Koska kesävaatteet ja -asusteet seisovat vielä varastossa (jotenkin tuntuu turhauttavalta purkaa niitä, kun tietää, että kohta joutuu muuton takia pakkaamaan taas) ja tämän viikon hellepäivät ovatkin olleet vähän tasapainoilua pukeutumisessa. On ollut pakko käyttää elementtejä, jotka tuntuvat joko tarpeettoman paksuilta tai väriensä puolesta edustavan väärää kautta, kuten vaikka tätä harmaaruutuista bleiseriä.

Onneksi hihoja käärimällä saa paljon aikaan, ja itse asiassa eilen osoittautuikin olevan niin lämmin, että bleiserin sai kääriä pian kotoa lähdettyä kangaskassiin. Tavoitteena onkin, että huomenna ehtisi pakata paksuimmat neuleet ja huivit pahvilaatikkoon, käyden samalla hakemassa vapautuneeseen tilaan kesäisempiä vaatteita.

Nämä UGGin tennarit ostin varhaisemmassa vaiheessa tätä vuotta sillä ajatuksella, että on sitten tämän ja tulevien kesien reissuille mukaan sellaiset yhdet supermukavat kävelykengät. Noh, eipä tule niitä kesäreissuja tänä vuonna, ainakaan kovinkaan kaukaisia, mutta tennarit ovat nyt säiden lämmetessä ja sandaalien seisoessa varastossa olleet erinomaiset arkijalkineet. Ja kuten toivoin, ne ovat ihan järjettömän mukavat, kevyet ja ilmavat jalassa. Monien tennareiden paksu kantapääosa tai muuten jämäkkä materiaali hiertää omia jalkoja herkästi vaikka koko olisikin juuri oikea, siksi näitä hankkiessa kiinnitin erityistä huomiota mukautuvalta vaikuttavaan materiaaliin ja erityisen pehmeisiin saumakohtiin.

Pusero: H&M / Bleiseri: Mango / Kietaisuhame: Lindex / Tennarit: UGG /
Laukku: Coach / Aurinkolasit: Bikbok, saatu blogin kautta

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.