Intouduin näinä vuosikoosteiden kultahetkinä kurkkaamaan, mitkä postaukset nousevat kärkeen vuoden luetuimpina. Edelleen kärjessä on sellaisia vanhoja, jotka vuodesta toiseen säilyvät luettuina, kuten vinkit kenkien huoltoon tai huivin solmintaan, mutta kun nappasin pelkät tänä vuonna julkaistut, oli tulos melko yllättäväkin.

1 Suosituin postaus oli helppo proteiinismoothie -postaus. Fastin proteiinia käytän edelleen (tosin tällä hetkellä käytän enemmän maustamatonta kuin maustettua) ja yhdistän sen usean kerran viikossa smoothieen. Proteiinia lisäämällä smoothiesta tulee helposti ruokaisampi ja pidemmin nälkää poissa pitävä, samoin sopii loistavasti treenipäiviin.

2. Parhaat sukkahousut ovat edelleenkin suosikit, eli nuo Marks&Spencerin 30 denierin sukkikset ovat olleet tänä vuonna kirkkaasti eniten käyttämäni sukkahousut. Loistavat arkeen ja mainiot hinta-laatusuhteeltaan. Oleellista on tosin valita riittävän iso koko ja venyttää sukkiksia kunnolla, mutten ekoilla käyttökerroilla saattaa tulla valuva tunne. Ilmeisesi moni etsii hyviä sukkahousuja, sillä tähän postaukseen on päädytty runsaasti Google-hakujen kautta.

3. Minskin reissu oli ihana, ja kolmanneksi suosituin postaus olikin Minsk infopaketti. Minskiin pääsee näppärästi suorilla lennoilla ja lentäen viisumivapaana, joten suosittelen! Reissu oli muutenkin tärkeä. Olemmehan Ilonan kanssa tunteneet jo pitkään, mutta tämä oli ensimmäinen yhteinen matkamme, muuten olemme aina tavannee kotiympyröissä ja kahviloissa.

4. Tänä vuonna vaihdoin työtä, mikä muutti yllättävänkin isosti arkea. Uusia tuulia työrintamalla toi mukanaan valtavasti uutta, mikä on pitänyt syksyn kiireisenä. Välillä olen kipuillut väsymyksen kanssa, toisina hetkinä iloinnut siitä, että olen näinä kuukausina kokenut isojakin ahaa-elämyksiä siinä, millaista työuraa haluan rakentaa, saanut loksautettua vähän hukassa olleita palasia paikoilleen ja ennen kaikkea havahtunut siihen, että olen siitä onnekkaassa asemassa, että työskentelen sellaisten asioiden parissa, joille tällä hetkellä on paljon kysyntää ja tuntuu hassulta olla kysytty työntekijä.

5. Näin isääni pitkästä aikaa syyskuun alussa, sittemmin emme järin ole olleet tekemisissä, mikä on hyvä. Ajattelen, että mitä vähemmän sitä parempi. En enää näin aikuisiällä jaksa raahata mukana vaikeita ihmissuhteita, jotka eivät koskaan näytä muuttuvan. Siihen tapaamisen pohjannut teksti Vieras kohosi luetuimpien postausten kärkeen.

6. Tänä vuonna olen käynyt poikkeuksellisen vähän ulkona aamiaisilla tai brunsseilla, mutta yksi testaamistani oli Goodio Cafén vegaaninen brunssi. Työrutiineiden muutokset ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, mutta myös brunssiseuran puute. Kävisin siis mielelläni enemmän brunsseilla! Toisaalta, valmiita aamiaispöytiä ovat korvanneet ihana viikonloppuaamut kotona runsaaksi katetuilla itse tehdyillä aamiaisilla. Ei huono vaihtoehto toki sekään!

7. Love, beauty and planet oli yksi vuoden kiinnostavimpia tulokkaita, vegaaninen päivittäiskosmetiikkasarja, jolta löytyy erityisesti kivoja hiusten- ja vartalonhoitotuotteita. Erityislaatuista sarjasta tekee laaja valikoima, sen rantautuminen tavallisiin marketteihin sekä miellyttävä hintataso. Ilmeisesti aihe kiinnosti muitakin, postaukseen kun on päätynyt usea pitkin loppuvuotta.

8. Kesällä jouduin nopealla aikataululla sappileikkaukseen ja luetuimpia postauksia onkin kuulumiset sappileikkauksen jälkeen. Nyt yli puoli vuotta myöhemmin voin sanoa toipuneeni hyvin. Keskivartaloa treenatessa poistokohta kylkiluun alla aristaa ikävästi, mutta se on kuulemma normaalia. Alavatsan haavat ovat parantuneet todella hyvin, mutta rintojen alle jäävä pidempi arpi on kaikesta huolenpidosta huolimatta kasvattanut keloidia. Yritän edelleen hoitaa haavaa, lääkärin mukaan kun arpi on aktiivinen vuoden verran, joten voitelen muutaman kerran viikossa sen arpivoiteella, jos se ehkäisisi sen, ettei ainakaan enempää kasvaisi. Ja toisaalta, en tiedä millainen tilanne olisi jos en olisi hoitanut lainkaan arpikudoksen liikakasvua  ehkäisevillä tuotteilla, sillä koen kuitenkin, että keloidikasvu on sentään pysynyt hillittynä joihinkin aiempiin haavoihin verrattuna.

9. Tänä vuonna olen käyttänyt paljon Oasiksen vaatteita ja olikin ilo poiketa alkuvuodesta Business Womanin Pian luotsaamalla Oasis Showroomilla. Erityisesti merkin mekot ihastuttavat, mutta kannattaa tutustua myös muihin vaatteisiin!

10. Karlovy vary oli upea! Tuota matkaa olen muistellut lämmöllä monesti tänä vuonna. Kokonaisuutenaan aivan ihana reissu, joka oli myös todella merkityksellinen suhteen kannalta, sen jälkeen moni asia muuttui vauhdilla. Karlovy Vary oli upea vastasataneessa lumipeitteessä ja kaupunki oli mitä romanttisin. Siellä olisi voinut viettää pidempäänkin.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Kiitos sinulle kivasta blogista. Blogisi on yksi ehdottomista suosikeistani vaikka harvoin kommentoinkin. Pidän siitä, että kirjoitat niin monista erilaisista ja vaikeistakin asioista. Ihanaa uutta vuotta :).

Vastaa

Kiitos ihanasta kommentistasi, onpa kiva kuulla! <3 Samoin, ihanaa alkanutta vuotta! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.