Luonnonkosmetiikan arkituotteet

Tänä kesänä olen tehnyt uusia aluevaltauksia luonnonkosmetiikan saralla. Näin arjen ollessa aluillaan kesäviikkojen jälkeen ajattelin, että voisi olla hyvä hetki kurkata nyt käytössäni olevaan luonnonkosmetiikan päivittäiskometiikkaan, sekä lomassa esitellä uusia tuttavuuksia sekä ihastuksia. Tämän kesän aikana löysin parhaan luonnonkosmetiikan vartalokuorinnan, mitä olen tähän mennessä käyttänyt: Organic Shop Body Desserts Strawberry Jam*. Olen käyttänyt aiemmin muita Body … Lue lisää

Kuukauden kulutetut 6/2019

Otsikkoon kirjoitin vuosiluvuksi 2017 ja sitten ajatus katkesi. Ehkä se johtui siitä, että tänään oli tarkoitus olla lomapäivä, mutta päivätöiden päättyessä ensi viikolla olikin vielä sen verran tehtävää, että olen istunut osan päivästä työkoneen äärellä. Ajastus alkoi kulkea vasta kun tein kevyen iltalenkin ja sain uutta virtaa itseeni. Sen jälkeen vasta vuosilukuvirheenkin huomasin. Hyvä muistutus … Lue lisää

Kuukauden kulutetut 5/2019

No jopas kesäkuu on juossut! Juuri tänään totesin, että en ole oikein vielä ehtinyt sisäistää, että ollaan jo pitkällä kesässä. Toisaalta en ole niin huolissani asiasta, enää 10 työpäivää jäljellä ja sitten ehtii tarkastella kesää ihan uusin silmin. Lisäksi aion ottaa takaisin blogiviiveitä, paljon aiheita kun on mielessä, muttei vain ole muiden kriittisempien asioiden ohella … Lue lisää