Islanti on jäänyt pysyvästi mieleeni ja pystyttänyt sinne ehtymättömän lähteen, josta voi ammentaa arjen keskellä loputtomasti kauniita muistoja, syvää rauhallisuutta ja uniikkia tunnelmaa. Sydämeni siis jäi Islantiin, enkä malta odottaa, että joku päivä tiet vievät maahan takaisin. Niin monta kohdetta jäi yhdellä reissulla näkemättä, ja erityisen houkuttelava idea olisi yhdistää matka Islantiin esimerkiksi vierailuun Grönlannissa!

iceland

Reitti

Vietimme Islannissa toukokuun viimeisen viikon kiertäen saaren kuudessa päivässä Saga Matkoilta varatulla Highlights of Iceland -omatoimipaketilla, joka sisälsi auton vuokran sekä majoituksen viehättävillä maatiloilla. Reitin yksityiskohdat sai itse suunnitella, kunhan ehti seuraavaan majapaikkaan yöksi, mutta mukana tulleesta oheismateriaalista löytyi paljon hyviä vinkkejä siihen, mitä tehdä ja nähdä matkan varrella, osaa niistä noudatimme ja osan suhteen teimme omaa taustatyötä saaden aikaan juuri meidän näköisen kokonaisuuden.

Reitin varrelle osuu lukuisia upeita nähtävyyksiä, kuten geysirit, Gullfossin ja Seljalandsfossin vesiputoukset, Jökulsárlón- jäätikkölaguuni, Mývatnin alue sekä itävuonot, Dimmuborgirin laavamuodostelmat ja Akureyrin kaupunki. Me lisäsimme matkaan muiden muassa Husavikista lähteneen valassafarin sekä poikkeamisia pienemmillä vesiputouksilla.

Olimme erittäin tyytyväisiä, sekä matkaan että pakettiin, joka antoi tällaisille omatoimireissaajille täyden vapauden yksityiskohtiin. Otimme reissuun ekstrayön viettäen sen Reykjavikissa, mutta silti ainakin pari lisäpäivää automatkan keskelle ei olisi ollut pahitteeksi, niin paljon nähtävää maassa on!

Reittimme kiersi Islantia vastapäivään Reykjavikista. Viisi yötä kestävän autoreissun aikana ennätettiin tehdä täysi kierros Islantia kiertävää päätietä mukaillen, ja saada auton mittariin liki 2000 kilometriä. Saaren ympärysmitta ei niin paljoa ole, mutta matkalla tehdyt koukkaukset sinne ja tänne kerryttivät nopeasti kokonaiskilometrimäärää. Autoreissu on erinomainen tapa tutustua maahan, sillä kiinnostavia kohteita on ympäri Islantia.

islanti-13

Käytännönvinkkejä Islantiin:

  • Varaa mukaan tuulen- ja vedenpitävää kerrostettavaa vaatetta. Sää muuttuu Islannissa silmänräpäyksessä ja hetkessä voi olla ihanan lämmin ja toisena taas hyytävän kylmä, niinpä kerrostettavuus on avainsana. Lämpimälläkään vaatteella ei tee mitään jos se ei pidä tuulta tai kestä vettä, sillä tihkusade on tavallista ja tuuli saattaa yltyä rajuksikin.
  • Hyvät kengät. Tällä reissulla tuskin tarvitset korkokenkiä edes Reykjavikissä, joten riittää, että mukana on vaelluskengät ja/tai säänkestävät lenkkarit, jotka saavat huoletta tahriintua.
  • Islannissa käy hämmästyttävissäkin paikoissa kortti maksuvälineenä, joten käytännössä pääset saaren ympäri käyttämättä kertaakaan käteistä (jos et ole maksanut majatalomajoitusta ennakkoon, tarkista niiden maksutavat etukäteen), mutta suosittelen toki silti aina varaamaan mukaan myös käteistä.
  • Vaikka maa on pieni, on siellä silti pätkiä, joissa ei todella tapahdu mitään. Varaa siis autoon evästä ja käytä hyväksi levähdyspaikat, sillä seuraavat 60 kilometriä saattaa olla täysin autiota.
  • Netti ja kännykkä toimivat epävakaasti, eikä kaikissa majataloissa ole nettiyhteyttä ja jos on, ei kannata odottaa samantasoista toimivuutta kuin kotona.
  • Tämä kai on itsestään selvä asia, mutta mainitsen silti, mutta Islannin luonto on upean puhdas ja kaunis, joten varaa matkaan mukaan muovipussi tms. johon voit kerätä roskasi, älä siis jätä mitään jälkeesi, jotta maasto pysyy yhtä upeana sen asukkaille ja tuleville matkailijoillekin.
  • Islannissa on ihania luonnonkosmetiikkamerkkejä, joita saa tavallisistakin myymälöistä ja apteekeista. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua ja tuoda vaikka tuliaisina!
  • Ravintoloita on harvakseltaan ja valinnanvaraa todella vähän, mutta ehkä juuri sen takia kussakin paikassa tuntuu olevan ruokalistalla hyvin valinnanvaraa. Kasvisruokailijan ei tarvitse huolehtia sillä kasvisvaihtoehtoja on hyvin ja ne ovat todella aivan erityisen maukkaita. Listoilta löytyy myös eksoottisempia raaka-aineita ja ymmärrettävästi paljon lähellä tuotettua.

road-trip-iceland-1

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Hei, kiitos ihanasta postauksesta! Voisitko tarkemmin kertoa päivistä, missä kävitte ja missä olitte yötä? Kiitos!

Vastaa

Oi, onpa kiva jos oli iloa!! Reissusta on jo sen verran, etten enää muista tarkkoja yksityiskohtia, kuten majoitusten osoitteita (kaikki olivat maatilamajoitusta, ja reissu buukattu Saga-matkojen kautta, joka hoiti myös majoitusjärjestelyt). Kaikki juuri tästä Islannin reissusta kertovat postaukset löytyvät Islanti-tägin alta: http://www.secretwardrobe.fi/category/matkustus/islanti/ :)

Leave a Reply to Laura Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.