uuden koneen … Lue lisää