Valmiiksi juhannukseen!

Juhannusreissuun valmistautuminen ei tarkoita pelkkää pakkausta. Yli viikon kotona olon ja toipilasajan jälkeen peilikuva ei imartele. Lepo ei ole tehnyt virkeäksi vaan olo on juuri sellainen, mitä sisällä pitkään hautuneelta voisi olettaa, vähän nuupahtanut ja erittäin kalpea. Aika siis tehdä toisenlaisia juhannustaikoja! Onneksi pienillä asioilla on iso merkitys (kuten vaikka sillä, että jaksaa edes käydä … Lue lisää

Yöpöydän kosmetiikkatuotteet

Haavani ovat vielä yllättävän kipeitä ja liikkuminen hidasta. Tietenkin yritän, täytyyhän keho totuttaa takaisin liikkeisiin, mutta silti kovin pitkälle saati nopeasti en ole vielä onnistunut pääsemään, saati kipulääkkeittä. Käytännössä se siis tarkoittaa täysin somekelvotonta viikkoa. Olen syönyt jäätelöä suoraan purkista, maannut sängyssä likaisissa hiuksissa ja ensimmäisenä käteen sattuneissa oloasuissa, enkä todellakaan meikannut. Lienee siis hyvä … Lue lisää

Madaran alevinkki + arvonnan voittajat

Jätän vain pikaisen tervehdyksen, Vitabalans-paketin voittajat ja alevinkin, sillä on vielä muutamia asioita hoidettavana ennen huomisaamuista operaatiota. Sinällään hyvä, että on tekemistä, pysyy ainakin rikas mielikuvitukseni kurissa. Olen jostain syystä alkanut jännittämään nukutusta, tiedottomaan tilaan vajoamista ja kropan antamista kokonaan muiden käsiin. Tai ehkä jopa eniten viimeisiä hetkiä ennen nukahtamista vieraiden ihmisten edessä ja niiden … Lue lisää