Kuukauden kulutetut 1/2018

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana viikonloppu! Itsellä ihan poikkeuksellisen kiva. Sellainen, että mieli on todellakin levännyt ja rentoutunut. Näissä fiiliksissä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Mutta sitä ennen eiliselle suunnittelemani postaus, eli viime kuussa loppuneet kosmetiikat. 1 Biozell  Syväkosteuttava Hoitoaine* ei ole suosikkini. Biozellilla on monia huipputuotteita, mutta tämä ei vain ole sykähdyttänyt. Hoitoaine on turhan … Lue lisää

Kuivien ja karheiden hiusten tuotteet

Olen muutaman kerran tullut maininneeksi, että hiusten kunnon kohennuttua ja pituuden kasvettua, myös hiusten hoito on helpottunut. Edelleen toki pituus vaatii tehoa hoitotuotteilta, mutta niin on ollut aina kun mittaa on ollut yli olkapäiden. Hiuslaatuni on kuivan karheaa ja paikoittainen luonnonlaine saa sen vetämään helposti tiukkaankin takkuun. Muistan kuinka kampaajat jo kouluikäisenä tuskailivat takkujeni kanssa, käyttäen jopa … Lue lisää

Kuukauden kulutetut 12/2017

Nyt taisi venähtää kautta aikojen pisimmälle edelliskuun loppuneiden kosmetiikkojen yhteenveto, mutta sentään vielä juuri ja juuri oikean kuun puolella pysytään. Tässä siis yhteenveto joulukuussa loppuneista! 1. Lumene Sisu Recover&Protect Facial Oil* oli vähän pettymys. Lumenella on joitain kivoja kasvojen täsmätuotteita, mutta tämä ei sopinut omalle iholleni. Tuote tuntui tukkivan ja ihon kunto koheni selvästi kun … Lue lisää