Ajattelin aloittaa viikon painavalla aiheella. Itse asiassa, kirjoitin tämän postauksen jo viikko sitten, mutta tarvitsin yli seitsemän päivää aikaa sulatella julkaisenko lainkaan, sillä kai pelkäsin tarpeetonta ruodintaa ja kepeän vakavasti kirjoitetun aiheen muuttumista matkalla. Senkin uhalla kirjoitan aiheesta paino, mutta vain omastani. :)

Olen ollut aina hoikka, mutten koskaan alipainoinen, silti jo ala-asteiässä sain kuulla puolitutuilta ja tuntemattomilta, että olen aivan liian laiha (mielestäni todella turhan nuori ikä joutua miettimään omaa painoaan). Painoni on läpi elämäni pysynytkin hyvin stabiilina, eikä se ole koskaan noussut herkästi. Stressaavissa ajanjaksoissa tuppaan lievästi laihtumaan, mutta paino tasaantuu nopeasti elämäntilanteidenkin tasaantumisen myötä. Kuten olen maininnut ainakin pariin otteeseen, viime kesä oli tässä poikkeus, ensimmäistä kertaa pysähdyin pakosta painoasian äärelle. Syy, miksi juuri nyt palaan viime kesään, vaikka ajankohtaisuus on jo aikaa sitten ohittunut, on viime viikonlopussa. Sohvalla köllötellessä mies kysyi, että paljonko olen laihtunut. Totesin ykskantaan, etten ole laihtunut, mutta hipsin kuitenkin suihkuun mennessä pitkästä aikaa vaa’alle. Olin laihtunut pienesti sitten kevään, mutta se mihin sävähdin, oli ero viime elokuuhun.

Viime kesänä tapahtui valtavasti upeita asioita, mutta toiselta kantilta se oli myös todella raskas. Sairastelin ja voin huonosti, kroppa ei toiminut kuten olin tottunut ja olo oli vieras. Olin väsynyt ja olo oli suoraan sanottuna kamala. Paino nousi hetkessä humahtaen, enkä oikein itse edes pysynyt asian perässä, mutta keho ja olo tuntuivat vierailta. Vaatteet, joita olin pari kuukautta aiemmin ostanut, eivät menneet lähellekään kiinni, hyvä jos edes päälle. Muistan hyvin elokuussa keskustelleeni miehen kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä, ettei painoni todellakaan ole noussut yli viittä kiloa. Itse taas olin aivan varma, että se on noussut yli sen, en tarvinnut vaakaa, tunsin kyllä kroppani sen verran hyvin. Koska toinen ei ottanut uskoakseen, kipusin ärtyneenä vaa’alle todella pitkästä aikaa, ja numero näytöllä kallistui selvästi voitokseni. Tuon hetken painolukeman ero viime viikonloppuun on 9,4 kiloa. Se ei ole valtavasti, mutta se on ero jonka tuntee, onhan se kuitenkin yli 15 prossan muutos kehon massassa. Jos kuitenkin puhutaan pelkästä painoindeksistä, olin silloin ja olen nyt sen mukaan normaalipainoinen, eli siinä mielessä puhutaan vielä pienestä muutoksesta. Pienestä muutoksesta, joka kyllä tuntui. Ja näkyi.

Ei varmaan tarvitse kertoa, kummat tulevista kuvapareista ovat tuoreita ja kummat vuosi sitten otettuja?

painon muutos 2

En ole ikinä ollut järin innostunut mittaamaan kroppaani painon perusteella, ja vaakaa olen vältellyt tietoisesti. Sen sijaan hyvinvoinnista olen ollut tarkka, ja kehon voinnilla on siinä merkittävä osuus. Kesällä haikailin menneiden aikojen perään, kuinka mutkatonta yhteiselämä oman kropan kanssa oli ollut, ja kliseisesti, kuinka sitä itsestään selvyyttä ei ollut osannut arvostaa. Epämukavaan oloon ja vaikeuteen sisäistää kropan uutta tunnetta vaikutti varmasti sekin, että paino oli kertynyt hyvin lyhyessä ajassa, kesäkuukausien aikana. En pysty selittämään sitä millään luonnollisella kertymällä, vaan sen on aivan pakko johtua seuraavien tekijöiden yhdistelmästä; sairastaminen ja muutaman viikon liki vuoteen omana olo, hormoniehkäisyn aloittaminen pitkän tauon jälkeen (se on nostanut painoani aina ennenkin) ja bonuksena päälle loman hyvin epäsäännölliset ruokailut. Toinen kohta varmasti painoi paljon, sillä pillereiden vaihtaminen kierukkaan tipautti painoa selvästi ja loput kilot sekä turvotus karisivat kierukasta luopumisen jälkeen. Tietenkin osa hävisi jo syksyn arkielämäntapojen ja liikkumaan pääsemisen myötä, mutta silti, en ole ikinä ollut järin tarkka syömisteni kanssa tai muutenkaan himoliikkuja, joten noilla kahdella muulla tekijällä on oltava tässä todella iso rooli.

Ei ole epäilystäkään, että nyt kroppa tuntuu tutulta ja omalta. Tiedän, että makumieltymyksiä on monia, ja pitääkin olla. Mutta mielestäni kyse ei ole pelkästään makumieltymyksistä, vaan siitä, miten kullakin on hyvä olla itsensä kanssa. Viime kesänä sain kuulla sellaisia kommentteja kuin; ”ihanaa, että olet saanut painoa lisää” tai ”pukee sua kyllä niin paljon paremmin nuo ekstrakilot”. Hämmennyin aina, ihan kuin se luonnollinen tilani olisi jotenkin huonompi, hoikka ulkomuotoni kun taas keräsi kommentteja tyyliin ”söisit enemmän” (vaikka oikeasti, syömiseni määrä tuskin koskaan on ollut ongelma, heh). Tietenkin, pieniä sanoja ja hyväntahtoisia kommentteja, mutta silti, niissä oli hauskat yhteneväisyytensä. Kaikesta tipahti pois se mielestäni kaikkein oleellisin asia, viis makumieltymyksistä, mutta eikö ollut parempi se, milloin voin hyvin ja jaksoin enemmän? Että olin sinut kehoni kanssa? Kun kesällä sanoin, ettei itsellä ole nyt hyvä olla, sain kannustuksen sijaan vastaani tuhahtelua ja vähättelyä. Ihan kuin se, että näytän ”terveemmältä” kertoisi siitä, miltä minusta tuntuu. Ja yksi asia on selvä, minusta tuntui viime kesänä kaikkea muuta kuin terveeltä.

painon muutos 1

Kuvat kertovat paljon, vähän kuin hiusten kasvua seuratessa, niistä näkee muutoksen, jonka muuten herkästi unohtaa. Muuttuneeseen oloon kiinnitin kyllä huomio jo heti viime kesänä, mutta ulkoinen muutos tapahtui niin yllättäen, että sen sisäistämisessä en oikein pysynyt mukana. Havahtuminen tähän 9,4 kilon eroon sai vertaamaan myös fyysistä muutosta, ja oli aivan pakko kaivaa kuvia viime kesältä rinnakkain tuoreiden kuvien kanssa. Ristiriitaiselta ehkä kuulostaa, mutta haluaisin välttää vertailun, vaikka kuvat ovatkin rinta rinnan. Mielestäni kun miten vain voi olla hyvä, kunhan kantajasta itsestään tuntuu hyvältä ja se yleensä toivottavasti näkyy ulos. Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt takaisin kotiin.

Muodokkaammassakin ulkomuodossa oli puolensa (etenkin jos mieheltä kysytään :)), mutta se ei silti tuntunut siltä kroppani luontaiselta tilalta, mistä ehkä kertoo sekin, ettei vanhaan painoon paluu vaatinut työtä, vaan tapahtui rauhakseltaan arjen normalisoituessa ja ulkoisten vaikuttimien jäädessä. Silti, on ihan hassua katsoa itsestään kuvia viime kesältä ja kuinka hölmistynyt fiilis on kun vanhat vaatteet taas mahtuvat. Ei meinaa mieli sisäistää muutosta.

Katso myös nämä

28 comments

Vastaa

Näytät upealta. En olisi huomannut eroa, ellet olisi kuvia laittanut. Ei kuitenkaan uskoisi, että noin hurjasta kilomäärästä on kyse..
Pääasiahan siinä on, että tunnet olosi hyväksi! Etkä todellakaan ole mikään sairaalloisen laihan näköinen, vaan terveen upean. :)

Olen huomannut, että herkemmin hoikkaa ihmistä arvostellaan, kuin suurempaa, tai ainakin sitä pidetään ”hyväksyttävämpänä”. Kyllä se ketutti taas juhannuksena kuulla arvostelua, kun liikuin mökillä bikineissä..

Vastaa

Hih, ei moni muukaan, siksi oli pakko laittaa kuvat, että otetaan vakavasti ;) Mielenkiintoista on kuitenkin, kuinka paljon ne vaikuttivat omaan oloon (varmasti toki nopea muutos oli merkittävä tekijä) ja kiitos sen kauden, opin hirveästi omasta kropastani ja erityisesti siitä, milloin ja miten itsellä on hyvä olla!

Kaunis kiitos kehuista! :) Totta, kärjistäen sanoisin, että hoikkaa on ”oikeus” arvostella suoraan kun taas isompikokoista puhuttaessa mietitään tarkkaan mitä sanoja käytetään, ettei kukaan loukkaannu. Saattaa kuitenkin olla, että heistä puhutaan hyvin toisin selän takana ja ulospäin ollaan korrekteja. En tiedä?

Vastaa

Näytät hyvältä ihan missä painossa hyvänsä. Pääasia, että itsellä on hyvä olo! <3

Vastaa

Hih, ihana Moumou – kaunis kiitos! Olen niin samaa mieltä, että hyvä olo on kaiken a ja o – siitä kaikki lähtee :)

Vastaa

Kiitos hyvästä postauksesta! Tämä oli laadukasta luettavaa, sitä ”muoti”blogimaailmasta ei kovin usein löydä. :) Lisää tälläisiä!! <3

Vastaa

Oi, kaunis kiitos ihanasta kommentistasi, olen otettu <3

Vastaa

Komppaan MouMouta. Kaikissa kuvissa NÄYTÄT hyvältä, mutta tärkeintä tietysti on, että TUNTUU hyvältä. Meikäläisellä on parin viime vuoden aikana päässyt tulemaan lähes yhtä hurja määrä ekstrakiloja, ja oma olo EI ole hyvä. Siksi ryhdyin dieetille, jonka toivon olevan enemmänkin ruokaremontti.

Sietämätöntä muuten, että ihmiset kommentoivat hoikkaa, AIKUISTA ihmistä ”Söisit enemmän!” tai ”Voi hurja miten olet laiha” tms. Menepä sanomaan jollekin pullukalle ”Aiotko ihan tosi ottaa vielä toisen palan kakkua noitten kilojen kanssa?” niin turpaanhan siinä tulee.

Vastaa

Oi, kiitos! Totta, tuohan tästä osin tekikin vaikeaa, kun ulkopuoliset eivät nähneet sitä, miltä minusta tuntui ja heidän mielestään näytin vielä oikein hyvältä (miehestä jopa paremmalta) – tuntui melkein syylliseltä sanoa tai edes ajatella, ettei nyt ole hyvä. Vaikka mies olikin kilojen putoamista vastaan, olen äärimmäisen onnellinen, että kuuntelin itseäni, sillä olo on nyt aivan toinen. Siinä ei paljoa ulkopuolisten positiivinen(kaan) palaute auta, jos oma olo on kaamea, ja päinvastoin; jos oma olo on hyvä, siinä kestää kummasti paremmin ulkoapäin tulevan rännänkin :)

Totta, hieman isompikoisten suhteen ollaan kyllä julkisesti ja ääneen huomattavasti varovaisempia (en kyllä tiedä miten kun anonyymit pääsevät valloilleen!), mutta hoikka saa taipua aikuisenkin suussa anorektikoksi. Huolestuttaa se, että kun aikuiset käyttävät vastaavia negatiivisväritteisiä termejä ulkonäöstä ja erinäköisistä ympäriinsä, niin miten ihmeessä voidaan seuraavassa lauseessa valitella jatkuvasti kasvavista ulkonäköpaineista, erityisesti nuoren? Hmm, vähän ristiriitaista? :)

Vastaa

Tiedän tunteen. Muiden mielestä olen hyvän painoinen, itse en tunne ktseäni hyväksi kehossani :(. Miten sait painon putoamaan takaisin?

Vastaa

Kiitos kommentistasi! Olen itse yrittänyt ajatella, että läheisetkin hyötyvät siitä, että minulla on parempi olla, joten mieluummin siis kuuntelee omaa oloaan ja vointiaan :) Paino putosi minulla kun säännöllistin ruokavalioni; söin parin tunnin välein, mutta kevyesti. Aloin kantamaan töihin välipalarahkapurkkeja ja pikapuuroja pitääkseni verensokerin tasaisena – pahimpia kun ovat tilanteet, jossa syömistä panttaa, ja lopulta tahtoo syödä nälissään perhepizzan :) Säännöllisyydestä olen pitänyt kiinni siitä asti, ja se on auttanut myös makeanhimoon. Myönnettävä tosin on, että olen luontaisestikin hoikka, eli niinkin pienellä asialla oli iso vaikutus.

Vastaa

Heips. Tarina arvostelusta kuulosti aika lailla omalta. Mua on aina arvosteltu hoikkuudestani ja ihmetelty enkö syö kunnolla jne. Jo lapsena kuulin olevani anorektikko jne. Häpesin joskus laittaa mekkoja/hameita, kun jalat oli niin hoikat. (Näin aikuisena sitä kyllä arvostaa:). Verenperintönä on jo tullut pitkä ja hoikka ruumiinrakenne ja voin syödä mitä vain lihoamatta. Kaverit on sanonut mua pulkannaruksi ja vaikka miksi:) Parin viime vuoden aikana paino alkoi kuitenkin hitaasti kipuamaan ylöspäin, syynä ehkä aloitettu saliharrastus tms. Painoin parhaimmillaan n. 5 kg enemmän kuin normaalisti ja se tuntui olotilassa kamalalta. Jätin sokerin ja leivän pois ruokavaliosta ja nyt olen unelmapainossani ja olo on hyvä! Omaa kroppaa pitää kuunnella ja elää voinnin mukaan, ei vaa’an mukaan, vaikka itse tätä nykyä vierailenkin useammin vaa’alla kuin ennen. Hyvä kirjoitus! Ja haluan sanoa, että näytät todella upealta! :)

Vastaa

Kiitos suuresti kommentistasi ja kaunis kiitos kehuista <3 Olen tismalleen samaa mieltä, oman kropan kuuntelu on kaiken a ja o. Ihan sama, mitä muut ovat mieltä, jos itse ei voi hyvin!

Omakin hoikkuus on perittyä, ja siksi usein tuntuu hassulta vastailla kysymyksiin syömistottumuksista ja ruokavaliosta, kun ei ole niihin oikein koskaan perus terveellisen ruokavalion ylläpitämistä enempää tarvinnut kiinnittää huomiota. Ja samaa mieltä olen, näin aikuisena on ihan tyytyväinen tuohon ominaisuuteen ja sen mukanaan tuomaan helppouteen :)

Vastaa

Hei, kiitos osuvasta tekstistä. Itse olen ollut aina hoikka, ja satunnaiset painon nousut olen saanut nopeasti kuriin katsomalla vähän tarkemmin syömisiäni. Nyt olen ollut talvesta lähtien hurjassa stressissä siitä, että painoni on noussut omista ihannelukemistani n.3kg. Olen edelleen normaalipainoinen, mutta minulle tämä ei ole normaalia. Painan enemmän kuin koskaan aiemmin, ja tunnen ettei paino ole hallinnassani. Liikunnan lisäämisestä ja itselleni ominaisesta kevyestä syömisestä huolimatta paino ei vain laske. Vaatteet puristavat, ja tottapuhuen suurin osa omista vaatteistani eivät mahdu päälle. Kamalaa!! Ehkäisypillerit menivät pari viikkoa sitten vaihtoon, mutta ainakaan vielä ei ole sen suhteen muutoksia havaittavissa. Pelkään, että paino jatkaa nousuaan, ja että olo jatkuu väsyneenä ja raskaana.

Vastaa

Ymmärrän hyvin! Kun paino on ollut vakio, kehossa tuntuu helposti pienikin muutos – sellainen, joka ulkopuoliselle on jopa naurettavan pieni, voi muuttaa tyystin omaa olotilaa. Kolme kiloa tuskin olisi iso juttu, jos paino olisi kautta aikain poukkoillut tai helposti palautunut normaaliin, mutta itsepintaisesti tulleissa pienissäkin kilomäärissä riittää pureksittavaa.

Vaatteissa huomaa kyllä heti – peilistä en oikein omaakaan painonnousua osannut erottaa, mutta olotila (kuten hyvin kuvasit; väsynyt ja raskas) ja vaatteet kertoivat totuuden, niin ja kuvat näin jälkikäteen!

Itsellä hormoniehkäisy on aina tuonut itsepintaisia lisäkiloja ja turvotusta, mutta paino on palannut normaaliin aina lopeattamisen jälkeen, joten toivottavasti sinulla auttaa vaihto! Niin, ja muutenkin, että tilanne normalisoituu ja pääset nauttimaan vanhasta tutusta kropasta, tärkeää kun on, että sinusta tuntuu hyvälle :)

Kiitos kommentistasi ja tsemppiä!

Vastaa

Hmm, täytyypä kommentoida kommentointia, se kun on mielenkiintoinen ilmiö.

Noin yleisesti ottaen paino ja siitä puhuminen on sellainen ikuisuusaihe ja sellainen iixmäoonkauheeläski noethänvaanmäoon -kahvipöytäkeskustelu lienee jokaiselle tuttua. Jonkun painon kommentoiminen ilman, että sitä on otettu puheeksi on aikamoinen moka, niin kuin tuossa Kutrin esimerkissä kakkupalasta naljailu ylipainoiselle tai Ragdollin kokema huomauttelu hoikkuudesta. Paino on jokaisen oma asia, oli sitä sitten jonkun mielestä liikaa tai liian vähän. Kyllä ihminen sen itse tietää mikä on hänen mielestään hyvin tai huonosti.

Mutta sitten on se mutta, johon vähän joudun tarttumaan. Kirjoitit, että sinusta tuntui epämukavalta ja pahalta viime kesänä. Sanoit minullekin pariin otteeseen, että tunnet olevasi paksu ja sen sellaista (pahoittelen, en muista sanatarkkaan). Johon minä ainakin vastasin, että se ei ainakaan minun mielestäni näy ulospäin ja että näytät hyvinvoivalta ja edelleen hyvin hoikalta. Seison edelleen sanojeni takana. ;) Sinulle ne lisäkilot (tuntuu hassulta kirjoittaa noin!) tulivat kauniin sopusuhtaisesti, korostivat hoikkaa vyötäröäsi ja pehmensivät kasvojesi piirteitä. Minä en huomannut painonnousua ellet olisi siitä itse sanonut, huomasin vain nuo pienet muutokset.

Kukaan ulkopuolinen ei toki voi tietää, miltä sinusta tuntuu. Kyllä minäkin ymmärsin, että olosi oli epämukava eikä lainkaan kotoisa omassa kropassa kun sen kerroit. Se ei näkynyt ulospäin, et minun mielestäni näyttänyt turvonneelta tai miltään sellaiselta mitä harmittelit. Ja koska sitä ääneen minulle harmittelit, sait siihen sitten vastauksenikin. Sen tarkoitus ei ollut mitätöidä kokemustasi.

En tarkoita puolustella näitä kommentteja, edes omiani, mutta voisiko olla että se minkä koit tuhahteluna ja vähättelynä oli osin tarkoitettu joksikin muuksi? Kenties kehotukseksi siihen, ettei kannata stressata, että näytit -edelleen- hyvältä ja tosi hoikalta? Ehkä joku käsitti väärin ja ajatteli sinun tavoittelevan nimenomaan hoikkuutta eikä sitä hyvää oloa, ehkä jopa erehtyi luulemaan sitä iixolenläsgi-voivotteluksi? Kieltämättä saamissasi kommenteissa on ollut vääränlainen lähestymistapa koska koit ne negatiivisesti, mutta en voi olla ajattelematta asioiden toista puolta. Jos nyt ihan pystymetsästä sinulle tultiin kommentoimaan ulkonäköäsi noin (siis ilman että otit puheeksi) niin sitten en tiedä mikä selitys sellaiselle voisi olla. Joukkoon mahtuu aina joku torvi, mutta ehkä myös sellaisia jotka eivät osanneet asettaa sanojaan tarpeeksi hyvin tai jotka kipuilivat myös oman kehonkuvan kanssa? Ja kun kyseessä on asia joka sinuakin harmitti, saatoit myös tulkita sitä enemmän?

No, tällaista lähdin pohtimaan, en tiedä oliko tässä mitään punaista lankaa. Muuta kuin se, että olit sitten minkäkokoinen tai -painoinen tahansa niin kaunis olet ollut aina.

Vastaa

Kiitos kommentistasi! Musta vähän tuntuu, että otit henkilökohtaisesti postaukseni, vaikka ei mitään syytä, läheiset on mulle ihan oma lukunsa ja sinä erityisesti oot musta suhtautunut kaikkeen hyvin ja siispä puhunkin pääasiassa niistä puolituista ja tuntemattomista, jotka heittevät mitä sattuu milloin sattuu :)

Ja kiitos, uskonkin, että olet sitä mieltä, että kilot sopivat, en hetkeäkään epäile sitä. Inhoankin niitä ”oon lihonut” – ”etkä oo” keskusteluja. Siksi yritän olla reagoimatta noin koskaan (vahinkoja voi aina sattua) kun joku päivittelee painoaan tai ulkonökään. Näen sellaisen palautteen kaikkein hedelmättömimpänä. Itsekään en hakenut itsetunnonkohotusta koskaan asiasta mainitessani, ja vaati aina paljon sanoa paha olo ääneen. Ja sähän suhtauduit verrattain hyvin, mielestäni äärimmäisen neutraalisti ja oman mustikuvan mukaan (voin muistaa väärin?) ei näistä aiheista edes hirveästi puhuttu. Ja ylipäänsä, vaikeaahan olisikin valita suhtautuminen, kun ei tiedä mitä juuri kyseinen ihminen kaipaa huterasti välitetyn viestin takana, joten siksipä neutraali on oikein hyvä (ainakin mun tapauksessa;)). Se mitä arvostan suhtautumisessa monen muun suhatutumiseen verraten (kuten monessa muussakin asiassa), et sanonut mitä mun pitäisi/ei pitäisi tehdä, alkanut neuvomaan. Monella muulla tuntuu olleen mielipide, siksi aloinkin varomaan miten asian ilmaisen tai vastasin kyselyihin myöhemmin, että miksi olen laihtunut.

Tuntemattomille en asiasta edes maininnut, joten siksipä kommentit, joihin viittasin postauksessa olivat mielenkiintoisia ja yllättäviä, puskasta tipahtaneita, ja kertoivat kiehtovasti paljon ihmisistä sekä kausittaisista muutoksista.

Tietenkin oma olo värittää sitä, miten asiat kuulee ja eritoten mitä kuulee, ja siksi mainitsinkin, että hyväntahtoistahan kaikki pääpiiretittäin oli, välillä vain omasta näkövinkkelistä sanottua (puhun siis niistä ei tutuista!), mikä toisaalta on ihan luonnollista.

Ja mitä hymähtelyyn ja muuhun tulee (silläkään en tarkoittanut sinua), ja yritänkin aina pitää kynsin hampain kiinni objektiivisuudesta, ja kiehtovaa onkin ollut kommenttien ja kommentoijien erot tuona aikana ja ennen sitä. Ei siis pahalla tai hyvällä, vain suuresta mielenkiinnosta. Kiinnostavaa onkin, miten erilaisia kommentteja eri vaiheissa on saanut, eri elämäntilanteissa ja eri iässä. Pääpiirteittäin kuitenkin, että aina on jonkun mielestä hyvä ja jonkun mielestä huono, mutta haluaisin ajatella, että kun ihmisellä on hyvä, on juuri sopiva. Se ehkä oli pointtini tässä koko jutussa, hyvinvointi ja sen kuuntelu, ja sitä ajatusta halusin välittää kirjoituksella :)

EDIT: Ai juu, ja pakko vielä mainita, että mähän siis koin, että sain tosi paljon positiivista palautetta tuona aikana (naisilta). Eli en ottanut sanottuja juttuja loukkauksena, ja nyt kun luin tuon kohdan uudelleen, niin en yhtään ihmettele, jos sellainen kuva jäi :) Tietty ehkä enemmän olisin kotona kaivannut tukea, sillä tuossa tilanteessa ja olossa oli tosi yksin (etenkin kun tuntui myös vähän nololta sanoa asiasta, kun muiden mielestä on menty parempaan suuntaan ja oma olo viesti ihan jostain muusta). :)

Vastaa

No se koira älähtää ja niin pois päin… ;) Ei vaan, toki luen näitä postauksiasi vähän eri näkökulmasta kuin muut ja toisaalta siksikin mietin, josko minullakin oli osani noissa pohtimissasi jutuissa. Minusta kun lähipiirin kommentit jotenkin pääsevät helpommin ”ihon alle” kuin joidenkin hyvänpäiväntuttujen huomautukset. Siksikin jäin tätä pohtimaan. :) Ja kieltämättä mulle jäi sellainen kuva, että palaute oli sellaista ”ihanaa, hähää, säkin olet LIHONUT” -hymistelyä ja että siitä jäi sulle negatiivinen olo. Hienoa jos ei ihan niin ollutkaan. :)

Mutta muutenkin – itsenikin poislukien – pohdin sitä mikä saa ihmiset kommentoimaan toisten ulkonäköä. Tietysti osa ehkä haluaa päästä näpäyttämään (sellaisiakin ihmisiä on, jotka kokee, että kun joku toinen laihtuu/lihoo niin se jotenkin vaikuttaa omaan kehonkuvaan), mutta ei kai kaikki? Itsetuntokysymys, joku idealistinen yleisen mielipiteen muutoksen toivo, mikä? Ymmärrät ehkä miksi pohdin, minä kun yritän aina kuulla myös sen toisen puolen perustelut. Siis vaikka ne olisi kuinka huonoja hyvänsä, kai niitä silti on. :D

Vastaa

Itse taas ajattelen tyystin toisin tuosta lähipiirin kommenteista, lähtökohtaisesti muutenkin ajattelen, että harva tarkoittaa pahaa, mutta lähipiiristä tiedän, etteivät he tarkoita pahaa koskaan. En siis ole järin herkkä lähipiirin sanoille tai sanomattomuuksille, itsekin kun olen lähipiirissä paljon rennompi sanamuotoilujeni kanssa kun taas ulospäin harkitsen sanojani paljonkin. Siksi onkin erityisen kiehtovaa tutkailla ulkopuolisten sanoja ja painoja! En niitäkään liioin ota itseeni, mutta tahdittomuus ja ajattelemattomuus ovat mielenkiintoisia asioita, ja on myös äärimmäisen kiinnostavaa huomata vaihteluita ja tyylejä eri aikojen/henkilökategorioiden/jne. kommenteissa. Täysin neutraalissa muodossa siis huomasin viime keväänä eroa siinä, ketkä kommentoivat ja miten kommentoivat, ja se oli kiinnostavaa. Vähän kuin lapsena kommentointi oli teityn tyyppistä, teinivuosina toisenlaista, työympäristössä kolmannen muotoista jne. Niitä yhtäläisyyksiä ja eroja, ja vaikuttimia niiden takana, juurikin tuntemattomien suunnalta, on kaikkein kiinnostavinta pureksia – läheisten sanoja jään harvoin analysoimaan, enkä lähde hakemaan niistä piilomerkityksiä tai pohtimaan tarkoituksia :)

Vastaa

Hmm, pitkien hiusten arvostamisen lisäksi meillä taitaa olla samantapainen maku oman kehon suhteen =) Olemme luullakseni aika läheltä samankokoisia ja koska itsekin olen ollut tästä aavistuksen painavampi, osaan samaistua tekstiin. Onhan näitä laihuus-kommentteja tullut vuosien varrella kuultua, mutta jotenkin en vain osaa loukkaantua niistä – ne kertovat oikeastaan poikkeuksetta kommentoijan omasta epämukavuudesta kehossaan eivätkä minusta.

Vastaa

Kiitos kommentistasi! Itsellä on ihan sama juttu, harvoin otan ylipäänsä itseeni, ja ulkonäkökommentointi kiehtoo ilmiönä ja on äärimmäisen kiinnostava kaikessa ristiriitaisuudessaan. Samaan aikaan harmitellaan tarpeettomia ulkonäköpaineita ja toivotaan hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, mutta samalla itse pienin elein ruokitaan ja ruoditaan ulkonäköasioita ihan puolihuolimatta. Yksittäisinähän tuskin mikään vaikuttaa, mutta kun aletaan puhua suuresta mittakaavasta, lopulta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi onkin ollut tosi kiinnostavaa seurata omaa ulkonäkökommentointia eri kausina ja eri ikävuosina, vähän niin kuin empiirisenä tutkimuksena ;)

Vastaa

En ollut edes tajunnut painonvaihtelua, ennen kuin sanoit.

On kyllä erittäin totta, että paino voi vaikuttaa myös muuhun oloon. Muistan, että joskus kesäturvotusta 3 kiloa karistettuani koin olevani kuin uusi ihminen, vaikka pysyin normaalipainossa ja muutos ei noin numerona katsottuna ollut suuri. Mutta se energian lisääntyminen, siinä se ero oli!

Joskus tekisi kyllä mieli panna hissimusiikki soimaan, kun joku katsoo asiakseen kommentoida toisen painoa. Minäkin olen ollut normaalin painoindeksin ylä- ja alarajalla ja tietysti siinä välissäkin, mutta jokaisessa painossa on löytynyt joku huomauttamaan mahdollisista syömishäiriöistä, laihduttamisen tarpeesta tai lihavuudesta – ja kaikki nämä olen kuullut normaalipainon rajoissa ollessani. Yleensä olenkin sitten vastannut kommentoijalle juuri tuon: vaikka olen aina ollut normaalipainoinen ja terve, aina on löytynyt joku, jolle en kelpaa. Monesti kommentti vetää vastapuolen hiljaiseksi, vaan itsepähän meni sanomaan ennen ajattelemista, joten ajatelkoon jälkeenpäin, heh.

Vastaa

Paino tuli yllättävän sopusuhtaisesti, joten se ei välttämättä näkynytkään niin selvästi (paitsi vasta kuvat rinnakkain laittaessa) – etenkään varmaan kuvista, joissa on muutenkin vaikea hahmottaa mittasuhteita :)

Totta, sillä, miltä keho tuntuu on kokonaisvaltaisesti ihan valtavan suuri merkitys. En jotenkin sitä ole aiemmin tajunnut, mutta tämä hypähdys pikkaisen eri kokoon sai hahmottamaan tilannetta kyllä ihan uudelleen, ja kummasti osaa arvostaa nykyistä mutkatonta olotilaa :)

Ihan totta, nappiin sanottu! Ja ihan loistava ajatuksia herättävä vastaus – ei lainkaan tyly, mutta todella miettimään herättävä! Höh, miksi itsellä ei tule mitään noin yksinkertaisen järkevää niissä tilanteissa mieleen, vasta ehkä myöhemmin, kun hyöty ajattelun herättämisestä myös toiselle on jo pitkälti ohi. Täytyykin painaa mieleen ;)

Vastaa

Moikka, Korundi! Taas hieman viiveellä tulee kommenttini, mutta aihe on niin kiinnostava, että en malta jättää ”myöhä-kommentoimatta”. :-)

Osuit jälleen kerran nappiin aihevalinnassasi. Itse olen 173 cm pitkä, ja painoni on vaihdellut vajaan kymmenen vuoden takaisesta sairasteluajan 50 kilosta vuodentakaiseen lähes 80 kiloon. Nyt olen lähestulkoon hyvältätuntuvassa 70 kilon painossa, eli ihan ruokavaliota järkeistämällä ja liikuntaa lisäämällä sain kymmenisen kiloa pois (ja juu, tavoitteena on vielä viitisen kiloa pois, ihan oman mukavuuteni takia). Tuossa 80 on hieman liikaa ”virallistenkin” mittareiden mukaan, mutta silti koin, että kommentit olivat linjaa ”mitä ihmettä, eihän sun tarvitse yhtään laihduttaa”. Ja koin myös, että ei-selvästi-ylipainoiselle saa painosta puhua jotenkin tiukempaan ja rankempaan sävyyn. Epämukava aihe, jota yritän tietoisesti välttää tälläkin hetkellä, koska ihmisten kommentointi on niin ennalta-arvaamatonta. Parin viikon takaisessa terveystarkastuksessa erehdyin sanomaan, että yritän vielä viitisen kiloa karistaa – ja sitä ei olisi pitänyt tehdä. Huoh.

Tästä tuli hieman sekava kommentti, mutta tarkoitus oli kiittää Sinua rohkeasta aihevalinnasta sekä todeta, että olet itse oikeassa siinä, mikä paino juuri Sinulle on se oikea; se, missä on hyvä olla.

Aurinkoista kesän jatkoa Sinulle!

t. Tupuna

Vastaa

Heh, vähän viivellä tulee vastaukseni! ;) Pahoittelut! Äh, koskaan ei ole liian myöhäistä kommentoida, sitä paitsi kommenttejasi on aina ilo lukea. Luin tämän eilen kännykästä matkalla, ja sanoin miehelle siinä samalla, että kuinka ihanaa on kun joku tuntuu lukevan rivien välistä just sen, mitä on itse pohtinut kirjoittaessa. Kiitos siis sinulle, että tunnut saavan aina kiinni sekavasta tekstistäni, jossa en ole aina itsekään ihan varma, mikä se pointti loppujen lopuksi olikaan ;)

Mutta tosiaan, tuntuu olevan kumma leima sillä, että tahtoisi olla muutaman kilon hoikempi. Muistan hyvin viime kesänä myöskin varoneeni sanomasta ääneen, että halusin palata vanhaan kroppaani, eli siis laihtua hieman. Annas olla, että miten pehmeästi tahansa sen sanoin, vastaanotto saattoi olla hyvinkin ”rajua”, ja sekös vasta joka kerta hämmensi. Ja kuten sanoit, kommentointi saattaa olla usein hyvinkin ennalta-arvaamatonta ja tunnepitoista, puhtaasti reagointeja mielikuviin pureutumatta ajatukseen asian takana.

Kiitos sinulle kommentistasi ja ennen kaikkea kannustuksesta :) Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

Vastaa

Omalla kohdalla hormonit (pillerit) ovat nostaneet painoa ja kehoon on kertynyt nestettä. Muutamassa kuukaudessa ei helposti pysty kerryttämään kymmentä kiloa rasvaa vaikka pizza maistuisi :D. Toki ikäkin tekee tehtävänsä ja kiloja tarttuu mukaan hieman entistä helpommin.

Itsellä on myös vastaavaa hetkellinen painopiikki takana. Vaikka ehkä näytin muiden silmissä naisellisemmalta ja pehmeämmältä, itseä tuo olotila ahdisti kun olin koko aikuisikäni ollut suunnilleen samassa painossa ja hoikka. Noin 10 kiloa nopeasti kertyneenä on melkoinen lisätaakka kannettavaksi keholle, ja olo oli epämukava. Epämukavaa oli myös se että vaatteet tuntuivat kinnaavaan päällä. Ei auttanut kuin laittaa turhautuneena syrjään suuri osa lempivaatteista joihin ei enää mahtunut, ja jotka alkoivat näyttää makkarankuorilta. Myönnän, että ehkä kohdallani oli mukana myös turhamaisuutta (ehkä sitten turhaan), en yhtään pitänyt pyöreämmästä näystä peilissä, ja oli ikävä vaatteitani :).

Tämän jälkeen olen tiputtanut painon takaisin kun se alkaa nousta yli 3 kg normaalista, sen verran mieleen jäi tuo yli puolen vuoden urakka tiputtaa 10 kiloa. Puntarilla tulee käytyä harvoin, mutta painon nousun huomaa siitä kun lempihameet alkavat kiristämään!

Hyvältä olet näyttänyt koko ajan, mutta ymmärrän ajatuksesi asiasta. Ulkopuolelta katsottuna en niinkään edes huomannut painosi nousseen. Itse kuitenkin parhaiten tietää missä painossa viihtyy, ja sillä on hyvä mennä kun pysyy normaalipainon rajoissa.

Vastaa

Tuo pillereiden painon ja erityisesti nesteen kerääminen kehoon on kyllä niin tuttua! Joka ikinen kerta kun olen lopettanut, on paino pudonnut vaatteissa tuntuvasti ja tosiaan, olen ihan varma, ettei nytkään paino olisi noussut näin rajusti ilman niitä. Heh, aika paljon sitä pizzaa saisi tosiaan muuten yrittää mättää ;)

Kuulostaapa tutulta kaikki kokemuksestasi kirjoittamasi, juuri ihan noita samoja tuntoja ja ajatuksia minullakin oli. Muut tosiaan kehuivat kroppaani muodokkaammaksi ja naisellisemmaksi, mutta oma olo oli kaikkea muuta kuin viheättävä. Vaikka ykkösenä onkin hyvinvointi, en itsekään voi kieltää ulkonäöllistä osuutta, tietenkin se vaikuttaa miltä oma peilikuva näyttää! Uskon, että etenkin näin kun muutos tapahtuu nopeasti, on sitä paljon vaikeampi hyväksyä kuin, että se tapahtui kilo tai pari vuodessa, vähän kuin vahingossa.

Itsekään en juuri vaa’alla käy, mutta kuten sanoit, ei tarvitse, vaatteet kylä kertovat heti. Ja tismalleen samaa mieltä kanssasi, kun puhutaan painon normaaleista rajoista, tärkeintä on, miltä itsestään tuntuu, ja että on sinut oman kropan kanssa.

Kiitos kommentistasi ja aurinkoista viikon jatkoa! :)

Vastaa

Pakko jättää nyt kommenttia taasen, myöhässä kylläkin:D Olen ollut aina hoikka, mutta viime kesänä painoni putosi entisestään. Lähipiiri sitä kommentoi ahkerasti kaverit lähinnä, mutta oma olo tuntui huomattavasti kevyemmältä ja terveemmältä. Ja samassa painossa on pysytty tähänkin asti. Kuitenkin, tuntuu, että kommenttia hoikalle saa esittää erittäin paljon ja negatiivisessa mielessä.

Treenaaminen on minulle ollut aina tärkeää, mutta monesti ihmiset ajattelevat urheilun vain laihdutuskeinona, ei tapana ylläpitää hyvää oloa ja ehkä kasvattaa lihasmassaa. Ja nämä tutut: ”et varmaan syö mitään” ”miehet eivät pidä kukkakepin ohuista naisista” ”älä hyvä ihminen enää treenaa, sinustahan ei ole kohta mitän jäljellä” on moni hoikka nainen varmaan kuullut ja ne sattuvat yllättävän paljon, vaikka niistähän ei sovi loukkaantua. Miksi hoikkuus on nii tavoiteltu asia ja jos joku on sitten hieman pienempi, se nähdään negatiivisena asiana? Monesti pyöreämmät ihmiset sanovat että he rakastavat kurvejaan, joten emmekö me hoikat saisi myös rakastaa omaa pientä vartaloamme? :)Tämä hoikkuuden negatiivinen arvostelu saa minut aina näkemään punaista, sillä olen kuullut sitä useiden vuosien ajan :D
Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista ja hyvää kesää :)

Vastaa

Kiitos kommentistasi ja pahoittelut puolestaan mun myöhäisestä vastauksesta! :)

Kommenttisi on pyörinyt paljon mielessä, sillä miten ajatuksia herättävä toteamuksesi oli, että jos muodokkaampi saa kuuluttaa rakastavansa kurvejaan, niin miksei hoikempi saisi sanoa rakastavansa pienuuttaan! Niin totta, kaikkien etuhan on, että jokainen on sinut vartalonsa kanssa ja pitää siitä! Silti jotenkin niin kummasti noilla on erilainen kaiku ja reaktion on ulkoapäin varmasti ihan eri, vaikka tismalleen sama asia. Valitettavasti. Joskus tulee tunne, että hoikkuutta melkein pitäisi hävetä ja pyrkiä siitä pois, vaikka ristiriitaista kyllä, itse voin näin kaikkein parhaiten, ehdottomasti.

Kuulostaa myös tutulta tuo, että treenaus yhdistetään laihduttamiseen, olen saanut joskus kuulla ”ei sun kyllä tartte enää yhtään laihtua” sanoessani meneväni salille, melkein vetää vanattomaksi, eihän omasta kunnostaan ja kehostaan huolta pitäminen linkity automaattisesti yhtään mitenkään laihduttamiseen. Huoh.

Niin paljon hyviä ajatuksia kommentissasi! Suuri kiitos niiden jakamisesta ja ihanaa viikonlopun jatkoa :)

Leave a Reply to maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.