Karboksiterapiahoito kasvoille

Jaan mielessäni kasvohoidot kahteen kärjistettyyn kategoriaan. On niitä, jotka ovat ihania hemmotteluhetkiä ja raukean rauhallisia kokemuksia, joiden suurin anti on hetken levähdys kiireen keskellä ja unenomaisen rento olotila. Ja sitten on niitä, jotka saavat aikaa näkyviä tuloksia. Jälkimmäiset harvemmin tuntuvat hyvältä tai suoranaisesti rentouttavat, mutta saavat jotain konkreettista aikaan. En tiedä onko se ikä vai … Lue lisää

Käytetty kosmetiikka 04/2016

Jos maaliskuussa tuntui kuluneen loppuun valtava määrä kosmetiikkaa, niin huhtikuussa selvittiin huomattavasti kevyemmällä määrällä. Niistäkin moni tyhjeni ihan vasta kuun lopussa. Kaikesta päätellen ei kuitenkaan sellaista kuukautta, ettei joku purnukka tyhjenisi! Tässä siis viime kuussa loppuun kuluneet tuotteet. 1 Exuviance Hydrating Hand & Body Lotion* oli hyvin imeytyvä, kevyt ja hoitava voide. Käytin pääasiassa vain … Lue lisää

Arvonnan voittaja ja vinkki uuteen

Tänä iltana olen selvästi potenut pahoja keskittymisvaikeuksia. Olen haahuillut yhden asian ääreltä toisen luokse, palannut, suunnannut huomion kolmanteen, tiskannut ja palannut taas pisteeseen A, saamatta oikeastaan mitään valmiiksi. Paitsi tiskit, kunnes sain niitä aikaan lisää. Tänään siis tällainen päivä, mutta huomenna ehkäpä paremmalla sykkeellä! Niinpä tyydyn lainaideoihin ja lainakuviin. Lopusta siis lainavinkki, joskin niin hyvä, … Lue lisää