Vietimme toukokuun puolenvälin viikonlopun Mäntyharjulla, joka valikoitui kohteeksi pitkälti majoituksen kautta. Toki moni muukin palanen kohteessa loksahti sopivasti paikoilleen ollakseen aika ideaali miniloman kohde Helsingistä katsoen. Jos tarkkoja ollaan, matkakohteen valitsi mies, sillä viikonloppu Mäntyharjulla oli syntymäpäivälahjani. Ennen reissua tiesin varsin vähän paikasta, oikeastaan en olisi edes osannut itse ajatella sitä potentiaalisena kohteena, vaikka Mäntyharju onkin vain parin tunnin junamatkan päässä Helsingistä. Junayhteyden yötä se on myös ideaali autottomalle. Lisäksi paljon sijaitsee ihan kävelymatkan päässä asemasta, kuten myös majapaikkamme, mäntyisän harjun päällä sijaitseva B&B Pinus.

Majoitus Mäntyharjulla

B&B Pinus on pieni ja idyllinen majapaikka ihan junanradan kupeessa. Siellä on vain neljä huonetta, joista kaksi sijaitsee päärakennuksessa ja kaksi aitassa. Mukavuudenhaluisina päädyimme päärakennuksen siniseen huoneeseen, mikä oli juuri oikea valinta hyvi peseytymismahdollisuuksia kaipaaville (aitoissa ei ole juoksevaa vettä toisin kuin päärakennuksessa).

Rakastan tunnelmallisia majoituksia, ja 1800-luvun lopun entisöity puuhuvila tarjosi viehättävän maaseutuidyllin. Rakennus on VR:n vanha ja tuotu nykyiselle paikalleen, eli järvinäkymällä seisova keltainen puutalo ei ole alkuperäisellä sijainnillaan, mutta se istuu maisemaan niin, että sen voisi kuvitella olleen siinä aina.

Aamiainen Pinuksen tapaan

Perhevetoisessa majatalossa ei ole hotellin kaltaisia palveluita, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän. Syömään tai kauppaan voi kävellä keskustaan, mutta aamiainen B&B Pinuksessa katetaan vihreän salin puupöydille. Ja mikä aamiainen se onkaan! Erikoisruokavalio otettiin erinomaisesti huomioon ja kokonaisuus oli sekä kaunis että maukas. Taisin huokailla yhtenään, etten muista, milloin olen nauttinut aamiaisesta yhtä paljon. Tuntui, että pöydällä oli runsaasti kaikkea, mutta ei kuitenkaan liikaa. Pieniä tuoreita ja maukkaita suupaloja kauniisti katettuna. Jogurttia lakkahillolla, mansikkamehua ja tuhtia puuroa. Ja mitä rieskaa! Olen varma siitä, etten ole koskaan syönyt yhtä hyvää rieskaa kuin Pinuksen aamiaisella!

Ehdin jo unohtaa, mistä mikäkin oli, mutta tärkeimpänä kai ajatus, paljon läheltä ja pieniltä paikallisilta tuottajilta. Majatalon arvoissa onkin erikseen mainittu ympäristön huomioiminen mm. ruokahävikin minimoimisella sekä lähiruoan suosimisella, mikä näkyi aamiaiskattauksessa. Muutenkin B&B Pinus seisoo kestävän ja vastuullisen matkailun puolella.

Onkin aika ihanaa, että tällaisia pieniä, tunnelmallisia ja lämmöllä ylläpidettyjä paikkoja löytyy. Mietin valkoisella kohokuvioidulla päiväpeitolla maatessa, että tietäisipä kaikki vastaavat, niin voisi tehdä täsmäretkiä kotimaassa majoitusvetoisesti, sillä ainakin itselle majoituskokemus on iso osa elämystä. Harmillisesti vain markkinointi ei tunnu olevan monen pienen paikan vahvuuksia, ja tällaisia löytää vähän sattumalta.

Mitä tehdä Mäntyharjulla?

Vaikka Mäntyharju onkin soma, oli majoitus kuitenkin päätähti. Omasta rauha ja kiireetön tunnelma tulivat tarpeeseen menneiden suht kiireisten viikkojen jälkeen, ja oikeastaan ihan vain pihalla ja huoneessa oleilu olisi jo käynyt riittävästä vuorokauden aktiviteetista, mutta kiva toki, että kävelymatkan päässä oli muutakin.

Luontoaktiviteetit

Moni suuntaa Mäntyharjulle Repoveden kansallispuisto mielessä. Mäntyharju on portti Järvi-Suomeen ja siitä pääsee jatkamaan matkaa kehuttuun Repoveden kansallispuistoon. Järvimaisemat on muutenkin pääosassa alueen estetiikassa ja aktiviteeteissa. Kesäkautena voi vuokrata esimerkiksi SUP-lautoja ja melontavälineitä, mutta myös pyöräily on suosittua ulkoilua Mäntyharjulla. Me tosin luotimme ihan vain kävellen liikkumiseen. Kuljimme merkittyä lähipatikointireittiä pitkin, joka mukaili alueen rantaviivaa asutuksen tuntumassa, mutta kuitenkin upeiden luontomaisemien äärellä. Reittiä jatkamalla pääsisi lopulta kirkonkylälle asti, mutta pienen tihkusateen vaivatessa taitoimme matkan Lankaniemen kärjestä takaisin keskustaan.

Rahkamunkkia torilla

Yksi parhaista löydöistä Mäntyharjulla oli munkkikoju keskustan torilla. Pieni vaunu täynnä monenlaisia rahkamunkkeja. Täytettynä, päällystettynä, miten vain. Itse herkuttelin kaneli-sokerikuorrutteiselle munkilla, ja miten hyvää se olikaan! Tuore ja täyteläinen munkki kahvin kera oli yksi parhaista hetkistä viikonlopun aikana. Lauantaina torilla oli muutenkin elämää mukavasti aina metrilakukojusta muihin torimyyjiin sekä jäätelövaunuihin. Torin kupeesta löytyy myös suuret ruokakaupat ja muu tarvittava.

Kirppislöytöjä

Jos 2nd hand -löydöt kiinnostaa, Mäntyharjun Reissukirppistä ei voi ohittaa. Kirppiksen koko yllättää ja siellä vierähtää yllättävänkin paljon aikaa pöytärivejä ja pieniä huoneita kolutessa. Valikoimaa on laidasta laitaan, ja uskallan väittää, että paikasta on mahdotonta lähteä tekemättä yhtään mitään löytöjä. Voi kun tällainen helmi olisi oman kodin lähellä, poikkeaisin ihan varmasti viikottain!

Illallinen järven äärellä

Kesäkautena ovensa avoinna pitää Ravintola Kurkiniemi, joka onneksemme oli avautunut jo viikonlopuiksi. Kurkiniemi on Pinuksen lähin ravintola ja sijaitsee käytännössä melkein kivenheiton päässä. Alas rinnettä, radan yli ja perillä ollaan! Oikeastaan Kurkiniemen terassi näkyi jo huoneemme ikkunasta. Suuntasimmekin illalliselle järven päällä ulottuvalle terassille, mutta kun sade loppumetreillä yllätti, siirryimme sisälle vanhaan punaiseen puurakennukseen. Konstailematonta ruokaa upeassa miljöössä!

Lasillinen paikallisessa panimossa

Ruokailun jälkeen voi siirtyä lyhyen matkan entisen kenkätehtaan tiloissa sijaitsevan Nilkko Brewing -panimon taproomille, kuten teimme kevätsateen saattelemana. Panimo valmistaa moderneja amerikkalaistyylisiä oluita inspiroituen lähialueen raaka-aineista ja luonnosta. Panimo oli hauska yllätys pelkistetyssä punatiilisessä rakennuksessa. Sitä ei odottanut mitään niin ajankohtaista, mutta kun tilaan astui sisään, olisi ihan hyvin voinut uskoa olevansa Tallinnan Telliskivessä Mäntyharjun sijaan. Taproomin yhteydessä on terassi ja panimon tuotteita voi ostaa myös mukaan.

Mäntyharjun aseman kahvilaa kunnostettiin parhaillaan vauhdilla, joten jos muutaman viikon päästä myös asemarakennus on avoin vierailijoille. Rakennuksen estetiikasta tosin pääsee myös nauttimaan ulkoapäin, sillä reitti B&B Pinukselta keskustaan ohittaa aseman.

Reilu vuorokausi Mäntyharjulla oli juuri sopiva aika. Satuimme muutenkin paikalle hyvään hetkeen, maisema oli juuri muuttunut vihreäksi ja lämpötilat olivat mukavat, mutta muuten tämä yksi Suomen suosituimmista mökkialueista oli vielä rauhallinen. Paikka on luonnonkaunis ja siinä olisi varmasti vielä enemmänkin potentiaalia matkailun kulmasta, onhan suora junayhteyskin aikamoinen valtti. Autoton siis tuskin paljoa yhden yön viikonloppua pidempään paikalla viihtyy, mutta yhden yön aikana ehtii nauttia luonnosta, syödä hyvin ja nukkua päiväunia pitkälle päälle yli 100-vuotiaassa rakennuksessa.

Toistan itsenä kun sanon, että pienikin maisemanvaihdos tekee hyvää. Mutta minkäs teet, niin se vain on. Ainakin itselle arkikuvioista fyysisesti irtaantuminen vaikka jo ihan kotikaupungissa tuo lomaa mielelle. Sen lisäksi parhaimmillaan pääsee tutustumaan uuteen paikkaan sekä tukee paikallisia palveluita. Jos siis kesän suunnitelmat on vielä auki, kannattaa pitää Mäntyharju mielessä!

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Hei Anna-Maria,

Lämmin kiitos käynnistänne meillä, ihanaa, että viihdyitte!

Vastaa

Kiitos teille, oli ilo! :)

Vastaa

Upeaa että viihdyitte Mäntyharjun maisemissa.

Vastaa

Oli kyllä ihana miniloma, ja niin upeat maisemat!

Vastaa

Ihana lukea vanhasta kotikunnasta ulkopuolisen silmin. En edes tunne kaikkia noista paikoista tai tiennyt, mitä jännää vanhoissa rakennuksissa on nykyisin. :)

Leave a Reply to Catti Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.