Mikä ihana sää tänään onkaan ollut! Sinällään ei mitään uutta menneiden viikkojen helteeseen, mutta tänään ihana kevyt tuuli on tasoittanut paahdetta eikä kerrankin ole tuntunut liian kuumalta vaan vain ihanan lämpimältä! Olemmekin nauttineet auringonpaisteesta ja miehen toisen kesälomajakson ensimmäisestä lomapäivästä poikkeamalla keskustassa. Huomasin pari viikkoa sitten ystävän kanssa Senaatintorin kupeessa viehättävässä Café Köketissä kahvitellessa, että sieltä saa myös arkiaamiaista pitkälle päivään, mikä sopii paremmin kuin hyvin kaltaiselleni aamu-uniselle. Niinpä painoin paikan mieleen ja tänään sitten korkattiin vapaaviikko Köketin tunnelmallisen sisäpihan terassilla. Tarjolla olisi ollut lounastakin, mutta päädyimme silti 15 euron kevytaamiaiseen, vaikka sana kevyt olikin vähän tarpeeton, brunssi oli nimittäin valtava!

cafe koket 8cafe koket 24 cafe koket 30cafe koket 17cafe koket 27

Kokonaisuuteen kuului vaikka mitä, kahvi tietenkin, sekä mainio smoothie ja mehua. Syötävänä ihanaa puuroa, hedelmiä ja iso jogurttikuppi myslillä, sekä kookas sämpylä ja croissant. Ihan kuin siinä ei olisi ollut jo riittävästi rahoille vastinetta, niin lopuksi oli tarjolla valinnainen jälkiruoka. Tai olisi ollut, sillä emmehän me vain enää jaksaneet. Paikalle olisi pitänyt suunnata huomattavasti nälkäisempänä! Köketin brunssille täytyy siis suunnata toistekin, toivottavasti vain silloin onni suosii ja vapaana on varjoinen pöytä, suorassa auringonpaisteessa nimittäin oli lempeästi ilmaistuna kuuma ja hiki virtasi, niinpä aamiainen tuli vähän hotkittua päästäkseen takaisin viileämmille kulmille.

Café Köketin kupeessa on muuten ihan älyttömän ihana sisustusputiikki Piironki, jossa on vaikea poiketa tekemättä heräteostoksia. Itse ostin jo aiemmin syksyä ajatellen kynttiläkippoja ja nyt kävin huokailemassa muita ihanuuksia, mutta sain kuin sainkin pidettyä lompakon laukussa.

cafe koket 14cafe koket 29cafe koket 4cafe koket 22cafe koket

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

2 comments

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.