Joulu Lontoossa

Voi kunpa voisin sanoa, että puhe on tulevasta joulusta, mutta ei. Joulun vallatessa kotikaupunkia ovat omat ajatukset lipuneet yhä aktiivisemmin viime jouluun, jonka vietimme Lontoossa. Tulevan joulun kierrämme sukulaisten luona, mutta kaikella rakkaudella läheisiä kohtaan, Lontoon joulu jäi mieleen niin vaikuttavana kokemuksena, että voisin aivan hyvin suunnata nytkin muihin maisemiin ja kaipuu juuri Lontooseen on … Lue lisää

Portobello Road

Lontoon Notting Hillissä sijaitsevan Portobello Roadin tunnisti jo kaukaa tasaisesta ihmisvirrasta, joka soljui leppoisalla tahdilla eteenpäin ja kutsui hyppäämään mukaan rytmiin. Kaikkien niiden muiden Notting Hillin rauhallisten kulmien keskellä yhtäkkinen ihmispaljous yllätti ja tuntui hassulta kontrastilta, mutta sopi kyllä kauniin lauantaipäivän perinteikkäisiin katumarkkinoihin ja toi ihan omanlaistaan tunnelmaa. Mitäpä markkinat olisivat ilman ihmisiä ja sopivaa … Lue lisää

Lontoo & Dublin – pieni vinkkipaketti

Olen saanut kyselyitä Lontoon hotellistamme, joka oli aivan ihana, todella nappivalinta. Samalla kun huikkaan hotelleistamme, sekä Dublinin että Lontoon, ajattelin kerätä kasaan myös reissulla edukseen erottuneita ravintolakokemuksia, jos vaikka samoille kulmille satutte. Erityisesti alempana mainittu argentiinalainen ravintola Lontoon Marylebonessa kannattaa pistää muistiin! Lontooseen lensimme Norwegianin siivin, jota käytimme myös viime keväänä Osloon suunnatessa, eikä valittamista, … Lue lisää