Kevään kaunein brunssipöytä

Kiistatta kevään kaunein brunssipöytä oli katettu tänään Viena K:n luokse. Yhtä kauniina päivänä ja yhtä kauniiseen kotiin. Mitäpä muutakaan olisi siis voinutkaan odottaa kuin jokaista yksityiskohtaa myöten viimeisteltyä herkkupöytää ja kotia kuin suoraan sisustuslehdestä. Kauneushoitola Hilla täytti vuosia ja sen myötä kokoonnuttiin pienellä porukalla vegaaniaamiaisen ja luonnonkosmetiikan äärelle. Maistettiin kuohuvaa ja annettiin kesäilman päästä sisään … Lue lisää

Frangipani bakeryn aamiainen

Elämä on hassua. Se heilahtelee suuressa ja pienessä mittakaavassa, eikä auta muu kuin mukautua aaltoliikkeeseen. Alkuviikko oli ihana, loppuviikko kamala – siitä kolmen päivän blogihiljaisuuskin, oli vain liikaa muuta pohdittavaa. Viikonlopun oli tarkoitus olla kotiviikonloppu, mutta nyt istunkin bussissa matkalla Joutsaan. Kaipasin kipeästi maisemanvaihdosta ja ajatus siitä konkretisoitui vasta aamupäivän aikana, jolloin en vielä tiennyt … Lue lisää

Aamiainen kotiin kuljetettuna

Rakastan viikonloppuaamujen kiireettömyyttä ja rennon vapaapäivän kruunaa hyvä aamupala, jolla jaksaa pitkälle päivään. Toisinaan tulee lähdettyä ulos brunssille, mutta vielä useammin katettua kotona ruokaisampi aamiainen viikonlopun kunniaksi. Tosin kovin mukavuuden haluisena olen jo todella pitkään miettinyt, miksei kukaan tarjoa valmista aamiaista kotiin kuljetettuna (ilman pitkää ennakkovaroitusta ja kohtuullisin toimituskuluin, tietenkin). Selvästi joku on kuullut äänettömät … Lue lisää