Kevään kiinnostavimmat kosmetiikkauutuudet

Jäiset marjat sulavat smoothiekannussa ja pitäisi surauttaa tasaiseksi massaksi, mutta ei millään jaksaisi nousta peiton alta tekemään iltapala loppuun. Käyn vielä hieman ylikierroksilla töiden jälkeen tapahtuneesta lompakon kadottamisesta, jonka huomaisin jumppasalilla. Jumppa jäi välistä ja ehdin soitella kaikki mahdolliset auttavat tahot ja kulkea paluureitin hitaasti tutkien takaisin tuloksetta. Parin tunnin jälkeen suljin kortit eikä mennyt … Lue lisää

Kestävä mattameikkivoide

Piti kotiutua jo eilen miehen luota ja puuhailla tämä päivä muita juttuja, mutta vuorokausi vaihtui toiseen ihan huomaamatta ja vasta nyt sunnuntai-iltapäivänä könysin bussiin perjantaina liikkeelle lähteneen lookin jälkimainingeissa, eli en järin freesinä. Eilisen tärkein saavutus oli (kevyen ruokakauppareissun ohella) Game of Thonesin ensimmäisen kauden katsominen, joka johti tänään jo seuraavalle kaudelle. Itse olen toki nähnyt … Lue lisää

Kuukauden kulutetut 2/2019

Miten viikonloput menevätkin näin nopeasti! Tuntuu, että juurihan oli perjantai, mutta nyt käynnissä on sunnuntain viimeiset tunnit ja pitäisi jostain vielä onnistua keräämään voimat uuteen viikkoon. Onneksi näinä parina päivänä on tullut lököiltyä, lepäiltyä ja muutenkin oltua, joten ehkäpä omat akut ovat hieman latautuneet. Eikä tulevan viikon pitäisi olla niin paha kuin mennyt, joten toiveikkaana … Lue lisää