Syytä hymyyn

Olen tuijottanut tyhjää ruutua jo hetken. Mietin, että huikkaanko vain, että laitoin huuto.netiin uutta huudettavaa vai kerronko, että on hyvä olo. Sitä on kumman vaikea sanoa, ehkä hölmöstä pelosta, että seuraavana päivänä kaikki muuttuu. Mutta oikeasti en ole taikauskoinen vaan haluaisin nähdä itseni mieluummin realistina. Niinpä ajattelen, että huomenna todella voi tapahtua jotain, mikä muuttaa … Lue lisää

Ajatuksia muutoksen tueksi

Viime vuosi oli itselleni monella tapaa todella tärkeä ja avartava. Se antoi etäisyyttä asioihin ja samalla vei lähemmäs oman inspiraation lähteitä. Vuosi myös haastoi kerta toisensa jälkeen astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja ottamaan vastuun tulevaisuudesta virrassa lipumisen sijaan. Kohta vanhasta työstäni lähtemisestä on kulunut vuosi. En ole katunut sekuntiakaan lähtöä, mutta matka on vienyt kauemmin … Lue lisää

Rento reissuasu

”Mitäs sitä tänään tekisi?” on kotiarjen ihana kamala lause. Vapauden tunne on ihanaa ja kiireettömyys koukuttavaa. On mukava vain mennä ja tulla miten lystää, tai sitten ihan vain olla. Siinä on jotain ylellistä ja ainutlaatuista, se on niitä fiiliksiä, jotka hymyilyttävät edelleenkin. Sitten on se kääntöpuoli, että on vastuussa omasta aktiivisuudestaan ja täytyy keksiä itse … Lue lisää