PR-tilaisuus: Original Sokos Hotel Presidentti ja Original Sokos Hotel Vaakuna / Ravintola Loiste

Olen nähnyt joulupukin. Saanut, paketoinut ja avannut joululahjoja. Syönyt vihreitä kuulia (myös niitä Fazerin uusia vihreäkuulakonvehteja). Haukannut piparkakkutaloa ja syönyt perinteisiä pipareita. Niin, ja käynyt joululounaalla.

Tänä vuonna siis joulu todella on saapunut itselle varhain. Kiitos töiden ja blogikuvioiden. Vaikka joulu näkyy monelle (onneksi) vasta marraskuun puolella, omissa työkuvioissa se on ollut sisältösuunnittelupöydällä ja kuvausstudioilla jo jonkin aikaa. Lisäksi joulu on saapunut pressitilaisuuksiin ja ensimmäisen joululounaani nautin Sokos Hotelli Vaakunan yläkerrassa sijaitsevassa Ravintola Loisteessa viikko sitten. Ennen kuin ilmoittauduin mukaan kyselin varovaisesti, onkohan joululistalla mitään kasvissyöjälle. Olen tottunut siihen, että joululounaat ovat kinkkua, kalaa ja kaikkea sellaista, mikä ei vain omaan makuun ja ruokavalioon istuin. Kun kuulin, että saatavilla on jopa vegaaninen menu, ilahduin ja liityin mukaan joululounaalle!

Vegaaninen jouluateria

Loiste ansaitsee muutenkin kehut vegaaniruokavalion huomioimisesta, esimerkiksi vakkarimenulta löytyy erinomainen vegaaninen vaihtoehto. Ja sitten vielä tämä joulun ajan erikoisruokavalioiden huomioiminen. Kokonaisuuden parhaat palat olivat ehdottomasti alkupala sekä jälkiruoka, joka koostui muutamasta pienestä annoksesta maistelumenuhenkeen. Piparia, juustoa, pannacottaa – kivasti jouluista vivahdetta ja kauniisti aseteltua. Pääruokana punajuurikikhernepihviä lisukkeilla, hyvää, mutta itselle turhan kookas annos ja ehkei niin joulun tuntua – paitsi väreissä.

Olen ollut ennenkin Loisteessa joululounaalla työn puolesta, tosin vuosia sitten. Pidän Loisteen funkkishengestä ja tietystä eleganssista. Se sopii täydellisesti sellaiseen klassiseen juhlaan kuin joulu. Lisäksi sijainti on erinomainen, joten en yhtään ihmettele, että monet valitsevat juuri Loisteen pikkujoulujen ruokailuun ja jatkavat yhdessäoloa lähialueiden yökerhoihin tai kulttuuriaktiviteetteihin.

Joululahjat kangaskääreisiin

Tässä tilaisuudessa muutenkin oli todella joulun henkeä. Vaakunan suuren kuusen alle kootut lahjat ja vierailevana tähtenä joulupukki. Kivoin ylläri kuitenkin taisi olla IvanaHelsingin työpaja, jossa paketoitiin jämäkangaspaloihin IvanaHelsingin tuotteita.

Valitsin pikkujoulukauteen sopivan laukun, johon oli painettu romanialaisten rescuekoirien kuvia. Ylipäätään pidän siitä, että paketoidessa huomioidaan ekologisuus. Oikeastaan meillä on kotona jo vuosia tehty niin kotona. Äiti tapaa kääräistä lahjat sanomalehtiin tai uusiokäytössä oleviin pussukoihin. Kankaiden kanssa ei tarvitse käyttää teippiä, pelkkä nauhalla kietominen riittää ja molemmat voi käyttää uudelleen myöhemmin. Toki ymmärrän, että lapset saattavat kaivata jouluna värikkäitä ja kimaltelevia paketointeja, mutta aikuisille lahjoja antaessa tuntuu tylsältä pakata johonkin muoviseen ja kertakäyttöiseen.

Vaikka nyt on ollut paljon joulua, yritän ottaa teemaan nyt vähän etäisyyttä siinä määrin mitä pystyy, ja innostua sitten uudelleen joulukuun alussa joulutoreista ja -valoista.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.