Talvipäivän ulkoiluasu

Pakkaset saapuivat. Olisin mieluummin kirjoittanut, että kevät saapui. Mutta kyllä sekin sieltä tulee. On ainakin ollut ihana havahtua siihen, että valoisaa on jo hetken pidempään. Lämpö kyllä seuraa perässä. Valmistauduin tietämättäni pakkaskelien pukeutumiseen viime sunnuntaina kun olin ulkoilemassa Elsan kanssa Vuosaaressa. Teki hyvää! Raikas talvisää, liikkuminen ja rento seura saivat aikaan sen, että nukuin hyvin, … Lue lisää

Talven suosikkituotteet huulille

Talvi on haasteellista aikaa ihonhoidossa, eikä huulet ole poikkeus. Jos kesällä en näe huulten kunnon eteen sen enempää vaivaa, saavat talven pakkaset huulien herkän ihon kuivumaan ja lohkeilemaan. Pieni ekstrahuomio on siis tarpeen. Olen kuitenkin todella nirso huulihoitotuotteiden suhteen, enkä voi sanoa kaikkiruokainen olevani huulipunienkaan kanssa. Itse asiassa monen huulivoiteen kanssa tuntuu, että ne vain lisäävät … Lue lisää

Sóley saapui Suomeen

Jokunen vuosi sitten Islannissa käydessä ihastelin paikallisen kosmetiikan määrää ja estetiikkaa. Erityiseti iskin silmäni kauniiseen luonnonkosmetiikkamerkkiin Sóleyhin ja pohdin, mahtaakohan se joku päivä ihan kunnolla lähteä valloittamaan maailmaa. Ja kyllä! Olisikin ollut sääli, jos Sóley olisi jäänyt vain islantilaisten salaisuudeksi. Eilen poikkesin lanseeraustilaisuudessa, joten nyt se on myös virallisesti rantautunut Suomeen. Tänään jumpassa käydessä bongasin Helsingin … Lue lisää